Uudet Nettikasinot

Uudet nettikasinot

Uudet nettikasinot joutuvat usein kilpailemaan asiakkaista ja näkyvyydestä useiden muiden nettikasinoiden kanssa, ja kilpailussa pärjätäkseen ne tarjoavat usein uusille asiakkaille toinen toistaan parempia tarjouksia ja etuja. Nettikasinoilla kun on tänä päivänä valtavat markkinat, ja uusia nettikasinoita kehitetään jatkuvasti. Kuluttajan näkökulmasta uudet nettikasinot ovat suuri mahdollisuus, mutta usein niihin liittyy myös pieni pelko siitä, uskaltaako uusilla nettikasinoilla pelata ja tallettaa sinne rahaa. Uusista nettikasinoista kun ei aina välttämättä löydy vielä juurikaan kokemuksia tai arvosteluja, joiden perusteella nettikasinon luotettavuutta voisi arvioida.

Hyvänä nyrkkisääntönä voi pitää kaikkien uusien nettikasinoiden kanssa sitä, että mikäli sillä on jonkun EU-maan myöntämä pelilisenssi, on nettikasinolla pelaaminen yleensä turvallista. Tietenkin monet Curacaon lisenssin omaavatkin nettikasinot ovat usein luotettavia, mutta silti ainakin tuntemattomien tuon lisenssin omaavien nettikasinoiden kanssa kannattaa olla varuillaan, sillä Curacaon pelilisenssi on huomattavasti helpompi saada, kuin esimerkiksi Maltan peliviranomaisen myöntämän lisenssi. Tuon lisenssin omaavia nettikasinoita ei myöskään valvota yhtä tarkasti, kuin EU:n pelilisenssin omaavia.

Kaikista helpoiten ja nopeiten luotettavimmat uudet nettikasinot löydät meidän listauksistamme. Me FiKasinoilla kun otamme sivustollemme mukaan vain tarkkaan valikoituja, luotettavia nettikasinoita, joilla itsekin joko pelaamme tai voisimme pelata. Esimerkiksi juurikin tälle sivulle olemme listanneet useita uusia nettikasinoita, joilla voit pelata turvallisin mielin. Mikäli etsinnässäsi ovat siis parhaat uudet nettikasinot, kannattaa jatkaa lukemista.

 

Uudet Nettikasinot

KasinoBonusPelaa
Justspin100% BONUS 100€ ASTIPelaa Nyt
SlotWolf150% BONUS 300€ ASTIPelaa Nyt
Oshi150% BONUS 350€ ASTIPelaa Nyt
Bet-at-home100% BONUS 200€ ASTIPelaa Nyt
NordicBet100% BONUS 200€ ASTIPelaa Nyt
Lord Lucky100% BONUS 500€ ASTIPelaa Nyt
Casino Winner100% BONUS 25€ ASTIPelaa Nyt
Suomiarvat100% BONUS 100€ ASTIPelaa Nyt
Betsson100% BONUS 200€ ASTIPelaa Nyt
Casino-X200% BONUS 50€ ASTIPelaa Nyt
JoyCasino200% BONUS 50€ ASTIPelaa Nyt
Lapalingo200% BONUS 400€ ASTIPelaa Nyt
GreenPlay Casino150% BONUS 100€ ASTIPelaa Nyt
Netbet100% BONUS 200€ ASTIPelaa Nyt
Svenbet200% BONUS 2500€ ASTIPelaa Nyt
Twin Casino100% BONUS 100€ ASTIPelaa Nyt
Lucky Days Casino200% BONUS 50€ ASTI
Pelaa Nyt
Stakes Casino100% BONUS 250€ ASTI
Pelaa Nyt
Fortune Legends0.5% KIERRÄTYS CASHBACK
Pelaa Nyt
Mr.Bet Casino150% BONUS 150€ ASTIPelaa Nyt
KTO Casino100% BONUS 200€ ASTIPelaa Nyt
NopeampiKOTIUTUKSET 5 MINPelaa Nyt
21.com
200% BONUS 100€ ASTIPelaa Nyt
Platin Casino
100% BONUS 100€ ASTIPelaa Nyt
Nordicasino200% BONUS 200€ ASTI
Pelaa Nyt
Magic Red Casino200% BONUS 500€ ASTIPelaa Nyt
Metal Casino100% BONUS 100€ ASTIPelaa Nyt
ChanzKOTIUTUKSET 5 MINPelaa Nyt
Lucky Casino200% BONUS 100€ ASTIPelaa Nyt
Slotty Vegas
100% BONUS 100€ ASTIPelaa Nyt
Red Star Casino
100% BONUS 100€ ASTIPelaa Nyt
Live Lounge
KOTIUTUKSET 5 MINPelaa Nyt
La Fiesta Casino
400% BONUS 1000€ ASTI
Pelaa Nyt
Casino Superlines
400% BONUS 1000€ ASTI
Pelaa Nyt
Spintropolis Casino
200% BONUS 200€ ASTIPelaa Nyt

 

Uudet nettikasinot vuonna 2019

Uudet nettikasinot luodaan tukemaan tämän päivän trendejä, kuten vaikka helppoa verkkopankkirekisteröitymistä, mobiiliversioita nettikasinoista ja niin edelleen. Tuoreilla nettikasinoilla on usein erilaisia ominaisuuksia, joilla ne erottuvat suuresta massasta, sillä kuten jo todettu, nettikasinoita on tänä päivänä satoja. Uudet nettikasinot saavat siis olla kekseliäitä sivustojaan kehitellessä, sillä aivan pelkät perusasiat sisältävällä kasinolla ei välttämättä juuri joukosta erotu. Uudet nettikasinot tosin syntyvät usein pelialalla jo kauan olleiden työntekijöiden intohimosta nettikasinoita kohtaan, ja ne valmistetaan monesti suurella sydämellä sen sijaan, että niitä luotaisiin massoittain samanlaisia.

Meidän sivustoltamme löytää parhaat uudet nettikasinot, jotka ovat läpäisseet tarkan seulan päästäkseen sivustolle. Tarjoamme pelaajillemme ainoastaan täysin luotettavia nettikasinoita, joilla myös itse olemme joko pelanneet tai pelaisimme mielellämme. Kaikki kasinon toiminta ja ominaisuuudet vaikuttavat suuresti siihen, millaisen arvosanan uudet nettikasinot meiltä saavat. Meidän arvostelumme nettikasinoista kannattaakin lukea läpi ennen tallettamista, mikäli haluat löytää parhaat, kaikin puolin toimivat uudet nettikasinot. Olemme listanneet alle uusimmat sivustollemme lisätyt nettikasinot. Näistä nettikasinoista kaikki eivät siis välttämättä ole ikänsä puolesta uusia, mutta ne ovat kuitenkin uusia tulokkaita meidän sivustollamme, ja näin ollen myös uusia tuttavuuksia varmasti monille lukijoillemme.

Justspin

Viimeisin lisäys FiKasinoiden kasinovalikoimaan on loppuvuodesta 2019 ovensa avannut nettikasino Justspin. Justspinin taustalla toimivat samat kasinoalan ammattilaiset, jotka ovat perustaneet myös 21.com-nettikasinon, ja tästä voikin jo päätellä, ettei mikään huono kasino voi olla kyseessä. Tällä nettikasinolla pelaaja voi kasinon nimen mukaisesti keskittyä vain siihen olennaiseen, eli pelien pyörittelyyn. Esimerkiksi pelitilin luomiseen tai henkilöllisyyden vahvistamiseen ei tarvitse tällä kasinolla tuhlata aikaa, eikä kotiutuksiakaan joudu odottelemaan päiväkausia, sillä kyseessä on Trustlyn Pay N Play -konseptia käyttävä rekisteröitymisvapaa nettikasino. Tätä samaa konseptia käyttävät monet muutkin uudet nettikasinot, joskin perinteistä rekisteröitymistäkin vaativia nettikasinoita pistetään pystyyn edelleen melko runsaasti.

Uusille pelaajille Justspin tarjoaa bonukset neljälle ensimmäiselle talletukselle. Ensimmäiselle ja neljännelle talletukselle on luvassa 100 % bonus 100 euroon asti. Toisella ja kolmannella talletuksellaan pelaaja taas voi lunastaa 50 % bonusta 150 euroon asti. Yhteensä pelaaja voi siis lunastaa jopa 500 euroa bonuksia – läheskään kaikki uudet nettikasinot eivät tarjoa yhtä suurta summaa bonuksia. Lisäksi pelaaja saa ensimmäisellä talletuksellaan bonuksen lisäksi myös 500 ilmaiskierrosta Super Joker -kolikkopeliin. Monesti uudet nettikasinot tarjoavat bonuksia Book of Deadiin tai NetEntin suosikkipeleihin, mutta Justspin onkin päätynyt valitsemaan huomattavasti tavanomaista harvinaisemman ilmaiskierrospelin.

Justspin
100% BONUS 100€ ASTI
500 ILMAISKIERROSTA
Pelaa Nyt

SlotWolf

SlotWolf on myöskin vasta hiljattain avattu nettikasino. Vaikka kyseessä on vielä tuore nettikasino, on se haalinut sivustolleen jo valtavan kattauksen kasinopelejä: tarjolla on nimittäin yli 3 000 peliä, ja eri pelintarjoajiakin on otettu kasinolle mukaan 20 kappaletta. Harvat uudet nettikasinot tarjoavat yhtä kattavan pelivalikoiman. Erinomaisen pelivalikoiman lisäksi SlotWolf tarjoaa pelaajilleen myös muun muassa nopeat kotiutukset, ja käsitteleekin kaikki nostopyynnöt viimeistään 12 tunnin kuluessa. Usein voitot saa tililleen kuitenkin huomattavasti tätä nopeamminkin – parahimmillaan jopa muutamissa minuuteissa, samaan tapaan kuin rekisteröitymisvapailla nettikasinoilla. Monet uudet nettikasinot ovatkin panostaneet juuri kotiutusten nopeuteen, sillä muutaman minuutin kotiutuksia tarjoavien rekisteröitymisvapaiden kasinoiden yleistyttyä harva pelaaja enää valitsee pelipaikakseen kasinoa, jolla kotiutuksia joutuu odottelemaan päiväkausia.

Ensitalletustaan tekeville FiKasinoiden lukijoille SlotWolf tarjoaa tavanomaista paremman bonuksen, joka on 150 % bonus 300 euroon asti. Eli pelaaja saa lunastettua 300 euron maksimibonuksen jo 200 euron talletuksella. Ja 20 euron minimitalletuksellakin bonusta saa lunastettua jo 30 euroa, jolloin pelikassaa kertyy mukavat 50 euroa. Lisäksi SlotWolf tarjoaa bonukset vielä kahdelle seuraavallekin talletukselle. Toisella talletuksellaan pelaaja voi lunastaa 70 % bonusta 100 euroon asti ja kolmannella talletuksellaan taas 110 % bonusta 100 euroon asti. Yhteensä bonuksia voi siis lunastaa jopa 500 euroa.

SlotWolf
150% BONUS 300€ ASTI VAIN MEILTÄ
YLI 3000 PELIÄ
Pelaa Nyt

Oshi

Oshi on vuonna 2015 ovensa avannut nettikasino, jolle voi tavallisen valuutan lisäksi tallettaa Bitcoineilla. Oshin valikoimasta löytyy lähes 2 500 erilaista kasino- ja live-kasinopeliä, ja mukaan on otettu runsaasti hieman tuntemattomampienkin pelintarjoajien nimikkeitä. Tämä kasino erottuukin jo pelivalikoimansa puolesta positiivisesti lukemattomien muiden nettikasinoiden joukosta. Erinomaista tällä kasinolla ovat myös salamannopeat nostot useimmille maksutavoille sekä se, että kasino tarjoaa vuoden joka ikisenä päivänä pelaajilleen uuden talletusbonuksen.

FiKasinoiden lukijoille Oshi tarjoaa tavanomaista paremman 150 % ensitalletusbonuksen 350 euroon asti. Tämä talletusbonus on niin bonusprosentiltaan kuin maksimibonukseltaankin suurempi, kuin mitä Oshi tavallisesti uusille pelaajille tarjoaa. Bonuksen lisäksi ensitalletuksen tekevä pelaaja saa myös 200 ilmaiskierrosta, jotka voi käyttää peleissä Aztec Magic, Princess of Sky ja West Town. Eikä tarjolla ole pelkkää ensitalletusbonusta, vaan lisäksi pelaaja pääsee lunastamaan hyvän kokoiset bonukset vielä kolmella seuraavallakin talletuksellaan. Yhteensä uusi pelaaja voi lunastaa neljällä ensimmäisellä talletuksellaan 725 euron edestä bonuksia sekä 245 ilmaiskierrosta.

Oshi
150% Ensitalletusbonus 350€ asti
200 ilmaiskierrosta
Pelaa Nyt

Bet-at-home

Sivustojemme kasinovalikoimaan pääsi mukaan myös Bet-at-home. Kyseessähän ei siis ole uusi nettikasino ikänsä puolesta, vaan päinvastoin: tämä nettikasino on ollut pystyssä jo 20 vuotta. Meidän sivuillemme tämä kasino on kuitenkin uusi lisäys, ja siksi otettu mukaan Uudet nettikasinot -listaukseemme. Vaikka muualla Euroopassa Bet-at-home onkin melkoisen suosittu, suomalaisten keskuudessa se ei ole vielä kovinkaan tunnettu. Tosin tämä johtuu suurelta osin siitä, ettei tätä kasinoa ole juuri suomalaisille pelaajille vielä markkinoitu, eivätkä sivutkaan toistaiseksi ole saatavilla suomen kielellä. Mikäli englannin kieli kuitenkin sujuu, sopii tämä nettikasino erinomaisesti pelipaikaksi suomalaisellekin, sillä esimerkiksi voittojen kotiuttaminen onnistuu verovapaasti MGA:n lisenssin ansiosta. Bet-at-homen sivuilta löytyy perinteisten kasino- ja live-kasinopelien lisäksi myös pokeria ja vedonlyöntiä, eli valinnanvaran puutteesta tätä kasinoa ei voi ainakaan syyttää.

Uudet pelaajat pääsevät tällä kasinolla valitsemaan itselleen sopivimman kahdesta eri ensitalletusbonuksesta: tarjolla on 100 % bonus 200 euroon asti ja 50 % bonus 1 000 euroon asti. Näistä 100 % bonus kuulostaa varmasti houkuttelevammalta, mutta jos on tekemässä vaikkapa 500 euron talletusta, tällöin suuremmalla maksimibonuksella varustetusta 50 % bonuksesta saa huomattavasti suuremman hyödyn irti. Ja jos taas pokeri kiinnostaa kasinopelejä enemmän, voi tältä kasinolta lunastaa kasinon tervetuliaistarjouksen sijasta pokerin tervetuliaisbonuksen, joka on 100 % bonus 1 000 euroon asti.

Bet-at-home
Bet-at-home talletusbonus
100% BONUS 200€ ASTI
Suuri pelivalikoima
Pelaa Nyt

NordicBet

NordicBet on vuonna 2002 ovensa avannut pohjoismaalaisille pelaajille suunnattu nettikasino. Kasinon sivut ovat täysin suomenkieliset, ja sinivalkoinen ulkoasukin tuntuu varsin kotoisalta. Sem lisäksi, että tältä sivulta löytyy yli 1 700 kasinopeliä, on tarjolla myös vedonlyöntiä sekä pokeriturnauksia. Laajan pelivalikoiman lisäksi tämän kasinon parhaisiin puoliin kuuluvat nopeat kotiutukset; moniin suomalaisiin pankkeihin voitot saa jopa samana päivänä, kun nostopyynnön on tehnyt.

Uusille pelaajille NordicBet tarjoaa talletusbonukset kolmelle ensimmäiselle talletukselle. Jokainen näistä talletusbonuksista on vieläpä 100 % talletusbonus 200 euroon asti! Melkoisen harvalta kasinolta saa lunastettua 100 % talletusbonuksia näin monelle talletukselle. Bonusrahan lisäksi pelaaja saa myös ilmaiskierroksia kaikkien kolmen ensimmäisen talletuksen yhteydessä. Ensitalletuksellaan pelaaja saa 50 ilmaiskierrosta Starburstiin, toisella talletuksellaan 75 ilmaiskierrosta Mega Fortune Dreamsiin ja kolmannella talletuksellaan 125 ilmaiskierrosta Gonzo’s Questiin.

Nordicbet
Nordicbet ensitalletusbonus
100% BONUS 200€ ASTI
100 ilmaiskierrosta
Pelaa Nyt

Lord Lucky

Lord Lucky aloitti toimintansa alunperin jo vuonna 2016, mutta vuonna 2019 tämä kasino uudistettiin niin täysin, ettei sitä enää samaksi kasinoksi tunnistaisi. Kasinon taustalta löytyy sama yhtiö, joka pyörittää Lapalingo-nettikasinoa, ja näiden kahden kasinon välillä onkin nähtävissä jonkin verran yhtäläisyyksiä. Lord Luckyn parhaisiin puoliin kuuluu sen laaja pelivalikoima, josta löytyy yli 2 000 kasino- ja live-kasinopeliä 20 eri pelintarjoajalta. Kasinon sivuilla kieleksi saa valittua myös suomen, mutta käännös on kuitenkin vielä keskeneräinen, vaikka suuri osa teksteistä onkin jo käännetty suomeksi. Joka tapauksessa suomen kielelläkin tällä sivustolla pärjää. Lord Lucky sopii suomalaiselle pelaajalle myös lisenssinsä ansiosta, sillä tältä kasinolta löytyy verovapaisiin voittoihin oikeuttava MGA:n lisenssi.

Uusille pelaajille Lord Lucky tarjoaa 5 euron ilmaisbonuksen palkkioksi pelkästä pelitilin luomisesta. Tämän bonuksen saadakseen pelaajan ei siis tarvitse tallettaa kasinolle senttiäkään omaa rahaa. Lisäksi toki ensitalletuksellekin on luvassa bonusta, ja ensimmäisen talletuksensa tekevä pelaaja pääseekin lunastamaan 100 % talletusbonusta 500 euroon asti sekä 25 ilmaiskierrosta Book of Deadiin.

Lord Lucky
Lord Lucky ensitalletusbonus
5 € ILMAISTA PELIRAHAA
100% BONUS 500€ ASTI
Pelaa Nyt

Casino Winner

Casino Winner on hyvinkin tuore, vuoden 2019 loppupuolella julkaistu, tunnettuun Betsson Groupiin kuuluva nettikasino. Tämä kasino pitää sisällään muun muassa yli 1 500 kasinopeliä sekä vedonlyöntiä yli 30 eri lajista. Maksut tällä kasinolla hoituvat kaikin puolin sujuvasti, ja nostopyynnöt käsitellään yleensä 24 tunnin kuluessa. Voitot saa toki itselleen myös verovapaina, kuten muillakin Betsson Groupin kasinoilla.

Uusille pelaajille Casino Winner tarjoaa hyvinkin ainutlaatuisen tervetuliaisbonuksen. Ensialkuun bonus ei ehkä vaikuta erikoiselta – onhan kyseessä kuitenkin vain 100 % bonus 25 euroon asti. Tämän bonuksen juju piilee kuitenkin sen kierrätysvaatimuksessa: bonus sekä sen saamiseksi tehty talletus tulee nimittäin kierrättää joko kasinolla tai vedonlyönnissä vain yhden ainoan kerran, ja tämän jälkeen bonus ja sillä saadut voitot sitten muuttuvatkin jo oikeaksi rahaksi. Lisäksi toisellekin talletukselle on vielä luvassa mukava bonus: 25 voittokierrosta Starburstiin sekä 5 euron ilmaisveto. Niin voittokierrosten kuin ilmaisvedonkin voitot ovat oikeaa rahaa, jota eivät koske kierrätysvaatimukset.

Casino Winner
Casino Winner ensitalletusbonus
100% BONUS 25€ ASTI
1x KIERRÄTYSVAATIMUS
Pelaa Nyt

Suomiarvat

Suomiarvat on ollut pystyssä jo 10 vuotta, mutta vasta muutama vuosi sitten toteutetun täyden uudistuksen myötä tämä kasino muovautui nykyiseen muotoonsa. Kuten Suomiarpojen nimikin jo kertoo, kyseessä on yksinomaan suomalaisia pelaajia vasten perustettu kasino. Niin itse sivusto kuin sen tarjoama asiakaspalvelukin ovat siis suomenkielisiä. Vaikka kasinon nimi viittaakin raputusarpoihin, ei tämä kasino kuitenkaan tarjoa pelkkiä arpoja, vaan liäski tarjolla on kolikkopelejä, jackpot-pelejä, pöytäpelejä, videopokeria ja live-kasinopelejä.

Ensitalletustaan tekeville pelaajille Suomiarvat tarjoaa 100 % talletusbonusta 100 euroon asti sekä 50 ilmaiskierrosta Starburstiin. Kyseessä ei siis ole ehkä se markkinoiden omaperäisin ensitalletusbonus, mutta tämä bonus on kuitenkin varustettu kaikin puolin kohtuullisilla ehdoilla: ensinnäkin kyseessä on non-sticky bonus, ja lisäksi bonusta koskee vain 35-kertainen kierrätysvaatimus.

Suomiarvat
Suomiarvat ensitalletusbonus
100% BONUS 100€ ASTI
50 ilmaiskierrosta
Pelaa Nyt

Betsson

Betsson ei välttämättä kauheasti esittelyjä kaipaakaan, sillä lähes jokainen kasinopelaaja on varmastikin edes kuullut tästä kasinosta. Betsson kun on onnistunut lähes 20 toimintavuotensa aikana nousemaan yhdeksi suosituimmista nettikasinoista niin suomalaisten kuin monien muunkinmaalaisten keskuudessa. Tältä suomenkieliseltä, verovapaalta kasinolta voi löytää muun muassa yli 1 700 kasinopeliä, laajan kattauksen vedonlyöntiä sekä pokeriturnauksia. Kaiken tämän lisäksi Betsson tarjoaa myös nopeat kotiutukset, ja parhaimmillaan voitot voi saada tililleen saman päivän aikana, hieman valitusta maksutavasta riippuen.

Uusille pelaajille Betsson tarjoaa kuusiosaisen tervetuliaispaketin. Ensimmäisellä talletuksellan pelaaja voi lunastaa 100 % bonusta 200 euroon asti sekä 100 ilmaiskierrosta. Seuraavilla viidellä talletuksellaan taas pelaaja saa kullakin 100 ilmaiskierrosta. Pelaaja voi pelata ilmaiskierrokset oman valintansa mukaisesti yhdessä 13 eri ilmaiskierrospelistä. Valinnanvaraa tämän suhteen on siis tarjottu oikein mukavasti.

Betsson
Betsson ensitalletusbonus
100% BONUS 200€ ASTI
100 ilmaiskierrosta
Pelaa Nyt

PlayOJO

PlayOJO on vuonna 2017 avattu, kasino- ja live-kasinopelejä tarjoava nettikasino. Tällä kasinolla panostetaan erityisesti yksinkertaisuuteen ja läpinäkyvyyteen, ja esimerkiksi monimutkaisia bonusehtoja PlayOJO ei harrasta. Itse asiassa kasino ei tarjoa varsinaisia erilaisilla ehdoilla varustettuja bonuksia ollenkaan, vaan sen sijasta tarjolla on käteispalautusta sekä kierrätysvapaita ilmaiskierroksia. Kasinon sivut ovat suomenkieliset, ja asiakaspalveluakin on tarjolla suomeksi päivittäin.

Kuten sanottu, tällä kasinolla ei käytetä bonusrahaa ollenkaan, joten myöskään ensitalletukselle ei ole luvassa varsinaista ensitalletusbonusta. Ei pelaajaa kuitenkaan täysin tyhjin käsinkään jätetä, vaan bonuksen sijasta ensitalletuksensa tekevä pelaaja saa 50 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta suosittuun Book of Dead -kolikkopeliin. Kierrätysvapaushan tarkoirttaa siis sitä, että näiden ilmaiskierrosten voitot ovat oikeaa rahaa, jonka voi kotiuttaa vaikka heti.

PlayOJO
Videoslots talletusbonus
50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
CASHBACKIA
Pelaa Nyt

Casino-X

Uutena tulokkaana sivuillemme lisättiin hiljattain Casino-X, joka on jo vuonna 2005 avattu kasinopelejä ja vedonlyöntiä tarjoava nettikasino. Erityisesti kasinopuolen valikoima on Casino-X:llä todella laaja: mukana on yli 1 700 kasinopeliä noin 30 eri pelintarjoajalta. Kasino sopii erinomaisesti suomalaiselle pelaajalle, sillä se on täysin suomenkielinen ja tarjoaa myös päivittäin suomenkielistä asiakaspalvelua. Yksi tämän kasinon erikoisuuksista on se, että sinne ei välttämättä tarvitse luoda erillistä pelitiliä, vaan sisään voi kirjautua sosiaalisen median, kuten esimerkiksi Facebookin, tilillään.

Uusille pelaajille Casino-X tarjoaa tavanomaista avokätisemmän tervetuliaispaketin: yhteensä pelaaja voi lunastaa parhaimmillaan jopa 3 950 euron edestä bonuksia. Ensimmäisellä talletuksellaan pelaaja pääsee vieläpä valitsemaan itselleen sopivimman kolmesta eri vaihtoehdosta. Ensitalletukselle tarjolla olevat bonukset ovat: 200 % bonus 50 euroon asti, 150 % bonus 300 euroon asti ja 100 % bonus 2 000 euroon asti. Joukosta löytyy siis sopivat vaihtoehdot niin pienellä kuin suurellakin budjetilla pelaaville.

Casino-X
Casino-X talletusbonus
200% BONUS 50€ ASTI
Suuri pelivalikoima
Pelaa Nyt

JoyCasino

JoyCasino aloitti kasinotaipaleensa vuonna 2014, ja tarjoaa pelaajilleen niin kasinopelejä kuin vedonlyöntiäkin. Ensimmäisenä tämän kasinon sivuille saapuessa pistää silmään sen steampunk-henkinen ulkoasu, johon on todellakin panostettu. Tarjolla on toki muutakin kuin vain tyylikäs ulkokuori – kuten esimerkiksi todella kattava pelivalikoima sekä muhkea tervetuliaistarjous.

JoyCasino tarjoaa uusille pelaajilleen samanlaisen tervetuliaispaketin kuin sisarkasinonsa Casino-X, ja pelivalikoimansakin puolesta nämä kasinot muistuttavat toisiaan. Tarjolla oleva tervetuliaispaketti on viisiosainen, ja sen kautta voi yhteensä lunastaa jopa lähes 4 000 euroa bonuksia. Ensitalletuksellaan pelaaja voi valita yhden kolmesta eri vaihtoehdosta. Pienelle budjetille sopii parhaiten 200 % talletusbonus 50 euroon asti. Hieman suurempaa talletusta suunnitteleva taas voi lunastaa 150 % bonusta 300 euroon asti. Ja jos suunnitteilla taas on todellakin suuri talletus, tällöin pelaaja voi lunastaa 100 % talletusbonusta jopa 2 000 euroon asti.

JoyCasino
JoyCasino talletusbonus
200% BONUS 50€ ASTI
Nopeat kotiutukset
Pelaa Nyt

Lapalingo

Vuonna 2015 perustettu Lapalingo on todella kattavan pelivalikoiman tarjoava nettikasino; tarjolla on kolikkopelejä, pöytäpelejä, videopokeria, numeropelejä, raaputusarpoja ja jopa urheiluvedonlyöntiä. Kasino on täysin suomenkielinen, ja myös asiakaspalvelua saa suomeksi. Lisäksi kasino toimii MGA:n lisenssillä, minkä ansiosta suomalainen pelaaja voi kotiuttaa voittonsa verovapaasti.

Lapalingolla FiKasinoiden lukijoille on tarjolla vain meidän kauttamme saatavilla oleva, tavanomaista parempi tervetuliaispaketti. Ensinnäkin uusi pelaaja pääsee lunastamaan palkkioksi pelitilin luomisesta 10 euroa bonusta tekemättä yhtäkään talletusta. Tällä bonuksella on hyvä testailla kasinon pelejä ilmaiseksi, ja siinä sivussa voi vieläpä päästä kotiuttamaan jopa 100 euroa voittoja. Ensitalletuksellekin on luvassa melkoisen muhkea bonus: tarjolla on nimittäin 200 % bonusta 400 euroon asti. Tämän päälle saa vielä 20 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead.

Lapalingo
Lapalingo talletusbonus
10€ Ilmaista pelirahaa
200% BONUS 400€ ASTI
Pelaa Nyt

GreenPlay Casino

Yksi vuoden 2019 uutuuskasinoista tuotettiin Aspire Globalin alustalle ja sen nimeksi tuli GreenPlay Casino. Vaikka tämä nettikasino on tuotettu valmiille pohjalle, on sinne lisätty myös lukuisia omalaatuisia elementtejä, ja nettikasinosta on tehty omalla tavallaan myös hieman massasta poikkeava. Massasta poikkeava on myös kasinon tarjoama ensitallettajan etu, sillä uudelle asiakkaalle on luvassa tarjouksia jopa kahteen ensimmäiseen talletukseen.

Uudet nettikasinot tosiaan käyvät suurta kilpavarustelua muun muassa bonustensa suhteen pelaajista, ja se heijastuukin kasinoilta löytviin tarjouksiin. GreenPlay Casino tarjoaa pelaajilleen ensimmäiseen talletukseen jopa 150 % bonuksen 100 euroon saakka, eli 67 euron talletuksella voitkin tienata jopa 100 euroa ylimääräistä pelirahaa. Toiseen talletukseen taas on luvassa 50 % bonus 50 euroon saakka, sekä lisäksi 50 ilmaiskierrosta Book of Dead -peliin.

GreenPlay Casino
Greenplay Casino talletusbonus
150% BONUS 100€ ASTI
Vuoden 2019 Paras Kasino
Pelaa Nyt

Netbet

Tällä kertaa uudet nettikasinot saa kaveriksi jo vuonna 2001 perustetun nettikasinon, sillä Netbet ryhtyi tarjoamaan palveluitaan suomalaisillekin vasta hetki sitten. Yksi alan vanhimmista veteraaneista saattaakin tämän vuoksi olla vielä tuntemattomampi nimi suomalaisten keskuudessa, mutta siihen kannattaa ehdottomasti tutustua! Pelaajaystävällinen nettikasino on oppinut jo tuntemaan pelaajansa vuosien varrella ja tietää mitä nämä kasinolta etsivät, joten huonolle sivustolle et voi odottaa päätyväsi.

Kaiken hyvän lisäksi Netbet on lisensoitu Malta Gaming Authorityn toimesta, joten sinulla on oikeus myös täysin verovapaisiin voittoihin kasinolta. Nettikasinolla myös tuplataan ensimmäinen talletuksesi jopa 200 euroon saakka, sekä kylkeen vielä tarjoillaan 50 kappaletta ilmaiskierroksia peliin Book of Dead! Käy tutustumassa suomalaisille ovensa avanneeseen nettikasinoon ja voimme vakuuttaa, että yllätyt varmasti positiivisesti!

Netbet Casino
100% BONUS 200€ ASTI
Paljon pelintarjoajia
Pelaa Nyt

Svenbet

Syyskuussa 2018 ovensa avannut Svenbet perustettiin perustajien intohimosta nettikasinoita kohtaan. Ja koska perustajat ovat ehtineet jo pitkään seurailla alaa sivusta, onnistuttiin heti luomaan toimiva sivusto myös suomalaisille pelaajille. Mutta tällä nettikasinolla kannattaa huomioida suomalaisuudesta huolimatta se pieni seikka, että kasinon on lisensoinut Curacaon peliviranomainen, joten voitot eivät automaattisesti ole verovapaita suomalaisille pelaajille. Mikäli pieni voittojen verotus ei häiritse, kannattaa kuitenkin pysyä kuulolla, sillä me tarjoamme Svenbetin kanssa erikoistarjouksen lukijoillemme!

Jokainen tälle nettikasinolle meidän kauttamme rekisteröitynyt uusi pelaaja saa käyttöönsä uskomattoman 200 % bonuksen 2 500 euroon saakka! Yhtään ylimääräistä nollaa tähän ei tullut, eivätkä uudet nettikasinot kovin usein tällaisia bonuspaketteja pelaajilleen tarjoa!

Svenbet
200% BONUS 2500€ ASTI
ERIKOISBONUS VAIN MEILTÄ
Pelaa Nyt

Twin Casino

Myös tämä nettikasino on lanseerattu jo vuoden 2017 puolella, mutta se olikin yksi kyseisen vuoden parhaimpia uutuuskasinoita. Maltan pelilisenssin turvin toimivalta nettikasinolta voit kotiuttaa voittosi täysin verottomasti ja nauttia kasinon lukuisista eduista ja kampanjoista. Tällä nettikasinolla voit käyttää hyödyksi talletusbonukset jopa kahteen ensimmäiseen talletukseen, joista molemmat tuplataan 100 euroon saakka. Eli luvassa on parhaimmillaan jopa 200 euroa ylimääräistä bonusrahaa.

Uudet nettikasinot panostavat myös asiakkaisiinsa tarjoamalla etuja vanhoillekin pelaajille. Twin Casinolla on esimerkiksi käytössä erillinen lojaaliusohjelma uskollisimmille pelaajille, sekä se myös tarjoaa säännöllisesti vaihtuvia kampanjoita ja tarjouksia niin uusille kuin vanhoillekin pelaajille.

Twin Casino
2x 100% BONUS 100€ ASTI
Todella paljon pelejä
Pelaa Nyt

Lucky Days Casino

Nettikasinoiden markkinat ovat edelleen jatkuvassa kasvussa ja nettikasinot 2019 joutuvatkin todella pohdiskelemaan keinoja, joilla erottua positiivisesti joukosta suurilla markkinoilla. Uudet nettikasinot ovat tuntuneetkin ottaneen tämän haasteen vastaan hienosti, ja esimerkiksi vasta vuoden 2019 alussa julkaistu Lucky Days Casino on päättänyt tarjota uusille asiakkailleen upean, kolmiosaisen tervetuliaispaketin, jonka ansiosta pelaajalla on mahdollisuus hyödyntää bonusta jopa tuhannen euron edestä. Lisäksi uudelle asiakkaalle on tarjolla 100 kappaletta ilmaiskierroksia supersuosion saavuttaneeseen Book of Dead -kolikkopeliin.

Lucky Days Casinon tervetuliaispaketin ensimmäinen osa tarjoaa uudelle asiakkaalle ensimmäisen talletuksen yhteydessä 100 % bonuksen 100 euroon saakka, eli 100 euron talletus tuo 100 euroa ylimääräistä bonusrahaa. Tämän lisäksi mukaan annetaan vielä 100 kappaletta ilmaiskierroksia Book of Deadiin. Toisen talletuksen yhteydessä bonus on 50% bnus 200 euroon saakka, eli 400 euroa tallettamalla saa 200 euroa ylimääräistä bonusrahaa. Kolmannen talletuksen kaveriksi annetaan vielä 25 % bonus 700 euroon saakka, jolloin tuleekin tallettaa jo 2 800 euroa, mikäli haluaa bonuksen hyödyntää kokonaisuudessaan.

Vaikka nettikasino ei tarjoakaan bonusprosenttinsa puolesta järin suuria bonuksia, ovat ne ehtojensa puolesta sitäkin loistavampia, sillä kaikki pakettiin kuuluvat bonukset on niin kutsuttuja non-sticky bonuksia! Eli pelaajan lunastaessa bonuksen hänen talletustaan ei sidota kierrätysvaatimukseen, vaan sillä ansaitut voitot voi kotiuttaa milloin tahansa. Ja mainitsimmeko jo, että Lucky Days pitää sisällään laajan valikoiman nettikasinoiden suosituimpia kolikkopelejä, upean live-kasinon ja paljon muuta tutustumisen arvoista. Suuntaa siis onnen päivät -nettikasinolle ja testaa omaa onneasi!

Lucky Days Casino
100% BONUS 100€ ASTI
Nopeat kotiutukset
Pelaa Nyt

Stakes Casino

Jo vuonna 2016 perustettu Stakes Casino kuvailee itseään erittäin pelaajaläheiseksi ja se näkyy myös kaikkialla sivua selaillessa. Tämä nettikasino tarjoaa pelaajilleen yhdet rehdeimmistä ja parhaimmista tarjouksista markkinoilla, mutta kolikolla on myös kääntöpuolensa. Tämä nettikasino on nimittäin edelleen lisensoitu Curacaon peliviranomaisen toimesta, minkä vuoksi suomalaisen pelaajan tulee maksaa voitoistaan mahdollisesti pieni määrä myös verottajalle. Tokikaan verottaja tuskin lähtee rokottamaan muutaman sadan euron voitosta, mutta tuhansien eurojen voitot saattavatkin jo kiinnostaa. Tosin tämä on ainoa miinus muuten loistavalla sivustolla, joka tarjoaa pelaajilleen markkinoiden parhaat tarjoukset reiluimmilla säännöillä ja ehdoilla. Uudet nettikasinot harvemmin tarjoavat pelaajilleen non-sticky bonuksia, saati sitten sellaisia bonuksia, joista saadut voitot voi nostaa vaikka kesken kierrätyksen bonuksella pelattaessa! Näitä tarjoaa juurikin ja ainoastaan tämä sivusto.

Stakes Casino antaa uusille asiakkailleen avokätisenä 100 ilmaiskierrosta Yggdrasilin suositun viikinki pelisarjan viimeiseen osaan, Vikings go Berzerk-kolikkopeliin, jonka lisäksi ensimmäisen talletuksen yhteydessä pelaaja pääsee lunastamaan 100% bonuksen 250 euroon saakka. Ja koska tällä sivustolla todellakin ehdot ja säännöt ovat äärimmäisen reilut bonuksiin, suosittelemmekin hyödyntämään ensimmäisen talletuksen yhteydessä saatavan bonuksen kokonaisuudessaan, tallettamaan 250 euroa ja nappaamaan 250 euron bonuksen. Non-sticky nettikasinot tarjoavat yleisestikin pelaajilleen parhaat mahdolliset tarjoukset, mutta näin upeaksi jalostettu non-sticky bonus on testattava! Tällä nettikasinolla myös asiakaspalvelu toimii vuorokauden ympäri, eikä myöskään maksuosastolla nukuta, vaan nettikasino hyväksyy ja käsittelee pelaajien kotiutuksia myös keskellä yötä!

Stakes Casino
100% BONUS 250€ ASTI
Nopeat kotiutukset
Pelaa Nyt

Fortune Legends

Vuoden 2019 alkupuolella nähtiin jo lukuisia kasinouutuuksia, joista yksi parhaimmista oli Fortune Legends. Malta Gaming Authorityn lisensoimalla nettikasinolla pelaaminen on äärimmäisen turvallista, eikä suomalaisen tarvitse maksaa voitoistaan senttiäkään verottajalle. Vaikka tämän nettikasinon ensitallettajan tarjous ei ehkä herätä vielä sen suurempaa mielenkiintoa, herättää sen mielenkiinnon ehdottomasti nettikasinon tarjoama cashback. Fortune Legends Casino tarjoaa uusille asiakkailleen ainoastaan ilmaiskierroksia ilman kierrätysvaatimusta ensimmäisen talletuksen yhteydessä. Näitä voi lunastaa 20 vähintään 20 euron talletuksella, 50 vähintään 50 euron talletuksella, 100 vähintään 100 euron talletuksella tai 200 vähintään 200 euron talletuksella. Ilmaiskierrokset pääsee pelailemaan Play’n GO:n suositussa Book of Dead -kolikkopelissä. Vaikka ilmaiskierroksia ei talletukseen nähden mitään valtavaa määrää saakaan, kannattaa muistaa, että ne ovat kierrätysvapaita, eli niiden voitot ovat oikeaa rahaa, jonka voi vaikka kotiuttaa heti.

Uudet nettikasinot eivät myöskään hirveän usein anna pelaajilleen mahdollisuutta yhtä upeaan käteispalautukseen, kuin tämä nettikasino. Jokaisella pelaajalla on sivustolla käytössään oma Holvi, johon kerääntyy rahaa jokaiselta pelikierrokselta. Jokaiselta pelikierrokselta Holviin kerääntyy 0,5 % panoksen suuruudesta käteistä. Kertyneet käteiset voi nostaa Holvista milloin tahansa pelitilille, ja täältä eteenpäin vaikka omalle pankkitililleen ilman kierrätysvaatimusta. Cashback annetaan siis jokaiselta kierrokselta, eikä näin ollen ole ollenkaan merkitystä, onko kierros tappiollinen vai tuoko se voiton. Holviin pääsee kerryttämään itselleen suurempaakin summaa, tai sitten rahat voi nostaa vaikka jokaisen pelikierroksen jälkeen, mikäli haluaa. Eli siis kaiken kaikkiaan, tällä nettikasinolla ei tarvitse murehtia kierrätysvaatimuksista tai muista turhista säännöistä, sillä sekä ilmaiskierroksilta saadut voitot että myös Holviin kertynyt palautus ovat kierrätysvapaita. Jos siis kierrätysvaatimukset ja muut monimutkaiset bonusehdot kyllästyttävät, on Fortune Legends oiva valinta.

Fortune Legends
Fortune Legends tarjous
0.5% Kierrätys Cashback
Nopeat kotiutukset
Pelaa Nyt

Mr. Bet Casino

Joskus sitä väkisinkin miettii, miten uudet nettikasinot pärjää kilpailussa vakavaraisempia ja kauemmin toiminnassa olleita kasinoita vastaan. Mr. Bet Casino hyppäsi kilpailuun mukaan vuonna 2017, ja se näyttää ainakin luottavan bonusten voimaan. Talletusbonus onkin loistava tapa houkutella uusia asiakkaita, mutta jatkossakin tulee muistaa pitää huolta vanhoista asiakkaista. Tämä nettikasino tarjoaakin tämän vuoksi pelaajilleen viikoittaisen cashbackin.

Uusille asiakkailleen tämä kasino tarjoaa vieläkin enemmän etuja, sillä uusille asiakkaille on tarjolla tervetuliaispaketti, jonka arvo on jopa 1 500 euroa. Tämä on jaettu neljään osaan, ja ensimmäisenä uusi asiakas pääsee lunastamaan 150 % bonuksen 150 euroon saakka. Toiseen talletukseen lisätään 100% bonus 300 euroon saakka, kolmanteen 50% bonus 500 euroon saakka ja neljänteen 100% bonus 550 euroon saakka. Harva kasino tarjoaa yhtä montaa näin hyvällä bonusprosentilla varustettua bonusta – monella useampia talletusbonuksia tarjoavilla kasinoilla bonusprosentti nimittäin putoaa alle 100 % heti ensitalletusbonuksen jälkeen. Mr. Betin tervetuliaispaketissa myös maksimibonukset ovat melko korkealla, minkä ansiosta tarjous sopii mainiosti suurellakin budjetilla pelaavalle.

Mr.Bet Casino
150% BONUS 150€ ASTI
Suuri määrä pelejä
Pelaa Nyt

KTO Casino

Tämän päivän markkinat ovat erittäin laajat ja nettikasinoita syntyy kuin sieniä sateella, eikä kärryillä tahdo pysyä jatkuvasti muuttuvassa pelimaailmassa. Uudet nettikasinot syntyvät yhden tai useamman ihmisen ideasta, intohimosta ja rakkaudesta nettikasinoita kohtaan, tai sitten ostetaan valmis pohja, johon rakennetaan oma nettikasino. Uusia nettikasinoita yhdistää kuitenkin laaja kilpailu, joten niiden täytyy jollain tavalla aina erottua massasta – oli se sitten pelivalikoiman suhteen, bonusten avulla tai ihan vain huolitellun sivuston kautta.

KTO Casino on syntynyt intohimoisten, jo vuosikymmenien kokemuksen alalta omaavien ihmisten ideasta. Kokemus näkyy selkeästi tällä nettikasinolla, joka selvästi ottaa pelaajansa täydellisesti huomioon. Koko sivuston olemus on tyylikäs, kaikki on huoliteltua ja jokaisen tyypin pelaajalle on lisätty elementtejä, pelejä ja vaikka mitä sivustolle. Vaikka tämä sivusto tunnetaan parhaiten vedonlyöntialustastaan, löytyy täältä myös monipuolinen valikoima nettikasinoiden suosituimpia pelejä pelattavaksi.

Tämä nettikasino tarjoaa kaiken muun hyvän lisäksi uusille asiakkailleen vielä tervetuliaispaketin, joka on jaettu kolmeen osaan. Jokainen talletusbonus on niin kutsuttu non-sticky bonus, jonka ansiosta pelaajan talletus ja bonuksena saatu raha pysyvät aina erillään toisistaan, ja näin ollen pelaajalla on mahdollisuus nostaa voittoja milloin tahansa, kun pelaa vielä itse talletetulla rahalla. Ensimmäiseen talletukseen saatavan bonuksen suuruus on 100 % bonus 200 euroon saakka, toiseen 50 % bonus 500 euroon saakka ja viimeiseen, eli kolmanteen 25 % bonus 1 000 euroon saakka.

KTO Casino
KTO Casino tarjous
100% BONUS 200€ ASTI
Todella paljon pelejä
Pelaa Nyt

Nopeampi

Viime vuoden aikana uusia nettikasinoita lanseerattiin runsaasti, ja jokaisella oli jo suuri tarve erottua edukseen massasta. Ja miksi ei olisi; tämän päivän pelimarkkinat ovat laajat, ja nettikasinoita löytää lähes jokaisen nurkan takaa. Tämän vuoksi täytyy erottua kilpailijasta, oli se sitten bonusten, ulkoasun tai sisällön puolesta. Uusien asiakkaiden houkutteluun Nopeampi-nettikasino on lisännyt kasinolleen ainakin laadukkaan ja monipuolisen pelivalikoiman, josta löytyy jos jonkin näköistä peliä, vedonlyöntiä, live-kasinoa ja vaikka mitä muuta.

Tältä nettikasinolta uusi asiakas ei saa ensitalletukseensa erillistä bonusta, johon uudet nettikasinot usein luottavat. Yhden ensimmäiseen talletukseen tarkoitetun bonuksen sijaan tämä nettikasino tarjoaa pelaajilleen päivittäin vaihtuvat tarjoukset, joissa on useimmiten jaossa ilmaiskierroksia. Näiden kierrosten määrään voi usein itse vaikuttaa talletuksensa suuruudella, eli mitä suurempi talletus, sitä enemmän kierroksia. Harvoin ilmaiskierrokset edes kiinnostavat pelaajia, sillä näistä on erittäin hankalaa voittaa euroakaan, ja jos voittaakin, niin kierrätysvaatimukset ovat kohtuuttomia ja voitot on rajattu.

Nopeampi-nettikasino tarjoaa kuitenkin ainakin lähes kaikki ilmaiskierroksensa ilman kierrätysvaatimuksia ja voittokattoja, eli mikäli hyvä tuuri osuu omalle kohdalle, voi ilmaiskierroksista saatuja voittoja kotiuttaa heti kierrosten päätyttyä vaikka useita tuhansia euroja. Ja koska tällä nettikasinolla on käytössä innovatiivinen Trustlyn Pay N Play, siirtyvät näistäkin saadut voitot kotiutuspyynnön tekemisen jälkeen minuuteissa voittajan pankkitilille. Nopeampi-nettikasino onkin yksi meidän henkilökohtaisista suosikeistamme, sillä täällä toimii oikeastaan kaikki sujuvasti ja ongelmitta.

Nopeampi
5 Minuutin kotiutukset
Päivittäiset tarjoukset
Pelaa Nyt

21.com

Vuonna 2018 lanseerattu uutuuskasino sai nimekseen ytimekkäästi 21.com. Vuoden 2019 alussa tuore nettikasino koki jo loistavia uudistuksia ja lisäsi pelaajilleen mahdollisuuden rekisteröitymiseen nettipankkitunnuksien avulla. Nopean kotiutuksen kasinot ovatkin suosituimpia markkinoilla olevia kasinoita, eikä 21.comillakaan kotiutuksiin tarvitse varata kuin minuutteja aikaa! Sen lisäksi, että kotiutukset tällä kasinolla ovat salamannopeita, tarjoaa se myös yksinoikeudella FiKasinoiden lukijoille erinomaisen 200 % talletusbonuksen 100 euroon asti. Kasinot ilman rekisteröitymistä harvemmin uusille pelaajille näin suuria bonuksia tarjoavat.

Haastattelussa 21.com kertoi meille paljon toiminnastaan ja lyhyestä historiastaan. Tämä yksinoikeudella toteutettu haastattelu kannattaa lukaista läpi, sillä haastattelussa toimitusjohtaja ja perustaja Robin Ivarson kertoo paljon tulevasta ja omasta taustastaan. Nettikasino ponkaisi nopeasti suureen suosioon, eikä ihmekään, sillä sen verran laadukas sivusto on kuitenkin kyseessä.

21.com
21.com tarjous
200% BONUS 100€ ASTI
5 Minuutin kotiutukset
Pelaa Nyt

Platin Casino

Platin Casino on perustettu jo vuonna 2012, eli näin seitsemän vuoden taipaleen jälkeen voidaan jo puhua nettikasinoiden veteraaneista tämän sivuston kohdalla. Suomalaisille tämä nettikasino saattaa kuitenkin olla iästään huolimatta melko vieras. Sivustoa on kuitenkin alettu jo kääntämään suomeksi, ja suurin osa toiminnoista on saatavilla myös suomenkielellä. Uusille pelaajille Platin Casino tarjoaa 100 % ensitalletusbonusta 100 euroon asti.

Platin Casino
100% Ensitalletusbonus 100€ asti
Yli 3000 casino peliä
Pelaa Nyt

Nordicasino

Nordicasino tarjoaa uusille asiakkailleen 200% bonuksen 200 euroon saakka, jonka lisäksi kolmen ensimmäisen talletuksen yhteydessä on jaossa ilmaiskierroksia. Kolmeen ensimmäiseen talletukseen on jaossa myös bonukset, joiden yhteisarvo kohoaa jopa 500 euroon saakka!

Nordicasino
200% BONUS 200€ ASTI
100 ilmaiskierrosta
Pelaa Nyt

Magic Red Casino

Magic Red Casino on vuoden 2017 puolella julkaistu nettikasino, joka tarjoaa pelaajilleen upean lojaaliusohjelman ja arvostaa erityisen paljon reilua peliä. Nettikasinolla on erittäin hyvin toimiva suomenkielinen sivusto ja sen pelivalikoima on todella laadukas ja kattava. Tältä nettikasinolta nimittäin löytää yli 30 pelivalmistajan pelejä.

Uudet nettikasinot aloittavat usein pienellä ja suhteellisen suppealla pelivalikoimalla, johon usein kuuluvat kolikkopelit, ehkä muutama live-kasinopeli ja joitain pöytäpelejä. Magic Red Casino taas on alusta saakka keskittynyt haalimaan pelaajilleen kaikki netin parhaat pelit parhailta valmistajilta, taatakseen sen, että tältä nettikasinolta todellakin löytää kaiken yhden katon alta. Nettikasinon mobiiliversiokin häikäisee valikoimallaan, jossa totisesti on jokaiselle jotakin. FiKasinoiden lukijoille Magic Red Casino tarjoaa tavanomaista suuremman ensitalletusbonuksen, joka on 200 % bonus jopa 500 euroon asti.

Nettikasinolla on Maltan peliviranomaisen MGA:n myöntämä pelilisenssi, joten kaikki voitot on aina suomalaiselle pelaajalle verovapaita.

Magic Red Casino
200% BONUS 500€ ASTI
100 ilmaiskierrosta
Pelaa Nyt

Metal Casino

Metal Casino on yksi kuumimmista uutuuksista raskaan musiikin ystäville. Kuten oli jo mainittu, uudet nettikasinot tarvitsevat erilaisia ominaisuuksia, jotta voivat erottua massasta. Metal Casinon erikoisuus näkyy jo nimessä, sillä se on luonut nettikasinon raskaan metallimusiikin ympärille. Metal Casinolla ei ainoastaan ulkonäkö kerro perustajien rakkaudesta musiikkiin, vaan nettikasinon taustalta myös löytyy suuria raskaan musiikin legendoja, kuten itse Ozzy Osbourne.

Tällä nettikasinolla pelaaja voi kerätä MetCoineja, joita voi käyttää Metal Casinon kaupassa. Kaupasta taas voi kolikoilla ostaa lukuisia eri asioita ja tavaroita, kuten ilmaiskierroksia ja legendojen signeeraamia soittimia. Tämä kasino on siis jokaisen kasinopelejä rakastavan metallifanin unelma.

Metal Casino
100% BONUS 100€ ASTI
3 Super pyöräytystä
Pelaa Nyt

Chanz

Chanz on jo joitain vuosia toiminnassa ollut Viroon rekisteröity nettikasino. Chanz-nettikasino on kehittänyt itseään pysyäkseen mukana samalla, kun uudet nettikasinot jatkavat syntyään. Viimeisenä uutuutena tälle kasinolle tuli verkkopankkitunnuksilla rekisteröityminen, joka otettiin käyttöön vuoden 2018 syyskuussa. Tämän ansiosta nettikasinolle ei tarvitse enää syöttää edes sähköpostiosoitetta, eikä erillisiä dokumentteja tarvitse lähettää, mikäli onni osuu kohdalle ja saa kotiutettua jotakin. Kotiutukset myös saapuvat pelaajan pankkitilille tällöin jopa 5 minuutissa!

Chanz-nettikasino tarjoaa uusille pelaajilleen 100% bonuksen 100 euroon saakka, jonka lisäksi yhtiö jakaa uusille tallettaville pelaajille 50 ilmaiskierrosta NetEntin Aloha!-peliin. Ensimmäisen talletuksen jälkeen vielä kolme seuraavaakin talletusta tuo pelaajalle ilmaiskierroksia, jotka kannattaa ehdottomasti hyödyntää, sillä ilmaiskierrosvoittoja voi tällä kasinolla kotiuttaa jopa 250 euron edestä. Useimmilla nettikasinoilla ilmaiskierrosten voitot on rajoitettu 100 euroon saakka, eli tällä kasinolla voi kotiuttaa 150 euroa enemmän ilmaiskierrosvoittoja, kuin monella muulla.

Chanz
Chanz nettikasino tarjous
100% BONUS 100€ ASTI
5 Minuutin kotiutukset
Pelaa Nyt

Lucky Casino

Lucky Casino on vuoden 2015 aikana lanseerattu nettikasino, joka koki täydellisen muutoksen vuoden 2018 kesällä. Tämän uudistuksen yhteydessä sivusto siirtyi käyttämään Finnplayn valmistamaa alustaa, jonka ansiosta suomalaisille pelaajille tuli mahdolliseksi myös tunnistautuminen ja rekisteröityminen nettipankkitunnuksilla.

Lucky Casino on päivittänyt tervetuliaistarjouksensa melkoisen moneen otteeseen sitten julkaisunsa. Tervetuliaisbonuksen kanssa on kuitenkin menty vain parempaan suuntaan, ja nykyään Lucky Casino tarjoaa ensitalletukselle mainion 200 % bonuksen 100 euroon asti. Kyseessä on vieläpä non-sticky bonus, joka on varustettu kohtuullisella 35-kertaisella kierrätysvaatimuksella.

Lucky Casino
Lucky Casino tarjous
200% BONUS 100€ ASTI
5 Minuutin kotiutukset
Pelaa Nyt

Slotty Vegas

Vuonna 2014 perustettu Slotty Vegas nettikasino tarjoaa jokaiselle pelaajalleen erikoisuutena lähes jokaiseen peliin lisätyn SuperCharged-ominaisuuden, jonka avulla pelaajan voitot kohoavat suuremmiksi. Tämän omalaatuisen VIP-ohjelman lisäksi sivusto tarjoaa uusille asiakkailleen neljään ensimmäiseen talletukseen huimat bonukset ja lisäksi yli 100 ilmaiskierrosta.

Ensimmäisen talletuksen yhteydessä nettikasino tarjoaa tuoreelle asiakkaalleen 100 % bonuksen 100 euroon asti. Ensitalletusbonuksen lisäksi tarjolla on bonukset kolmelle seuraavallekin talletukselle. Yhteensä bonusten arvo kohoaa 350 euroon saakka ja Book of Dead -pelin ilmaiskierrosten määrä kohoaa yhteensä 135 kappaleeseen.

Slotty Vegas
100% Ensitalletusbonus 100€ asti
Nopeat kotiutukset
Pelaa Nyt

Red Star Casino

Tyylikäs Red Star Casino tuskin on kovin monelle suomalaiselle nettipelaajalle tuttu. Sivustoa ei ole vielä käännetty suomen kielelle, mutta tästä huolimatta nettikasino tarjoaa ainoastaan suomalaisille pelaajille tarkoitettuja tarjouksia. Kun rekisteröidyt tälle nettikasinolle meidän sivustomme kautta, muista käyttää pelitiliä luodessa koodia FIKASINOT, jolla pääset toisen, vähintään 50 euron talletuksen yhteydessä hyödyntämään 100 ilmaiskierrosta Steam Tower -kolikkopeliin. Nämä kierrokset ovat vieläpä lukijoillemme täysin kierrätysvapaita!

Ensimmäisen talletuksen yhteydessä nettikasino tarjoaa myös 100 % bonuksen 100 euroon saakka. Näiden tarjousten lisäksi sivustolta löytää kuukausittain vaihtuvia kampanjoita, joista voi napata itselleen lukuisia rahanarvoisia etuja.

Red Star Casino
100% BONUS 100€ ASTI
+20 Pelintarjoajaa
Pelaa Nyt

Live Lounge

Live Lounge -nettikasino on yksi markkinoiden tyylikkäimmistä netissä toimivista kasinoista. Tämä nettikasino perustettiin jo vuonna 2016 ja se toimii täysin suomenkielellä, tarjoten siis sivustonsa sekä myös asiakaspalvelun suomeksi. Nykyään Live Lounge on vieläpä täysin rekisteröitymisvapaa, eli niin pelaamisen aloittaminen kuin rahansiirrotkin hoituvat tällä kasinolla todella nopeasti. Useimpiin pankkeihin voitot saa kotiutettua jopa 5 minuutissa!

Live Lounge
Kotiutukset 5 minuutissa
Suuri määrä pelejä
Pelaa Nyt

La Fiesta Casino

La Fiesta Casino on omaperäisellä teemalla varustettu sivusto, joka tarjoaa uusille asiakkailleen huiman 400 % bonuksen 1 000 euroon saakka ensimmäiseen talletukseen! Kolmeen ensimmäiseen talletukseen tarjottavien bonusten arvo on uskomaton: jopa 3 000 euroa!

La Fiesta Casino
400% BONUS 1000€ ASTI
Paljon pelintarjoajia
Pelaa Nyt

Casino Superlines

Casino Superlines on perustettu vasta vuoden 2017 puolella, joten kovin vanhasta kasinosta ei ole kyse. Tämä sivusto tarjoaa uudelle asiakkaalleen huiman 400 % bonuksen 1 000 euroon saakka, jolloin siis uusi asiakas saa ainoastaan 250 euron talletuksella 1 250 euron pelikassan.

Casino Superlines
400% BONUS 1000€ ASTI
Todella hyvät tarjoukset
Pelaa Nyt

Spintropolis Casino

Spintropolis Casino on varmasti myös useimmille pelaajille uusi tuttavuus, mutta tästä nettikasinosta kannattaa ottaa selvää. 3D-efekteillä varustettu sivusto on vaikuttava, eikä bonuksetkaan uusille asiakkaille ole huonoja, sillä niiden arvo kohoaa jopa 500 euroon saakka!

Spintropolis Casino
200% BONUS 200€ ASTI
200 ilmaiskierrosta
Pelaa Nyt

 

Uudet nettikasinot 2019

Uusia nettikasinoita valmistellaan tälläkin hetkellä pelaajia varten markkinoille runsaasti. Viimeisten vuosien aikana kasinoiden määrä on miltei räjähtänyt käsiin ja voimme melkein vannoa, että tällaisilla markkinoilla sinun on hyvä olla. Vuoden 2019 aikana on julkaistu runsaasti uusia nettikasinoita, ja myös vuodelle 2020 odotetaan runsaasti uusia nettikasinoita. Ensi vuonna tullaan luultavasti näkemään niin useita Pay N Play -kasinoita, kuin myös perinteisen rekisteröitymisenkin vaativia nettikasinoita. Sinulla on ja tulee olemaan varaa valita paras mahdollinen pelipaikka itsellesi jatkossakin, ja me emme maltakaan odottaa, että pääsemme esittelemään lukijoillemme kaikki parhaat uudet nettikasinot!

Mutta millaisia kasinoita voimme odottaa? Kilpavarustelu on tälläkin hetkellä kovaa kasinoiden keskuudessa, ja se heijastuu parhaiten bonuksista. Talletusbonus on pelaajille aina mieluisa, eikä ilmaista pelirahaakaan varmastikaan koskaan voi olla liikaa, joten odotapa vain! Bonuksista tullaan muovaamaan entistäkin upeampia. Tokikaan pelkkä bonus ei kasinosta tee hyvää, ja jokaisen uuden nettikasinon tulee panostaa myös käytettävyyteen, pelivalikoimaan ja pelaajaystävällisyyteen. Eli peruspilareiden tulee olla kunnossa, mutta sen lisäksi useat pelaajat taitavat jo kaivata jotain uuttakin kasinoille.

Nettikasinot vuonna 2019 ja 2020:

  • Parempia bonuksia
  • Sulavampi käytettävyys
  • Pay N Play
  • Pelaajaystävällisyys

Kasinoiden vallatessa netin tulee jokaisen uuden nettikasinon totisesti panostaa omaan tarjontaansa, mikäli tahtoo sivustolleen myös pelaajia. Ja kukapa ei haluaisi, sillä pelaajathan alan pitävät pystyssä? Vaikka toivommekin tulevien uutuuskasinoiden tuovan markkinoille jotain uutta ja mielenkiintoista, uskomme vakaasti siihen, että uusimmatkin nettikasinot tulevat toimimaan lähestulkoon samalla tavalla kuin vanhatkin. Alansa vanhimmat ja suosituimmat tekijät ovat rakentaneet sivustonsa lisäämättä sinne mitään sen kummempaa krumeluuria ja menestyneet, mikä kielii jo paljon siitä, että pelkillä tavallisilla tukipylväillä voidaan muovata toimiva nettikasino.

 

Uudet nettikasinot mobiilissa

 

Uudet nettikasinot mobiilissa

Kun hypätään vuoden 2019 uusista nettikasinoista seuraavaan aiheeseen, voidaan suoriltaan alkaa keskustelemaan mobiilikasinoista. Vuonna 2019 perustettu nettikasino tuskin olisi yhtään mitään ilman toimivaa mobiiliversiota, mikä on tälläkin hetkellä yksi tärkeimmistä pilareista kasinoiden takana. Huonolla mobiilikasinolla ei pitkälle pötkitä, sillä tilastojen mukaan jopa puolet pelaajista käyttää jo nyt pelaamiseen mobiililaitteita.

Mobiilikasinot alkoivat yleistyä vasta kymmenisen vuotta sitten, ja koska tuolloin teknologiahan ei ollut vielä aivan yhtä kehittynyttä kuin tänä päivänä, joutuivat pelaajat myöskin ehkäpä latailemaan useita erilaisia ohjelmistoja pelatakseen mobiililaitteilla. Tänä päivänä taasen pelaajien tulee ainoastaan syöttää nettikasinon osoite puhelimiensa nettiselaimiin ja siirtyä kasinolle. Erittäin helppoa, erittäin mukavaa, voisiko enempää edes pyytää? Toki osa nettikasinoista tarjoaa edelleenkin selaimella toimvian mobiilikasinon lisäksi myös mobiilisovelluksen, ja aktiivisesti tiettyä kasinoa käyttävälle mobiilisovelluskin voi olla hyvä valinta.

Uudet nettikasinot luovat mobiilikasinoistaan huomattavasti pelaajaystävällisempiä, kuin mitä ne vielä vuosi tai pari sitten ollivat. Parasta on se, että samalla kun kasinotkin ovat siirtyneet puhelimille, ovat myös talletukset alkaneet sujua miltei paremmin puhelimella kuin tietokoneella. Tästä tokikin saamme kiittää teknologian kehittymistä yleisesti ja sitä, että myös suomalaiset pankit ovat alkaneet sähköistymään. Kovin moni pankki ei esimerkiksi enää tarjoa perinteistä tunnuslukukorttia, vaan sen sijaan pankit tarjoavat asiakkailleen mahdollisuuden mobiilitunnistautumiseen. Esimerkiksi Pay N Play -kasinoille tunnistautuminen sujuu todella kätevästi, kun pelaaja voi hoitaa koko prosessin älypuhelimellaan.

 

Uudet Pay N Play -kasinot

Kun puhutaan pelaajaystävällisyydestä, helposta yleisestä käytettävyydestä ja teknologian kehittymisestä, voidaan miltei suoriltaan hypätä viimeisten vuosien suurimpaan kasinoinnovaatioon – Trustlyn tuottamaan Pay N Play -konseptiin. Kaikki uudet nettikasinot eivät toki suinkaan tällä konseptilla toimi, mutta vuoden 2018-2019 aikana sillä toimivia nettikasinoita on puskettu markkinoille enemmän kuin koskaan.

Jostain syystä Pay N Play -kasinot eivät saaneet tuulta alleen vielä vuonna 2016, kun palvelu lanseerattiin, ja Ninja Casino toimi pitkään Suomen markkinoilla ainoana verkkopankkitunnuksilla rekisteröitymistä tarjoavana nettikasinona. Meidän onneksemme kuitenkin konsepti lähti lopulta hurjaan nousukiitoon, ja sittemmin useat vanhemmankin sarjan nettikasinot ovat ottaneet palvelun käyttöön itselleen.

  • Rekisteröidy kasinolle nettipankkitunnuksilla
  • Rekisteröityminen, talletus ja tunnistautuminen yhdellä kertaa
  • Ei dokumenttien lähettelyä
  • Kotiutukset jopa alle 5 minuutissa!
  • Palvelun takana Trustly

Uudet nettikasinot vetävät lähestulkoon ässän hihasta siinä vaiheessa, kun ottavat tämän palvelun käyttöön jo ennen lanseerausta. Rekisteröitymisvapailla nettikasinoilla kun pelaamisen kynnys on suomalaisillekin pelaajille erittäin pieni, sillä tosiaankaan erillisiä lomakkeita ei tarvitse alkaa täyttelemään. Tämän ansiosta uusiin nettikasinoihin tutustuminen käy vaivatta. Pelaajille palvelu tuo mahdollisuuden nopeaan pelaamiseen, mutta varjopuolena taas on tervetuliaistarjousten puute rekisteröitymisvapailla nettikasinoilla. Tämä tosin oli suurempi ongelma silloin, kun rekisteröitymisvapaat kasinot olivat vielä aivan tuore juttu.

Nyt kun rekisteröitymisvapaita kasinoita alkaa olla markkinoilla jo runsaasti, ei nettikasino pysty erottumaan joukosta enää pelkkää rekisteröitymisvapautta tarjoamalla. Luultavasti tästä syystä nykyään moni rekisteröitymisvapaakin kasino tarjoaa uudelle pelaajalle tervetuliaisbonusta. Toki vielä sellaisiakin rekisteröitymisvapaita kasinoita löytyy, jotka eivät joko tarjoa bonuksia ollenkaan, tai tarjoavat tervetuliaistarjouksen sijasta päivittäisiä tarjouksia. Mukavaahan se toki on lunastaa tarjouksia päivittäin, mutta valitettavasti päivittäiset tarjoukset harvemmin yltävät suuruusluokaltaan samalle tasolle kuin tervetuliaisbonukset.

Nykyään myöskään Trustly ei ole enää suinkaan ainoa rekisteröitymisvapaata konseptia tarjoava yritys, vaan sen rinnalle on noussut viimeisen vuoden aikana myös kilpailijoita. Jonkin aikaa Trustly oli ainoa konseptia tarjoava toimija nettikasinomarkkinoilla. Rekisteröitymisvapaiden nettikasinoiden suosion räjähdettyä ei kuitenkaan ole mikään ihme, että myös muut ovat alkaneet tätä palvelua tarjoamaan.

 

Bonuksia uusilta nettikasinoilta

 

Bonuksia uusilta nettikasinoilta

Kilpailu alalla on kovaa, ja sen näkee erityisen hyvin bonuksista, joita uudet nettikasinot tarjoavat. Oikeastaan kaikista parhaiten tämän näkee nimenomaan kasinoiden tarjoamista tervetuliaiseduista. Nuorella alalla on ehditty nähdä jo monenmoista trendiä myöskin tervetuliaisetujen suhteen parin vuosikymmenen ajan. Esimerkiksi kymmenisen vuotta sitten nettikasinoilla oli erittäin tyypillistä tarjota uusille pelaajille esimerkiksi 5 tai 10 euroa, joskus jopa enemmänkin ilmaista pelirahaa ilman talletusta. Nykyisin tämä on harvinaisempaa, ja yleensä uudet nettikasinot tarjoavat ilmaisen pelirahan sijasta talletusbonuksia. Talletusbonus on tosin itse asiassa monesti huomattavasti parempi vaihtoehto kuin ilmaiseksi saatava peliraha, koska ilmaisella pelirahalla ansaituille voitoille on usein asetettu maksimikotiutusraja, ja kierrätysvaatimukset hipovat miltei pilviä.

Mutta palataksemme bonuksiin, joita uudet nettikasinot tarjoavat: voisimme sanoa, että pelaajalla on nykyään runsaasti valinnanvaraa bonusten suhteen. Pelaaja voi valikoida satojen tarjousten joukosta vain markkinoiden parhaat edut ja juuri sellaiset tarjoukset, jotka sopivat hänen omaan budjettiinsa ja pelitapaansa. Kasinoiden kilpavarustelun ansiosta voit napata itsellesi nyt ja tulevaisuudessa suuria prosentteja ja/tai suuria euromääriä bonusraha, sekä valita parhaat bonukset sen mukaan, millaisia summia olet itse tallettamassa. Esimerkiksi siis pienemmällä talletuksella kannattaa etsiä suurimmat bonusprosentit, kun taas tuhansia euroja tallettavan kannattaakin etsiä euromääräisesti suurimmat bonukset. Mutta muistathan aina tsekata bonuksen säännöt ja ehdot, sillä kehnot ehdot voivat tehdä hyvältäkin kuulostavasta bonuksesta todella surkean.

  • Suuremmat bonusprosentit
  • Enemmän bonusrahaa
  • Kohtuullisemmat kierrätysvaatimukset
  • Entistäkin pelaajaystävällisempiä
  • Enemmän ilmaista pelirahaa

Pelkät talletusbonuksetkaan eivät jokaiselle riitä, vaan moni haluaisi päästä lunastamaan myös ilmaista pelirahaa. Jotkin uudet nettikasinot tarjoavatkin talletusbonuksien lisäksi ilmaista pelirahaa 2019 uusille pelaajilleen ilman talletusta. Vaikka puhummekin ilmaisesta pelirahasta, tarkoitetaan tällä käsitteellä tänä päivänä todellisuudessa yleensä ilmaiskierroksia ilman talletusta. Mutta parhaimmillaan näitä on saatavilla jopa satoja kappaleita. Ja toki muutamia sellaisiakin kasinoita löytyy, jotka tarjoavat ilmaista pelirahaa ihan bonusrahan muodossa. Etsi itsellesi parhaat talletusbonukset ja eniten ilmaista pelirahaa 2019 FiKasinoilta! Me keräämme puolestasi kaikki netin parhaat edut yhden katon alle.

 

Mitä uudet nettikasinot tarjoavat?

Uusien nettikasinoiden tarjonta harvemmin sen suuremmin poikkeaa vanhojen nettikasinoiden tarjonnasta. Kuten olemme jo sanoneet, jokainen nettikasino rakennetaan toimivan pohjan varaan. Se pohja toimiville nettikasinoille luotiin jo parisen kymmentä vuotta sitten, ja siihen kuuluu useita erilaisia elementtejä, kuten juurikin käytettävyys, pelaajaystävällisyys ja pelivalikoima. Uusimpana listalle on tullut mukaan muun muassa mobiilikasino, joka ei suinkaan ole koko kahta vuosikymmentä ollut nettikasinoiden tarjonnassa mukana.

Eli ensinnäkin uudet nettikasinot varmistavat ensimmäisenä sen, että perusasiat ovat kunnossa, ennen kuin alkavat lisäämään mitään sen kummempaa sivustolleen. Uudet nettikasinot ovatkin monesti yleiseltä käytettävyydeltään huomattavasti parempia kuin vanhemmat tekijät, ja usein myös uusien nettikasinoiden takana on perustajia, jotka ovat itsekin toimineet vuosien ajan pelaajina kasinoilla. Näillä tuoreilla nettikasinoilla on tuostakin syystä suuri etulyöntiasema markkinoilla, sillä perustajilla on ollut vuosia aikaa selvittää se, mitä pelaajat kasinolta odottavat ja etsivät.

 

Uudet suomalaiset nettikasinot

Tiesitkö, että Veikkaus.fi ei suinkaan ole ainoa suomalainen nettikasino? Valinnanvaraa riittää myös Suomen rajojen ulkopuolella, ja suomalaisia nettikasinoita voi nykyään löytää pitkän liudan jo pelkän nimen perusteella. Esimerkiksi Nopeampi-nettikasino tuskin henkii nimensä puolesta hirveästi ulkomaalaisuutta, vaikkakin se on rekisteröity ulkomaille. Suomalaisilla nettikasinoilla suomalaiset pelaajat pääsevät aina nauttimaan kotimaisesta osaamisesta, sillä näillä kasinoilla on yleensä useampiakin suomalaisia töissä, ja joskus jopa ihan perustajien joukossa.

Näitä kotimaisia nettikasinoita ei tietenkään millään joutsenmerkeillä ole merkattu, mutta usein jo nopea nettisivujen selailu paljastaa sen, onko kyseessä suomalainen nettikasino. Mikäli sivusto on käännetty oikeasti selkeälle suomen kielelle ja siellä on tarjolla suomalaista asiakastukea, sekä suomalaisille sopivia maksutapoja, on kyseessä ehdottomasti suomalainen nettikasino. Suomalaiset nettikasinot, jotka on rekisteröity ulkomaille, eivät sinänsä poikkea Veikkauksen omasta muuten, kuin sitten paremmalla pelivalikoimalla, korkeammalla palautusprosentilla ja talletusbonuksilla.

 

Kuinka valita uudet nettikasinot?

Jaksamme edelleen jauhaa samaa asiaa: sinulla on varaa valita itsellesi paras mahdollinen uusi tai vanha nettikasino. Mutta mikäli et tiedä mitä tulisi ottaa huomioon näitä etsiessä, me autamme mielellämme. Ensinnäkin voit seurailla meidän uusien nettikasinoidemme päivittymistä ja napata itsellesi parhaat mahdolliset bonukset luotettavimmilta nettikasinoilta meidän kauttamme. Mutta kerromme myös muita seikkoja, mitä kannattaa ottaa huomioon, mikäli etsinnässä ovat parhaat uudet nettikasinot.

Ensimmäisenä kannattaa ottaa selvää nettikasinon pelilisenssin myöntäjästä. Luotettavimmat nettikasinot tunnistaa jo melkein sivustostakin. Jos sivu näyttää siistiltä ja se on käännetty selkeälle suomen kielelle, on kyseessä todennäköisesti jo melko hyvä kasino. Seuraavaksi tokikin kannattaa kurkata lisenssin myöntäjä, ja mikäli kasinon lisenssistä vastaa jokin EU- tai ETA-valtio, voit olla melko varma siitä, että kyseessä on luotettava nettikasino, sekä toki aina nostaa mahdolliset voittosi kasinolta verottomasti. Curacaon pelilisenssissä ei sinänsä mitään pahaa ole, mutta voitot eivät ole suomalaiselle verovapaita.

  1. Pelilisenssi

Suosituin pelilisenssin myöntäjä on Malta Gaming Authority, joka on lisensoinut suurimman osan suomalaisten suosikkikasinoista. Samalla tämä lisenssi takaa suomalaisille verovapaat voitot.

  1. Kotimaisuus

Ulkomaalaisillakin nettikasinoilla pelaaminen on täysin ok, kunhan vain sinulla on hieman edes englannin kielen taitoa mahdollisia ongelmatilanteita varten. Suomalaiset nettikasinot on kuitenkin erityisesti räätälöity suomalaisten pelaajien tarpeita ja toiveita vastaaviksi.

  1. Tervetuliaisedut

Totuushan on se, että talletusbonukset ensimmäisiin talletuksiin pomppavat ensimmäisenä silmillesi ennen kahta ylempää kohtaa. Valitse itsellesi sopiva talletusbonus, mutta älä unohda kurkata sen sääntöjä ja ehtoja!

  1. Kotiutukset

Kukaan ei halua odotella päiväkausia voittojansa, ja useimmat uudet nettikasinot ymmärtävät tämän. Suurin osa maksaa voitot jopa tuntien sisällä nostopyynnön lähettämisestä, ja Pay N Play -kasinot jopa alle 5 minuutissa nostopyynnön lähettämisestä!

Uusien nettikasinoiden valinta ei ole mitään rakettitiedettä, ja mikäli olet edes hieman pelaillut kasinoilla, osaat taatusti valita itsellesi parhaat mahdolliset uudet nettikasinot. Seuraile meidän päivittyvää listaamme, ja nappaa parhaat tarjoukset netin laadukkaimmilta nettikasinoilta!

 

Uudet verovapaat nettikasinot

 

Uudet verovapaat nettikasinot

Emme usko, että kovinkaan moni haluaa maksaa kasinovoitoistaan veroja. Verottomastikin voi onneksi voittoja kotiuttaa, kunhan vain pelaa nettikasinoilla, joilla on jonkin Euroopan Unionin tai Euroopan talousalueen myöntämä pelilisenssi. Tällaisia pelilisenssejä ovat esimerkiksi Viron tai Maltan pelilisenssi. Tiedon lisenssin myöntäjästä löytää lähes aina jo nettikasinon etusivun alalaidasta.

Verovapailla nettikasinoilla pelatessa voit nostaa todellakin jopa miljoonien eurojen jättipottisi täysin verottomasti itsellesi! Eli muista kurkata aina nettikasinon pelilisenssin myöntäjä ennen pelaamista. Nykyisin onneksi uudet nettikasinot lanseerataan useimmiten vasta sen jälkeen, kun kasinolle on myönnetty jo esimerkiksi juurikin Malta Gaming Authorityn pelilisenssi. Eli älä maksa turhaan veroja voitoistasi, vaan valitse parhaat verovapaat uudet nettikasinot!

 

Uudet NetEnt-kasinot

Maailman suosituimpiin pelivalmistajiin lukeutuva NetEnt on listattuna myöskin Tukholman pörssiin, mikä kertoo jo paljon pelitalon mahdista. Vieläkin enemmän sen mahdista kertoo se, että vain erittäin harvat uudet nettikasinot jättävät tämän pelitalon tuotannon valikoimistaan pois. Lähes jokainen uusi ja vanha nettikasino pitää sisällään myös NetEntin parhaat kolikkopelit, ja jotkut ovat luottaneet jopa ainoastaan tämän pelivalmistajan tuotantoon valikoimissaan.

Pelivalmistajan tuotannosta pääsee nauttimaan totisesti melkein jokaisella nettikasinolla, ja voitkin käyttää uusilta nettikasinoilta hyödyksi parhaat talletusbonukset pelitalon tuotannon pyörittelyyn. Eli lähes kaikki uudet nettikasinot ottavat myös heti valikoimiinsa NetEntin pelit.

 

Parhaat uudet nettikasinot 2019

Meidän tavoitteenamme on esitellä teille yleensäkin vain parhaat mahdolliset nettikasinot, joilla jokainen mahdollinen toiminto sujuu leikiten, eikä ongelmia synny. Jokainen nettikasino meidän sivustollamme on kelvollinen pelipaikka, mutta joka vuosi joku tai jotkut uudet nettikasinot hyppäävät tietenkin ylitse muiden. Niin on käynyt myös tänä vuonna. Mutta tiedätkö, mikä nettikasino on ollut meidän suosikkimme tähän mennessä?

Alkuvuodesta 2019 meillä odotettiin erästä nettikasinoa kuin kuuta nousevaa, ja kun se vihdoin julkaistiin, ylitti se jopa meidän odotuksemme. Keväällä 2019 lanseerattu Fortune Legends -nettikasino ei ehkä alkuunsa tosin kuulostanut mitenkään järin lupaavalta uutuudelta tervetuliaisetuineen, sillä ensimmäiseen talletukseen oli vain ja ainoastaan ilmaiskierroksia tarjolla. Mutta sitten päästiinkin jo pysyvämpään etuun ja huomattiin, että kasino maksaa joka ikisestä kasinolla pyöräytetystä kierroksesta käteispalautusta 0,5 % pelaajan pelitilin Holviin. Uudet nettikasinot harvemmin tarjoavat käteispalautusta, saati sitten jokaisesta kierroksesta, oli se sitten voittava tai tappiollinen!

Toinen meidän vuoden 2019 suosikkimme on Royal Panda -kasino, joka ei tosin ihan uunituore nettikasino ole. Mutta se on joka tapauksessa hieman tuntemattomampi nimi suomalaisille, ja tätä ihmettelemme suuresti. Siksi haluamme esitellä teille vielä yhden parhaista nettikasinoista, joka tarjoaa uusille ja vanhoille pelaajilleen netin parhaat non-sticky bonukset ja paljon muuta! Nettikasinolta voit lunastaa uutena pelaajana käyttöösi yksinoikeudella meidän kauttamme jopa 200 % bonuksen 150 euroon saakka ja kaveriksi vielä 10 ilmaiskierrostakin! Tähän nettikasinoon tutustuminen kannattaa.

 

Tulevat uudet nettikasinot

Päivitämme sivuja aktiivisesti, ja voit etsiä sivuiltamme itsellesi parhaat uudet nettikasinot tänäkin vuonna. Mutta sen sijaan, että tarjoaisimme teille vain ja ainoastaan uudet nettikasinot, tuomme esille myös vanhoja suosikkeja. Eli tosiaan, jokainen Uudet nettikasinot -listaukseen tuleva nettikasino ei ole välttämättä uusin mahdollinen markkinoilla, mutta se on uusi joka tapauksessa meidän sivustollamme.

Uutuuskasinoita mekin kuitenkin odotamme vanhojen suosikkikasinoiden lisäksi, emmekä malta odottaa, mitä seuraavat kuukaudet vielä tuovatkaan tullessaan! Lunasta meiltä myös parhaat tarjoukset uutuuskasinoille ja lue kasinoista kattavat arvostelut, joista sinullekin selviävät helposti nettikasinon yleiset toimintatavat, sekä myös bonuksien säännöt ja ehdot selkeällä suomen kielellä.

 

Uudet nettikasinot

Tarkista, mitkä uudet nettikasinot ovat tulleet markkinoille, ja lunasta parhaat bonukset mieleisellesi nettikasinolle!

 

PÄIVITYS 11.11.2019: Lisätty 4 uutta nettikasinoa.

PÄIVITYS 4.12.2019: Lisätty 6 uutta nettikasinoa.

PÄIVITYS 11.12.2019: Lisätty 2 uutta nettikasinoa.