WMS Kasinot

WMS Kasinot

WMS kasinot, eli Williams Interactive, ulottuvat vuosikymmenien päähän, vuoteen 1943. Tuolloin yhtiön perusti Harry E. Williams Yhdysvalloissa, Nevadassa. Pelivalmistaja on kokenut ja nähnyt vuosien varrella paljon ja se on alansa vanhimpia sekä kokeneimpia toimijoita. Tänä päivänä WMS Interactive on osa Scientific Games yhtiötä, jonka omistukseen se siirtyi vuonna 2013.

Vaikka WMS kasinot on toimineet alalla pitkään, ei yhtiö siltikään tarjoa pelaajilleen ainoastaan perinteiseen muottiin sopivia, yksinkertaisia hedelmäpelejä, vaan suurin osa peleistä on rakennettu todella graafisesti laadukkaaksi kokonaisuudeksi ja niistä löytää paljon erilaisia ominaisuuksia. Pelivalmistaja on siis onnistunut jättämään suuren osan perinteisemmistä kolikkopeleistä historiaan ja kivijalkakasinoille, joissa näkee vieläkin valmistajan luomia Bally-merkkisiä peliautomaatteja.

Williams Interactive on tuonut markkinoille jo yli 130 kappaletta erilaisia kolikkopelejä, joka on lähes puolet SG Interactiven pelivalikoimasta kokonaisuudessaan. Yhtiö on onnistunut hyödyntämään peleissään nykypäivän modernia teknologiaa ja erikoisuutena siltä löytyy myös tuttujen lautapelien kolikkopeli versiot, kuten Monopoly-kolikkopeli sarja, jota useat WMS kasinot pitävät valikoimissaan.

WMS Kasinot

KasinoBonusPelaa
Mr Green100% BONUS 100€ ASTIPelaa Nyt
Redbet100% BONUS 100€ ASTIPelaa Nyt
Vinneri100% BONUS 100€ ASTIPelaa Nyt
Ikibu100% BONUS 100€ ASTIPelaa Nyt
Mobilebet300% BONUS 60€ ASTIPelaa Nyt

WMS Interactive historia

Kuten oli jo mainittu, yhtiön historia ulottuu aina vuoteen 1943 asti, jolloin Harry E. Williams ryhtyi myymään ja valmistamaan erilaisia arcade-pelejä, kuten flippereitä. Vuonna 1974 yhtiö perustettiin virallisesti ja nimeksi tuli Williams Electronics. Tuolloin yhtiö ryhtyi valmistamaan erilaisia videopelejä pelihalleihin. 1990-luvulla yhtiö puolestaan alkoi valmistamaan hedelmäpelejä kivijalka kasinoille, joilta edelleen löytyy heidän Bally-merkkiset hedelmäpelikoneet.

Vuonna 1996 WMS Interactive valmisti yhden ensimmäisistä kolikkopeleistä, jossa oli mukana erillinen bonustoiminto. Tuon kolikkopelin nimi oli Reel ’em In. Yhtiö valmisti pitkään erilaisia hedelmäpelikoneita kasinoille ja tänäkin päivänä WMS kasinot ovat todella suosittuja. Pelivalmistaja ei onnistunut kuitenkaan täysin pysymään mukana kehityksessä, sillä se ryhtyi vasta vuoden 2010 jälkeen tarjoamaan pelejänsä nettikasinoille. Vuonna 2013 WMS Interactive siirtyi kokonaisuudessaan uhkapelipalveluita tarjoavan Scientific Games yhtiön omistukseen.

 

WMS kasinot

Mr Green tarjoaa suuren pelivalikoiman ja nettikasinon valikoimaan kuuluu myös WMS Interactiven valmistamat kolikkopelit. Lisäksi Mr Green tarjoaa uusille pelaajilleen 100% non-sticky bonuksen 100 euroon saakka. Mr Green hyväksyy Siru Mobile talletusvaihtoehdon rahansiirtoon.

Mr Green
100% BONUS 100€ ASTI
200 ilmaiskierrosta
Pelaa Nyt

Redbet nettikasinolla pelaaja voi nauttia niin perinteisistä kasinon peleistä, kuin myös vedonlyönnistä. Kaikki WMS kasinot eivät tarjoa näin monipuolista valikoimaa, kuin mitä Redbet tarjoaa. Lisäksi tältä nettikasinolta saa 100% non-sticky bonuksen 100 euroon saakka.

Redbet
100% BONUS 100€ ASTI
Casino ja Vedonlyönti
Pelaa Nyt

Vinneri on Redbetin kanssa yksi Evoke Gaming Groupin tytäryhtiöistä, joten se pitää Redbetin tavoin WMS Interactiven pelit valikoimissaan. Vinnerin erikoisuus on se, että se tarjoaa ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä, suomenkielisen asiakaspalvelun.

Vinneri
100% BONUS 100€ ASTI
50 ilmaiskierrosta
Pelaa Nyt

Ikibu nettikasinolta löytää yli 500 erilaista suosittua kolikkopeliä, jonka lisäksi nettikasino tarjoaa omalaatuisen lojaaliusohjelman, jossa palkitaan ahkerimmat pelaajat.

Ikibu
100% BONUS 100€ ASTI
100 ilmaiskierrosta
Pelaa Nyt

Mobilebet on yksi viimeisten vuosien parhaista uutuuksista nettikasino markkinoilla. Sivustomme tekemässä haastattelussa Mobilebet kertoi paljon yhtiönsä toiminnasta. Nettikasinolta löytyy myös oma ostosparatiisi, Mobilebet kauppa, jossa voi tehdä ostoksia tienaamillaan pisteillä ja lunastaa esimerkiksi ilmaiskierroksia.

Mobilebet
300% BONUS 60€ ASTI
Casino ja Vedonlyönti
Pelaa Nyt

 

WMS Interactive pelit

Pelivalmistaja on luonut useita suosittuja kolikkopelejä nettikasinoille, kuten esimerkiksi savannille sijoittuvan Raging Rhino-kolikkopelin. Tässä pelissä on käytössä 4096 voittolinjaa, kuusi rullaa ja neljä kuviota rullalla. Peliin voi panostaa lähes kaikkea 0,40 euron ja 50 euron väliltä yhdelle kierrokselle ja jo pienimmällä panoksella voi voittaa suuriakin summia rahaa. Pelin ilmaiskierrostoiminto aktivoituu vähintään kolmesta timantti-kuviosta ja kolmella timantilla tienaa 8 ilmaiskierrosta. Kuudella timantti-symbolilla voittaa panoksensa 400-kertaisena ja lisäksi nappaa itselleen 50 ilmaiskierrosta. Toiminnon aikana vain kahdella timantti-symbolilla voi saada lisää ilmaiskierroksia. Ilmaiskierrosten aikana jokainen voittavalle linjalle osunut wild-symboli kertoo voiton joko 2-kertaisesti tai 3-kertaisesti, joten tämän toiminnon aikana voi voittaa todella paljon. Tämä peli on yksi niistä, jota varmasti kaikki WMS kasinot pitävät valikoimissaan.

WMS Interactive on julkaissut myös Jungle Wild-kolikkopelin, josta on lanseerattu myös jatko-osa Jungle Wild 2. Peli löytyy sekä kivijalka kasinoilta, että nettikasinoilta. Pelissä on 30 voittolinjaa, viisi rullaa ja kolme kuviota rullalla. Ensimmäinen osa pelistä ei häikäise sen uskomattoman hienon grafiikan ansiosta, mutta se taatusti häikäisee sen uskomattoman bonustoiminnon ansiosta. Bonustoiminnon aktivoinut pelaaja saa nimittäin jokaisen bonuksen jälkeen linjapanoksensa vähintään 300-kertaisena takaisin, mikäli ei voittanut sitä enempää ilmaiskierrosten aikana.

WMS kasinot ovat yllättävän yleisiä, vaikka pelejä ei ole kovin pitkään ollutkaan tarjolla nettikasinoille. Pelivalmistajan kolikkopelejä yhdistää se, että lähes jokaisen pelin erikoistoiminnoista voi voittaa todella paljon, pienelläkin panoksella voi napata useiden satojen eurojen voittoja.

 

Yhteenveto

WMS kasinot ovat varmasti tulleet jäädäkseen myös nettikasinoille, sillä se on pitänyt jo vuosikymmenien ajan pintansa myös kivijalka kasinoilla. Yhtiön pelit muokkautuvat loistavasti myös tähän päivään sopiviksi, sillä ne sisältävät mielenkiintoisia bonustoimintoja ja ominaisuuksia.