Onnensanat

Onnensanat

Onnensanat – Veikkaus

Onnensanat raaputusarpa on yksi Veikkauksen suosituimmista arvoista. Ristikkomainen sanapeli on viihdyttänyt pelaajia jo parin vuosikymmenen ajan. Pelin ideana on raaputtaa kirjaimia, joiden avulla tulisi arvalta saada ratkaistua kokonaisia sanoja, joiden määrän mukaan voitot määrittyvät. Arvasta on myynnissä tällä hetkellä kaksi eri hintaista versiota, 5 euron arpa, sekä 10 euron arpa. Nämä kaksi arpaa erottuvat toisistaan sekä raaputettavan pinta-alan vuoksi, että myös voittojen. Kuitenkin molemmissa peleissä idea on sama, eli tulee raaputtaa mahdollisimman useita sanoja auki arvalta.
Arvan lanseeraamisen jälkeen hinta oli kauan 5 euroa ja arpa nousi todella suosituksi varsinkin nuorempien henkilöiden keskuudessa. Vanhemmat sukupolvet raaputtelivat vielä tuttuja Casino-arpoja, mutta vähitellen suosio kasvoi myös heidän keskuudessaan. Peliriippuvuus uhkaa eläkkeelle jääviä ja usein arvat ovat yksi suosituimmista sijoituksista vanhempien henkilöiden keskuudessa. Onnensanat arpaan palataksemme, kyseisen arvan hinta muuttui yllättäen joitain vuosia sitten 6 euroon ja kaveriksi tuli myös 10 euron versio arvasta. Kuluttajille tuttu Onnensanat arpa menetti euron hintaerolla paljon raaputtajia, jonka johdosta hinta laskettiin takaisin alkuperäiseen.

 

Miten pelataan?

Onnensanat-arpa on yksi Veikkauksen monimutkaisimmista arvoista, mutta todellisuudessa se ei edes ole haastava peli. Arvasta raaputetaan kirjain kerrallaan kirjaimia auki, jonka jälkeen sanoista etsitään raaputettuja kirjaimia. Raaputettujen kirjaimien avulla tulee sanoja saada mahdollisimman useita täysin auki ja avattujen sanojen mukaan määräytyy myös voitot. Sekä viiden euron, että myös 10 euron arvoista löytyy vielä erillinen bonuspeli, eli Bonussana tai -sanat, jossa tulee löytää bonussanan alta paljastunut sana ristikosta. Mikäli tämän löytää, voittaa bonussanan alla olevan voittosumman.

10 euron Onnensanat-arvasta löytää samanlaisen ristikon, kuin myös halvemmasta versiosta. Erona on tosin se, että samoilla kirjaimilla pääsee pelaamaan myös punaista ristikkoa ja voittoja voi saada sekä perinteisestä, että myös punaisesta ristikosta. Lisäksi tässä arvassa on kaksi bonussanaa yhden sijaan.

 

Voitonjako

Kuten jo tiedämme, ei Onnensanat-arpa maksa sen kummemmin voittoja, kuin Ässä-arpakaan. Esimerkiksi 5 euron Onnensanat-arpoja on painettu yhteensä 3 miljoonaa ja 3 miljoonan arvan erästä löytää 3 päävoittoa, eli 200 000 euron voittoa. Yhteensä 5 euron arvoisissa arvoissa on voittoja 788 303 kappaletta, joista suurin osa on 5 euron voittoja. Päävoiton jälkeen seuraavaksi suurin voitto on ainoastaan 1 000 euroa ja näitäkin voittoja on 3 miljoonan arvon painoksissa ainoastaan 300 kappaletta.

Palautusprosentti ei myöskään 10 euron Onnensanat-arvassa huimaa päätä, sillä miljoonan kappaleen erässä arpoja on 500 000 euron päävoittoja kaksi kappaletta. Tosin parempi mahdollisuus on voittaa päävoitto 10 euron arvalla, kuin puolet halvemmalla 5 euron arvalla. 10 euron arpojen 3 miljoonan kappaleen painoerään on ujutettu voittoja lähes 300 000 kappaletta ja myös tässä arvassa toisiksi suurin voitto on 1000 euroa. Valitettavasti myös näitä voittoja löytyy ainoastaan 100 kappaletta. Onnensanat-arpa tarjoaa siis kehnon palautusprosentin pelaajilleen ja näitä raaputtaessa se on yleensä ainoastaan Veikkaus, joka voittaa.

 

Onnensanat yhteenveto

Arpa on loistavaa ajanvietettä raaputtajalle, mutta voittoja ei kannata turhaan odotella.