Play’n GO

Infopaketti Play’n GO pelinvalmistajasta

Play’n GO aloitti taipaleensa peliyhtiönä jo vuonna 1997. Tämä tekee ruotsalaisesta pelivalmistajasta yhden alansa vanhimmista tekijöistä. Kahden vuosikymmenen pituiseen taipaleeseen on luonnollisesti mahtunut paljon tapahtumia ja suurta kehitystä alalla.

Ennen Play’n GOn perustamista yhtiön perustanut ryhmä työskenteli saman alan tuon hetkisillä suurilla nimillä, kunnes päätti yhdistää voimansa ja perustaa oman yhtiön. Yhtiön perustuksenkaan jälkeen se ei valmistanut pelejä oman nimensä alle, vaan toimi alihankkijana muille yhtiöille. Vasta vuonna 2004 peliyhtiö alkoi valmistamaan omia tuotoksia.

Pelivalmistajan historia ei ole täysin tavallinen, eikä se ole alansa kärkinimiin kuulunut vielä kauaa. Yhtiö nousi vasta vuoden 2013 lopussa suureksi nimeksi Energoonz-pelin julkaisun ansiosta. Tuolloin sen innovatiivinen ratkaisu pelin teknologiassa upposi yleisöön ja sittemmin kyseisessä kolikkopelissä nähtyä ruudukkoa on nähty myös tuoreemmissa tuotoksissa.

Tietoa peleistä

Play’n GO on julkaissut vuosien varrella lukuisia kolikkopelejä, joista nykyään suurin osa kiilaa heti julkaisun jälkeen nettikasinoiden pelatuimpien pelien kärkeen. Aiemmin omalla tavallaan näkymättömänä toiminut pelivalmistaja tuottaa ja julkaisee tänä päivänä toinen toistaan laadukkaampia kolikkopelejä ja luo uusia innovaatioita.

Play’n GO:n kolikkopelit tuotetaan HTML5-teknologiaa hyödyntämällä, joka on viimeisin alalla. Tämän ansiosta pelattavuus on huippuluokkaa ja toimivat myös tämän päivän älylaitteiden pienillä ruuduilla sujuvasti. Innovatiiviset peliratkaisutkaan eivät tämän teknologian ansiosta kärsi ja peleistä voi nauttia missä vain ja milloin vain.

Play’n GOn pelit

Play’n GO ei voi kerskua portfoliostaan löytyvien pelien määrällä, mutta laatu ratkaisee onneksi näissä peleissä. Kuten jo mainitsimme, vuoden 2013 julkaistun Energoonz-kolikkopelin ansiosta peliyhtiö saavutti maineen ja toimii tällä hetkellä yhtenä maailman suosituimmista pelivalmistajista.

Energoonz-peliä seurasi sittemmin jatko-osa Reactoonz, joka syrjäytti alkuperäisen version ja on edelleen yksi nettikasinoiden pelatuimmista peleistä. Yhtiö on hyödyntänyt Energoonzista tuttua innovatiivista pelitaulua myös useissa muissa peleissään, kuten Moon Princess-kolikkopelissä.

Play’n GO kasinot

Play’n GO tarjoaa nettikasinoille loistavan valikoiman pelejään, joista pelaajat pääsevät sitten nauttimaan. Pelivalmistajan suosion noustua se ei ole enää harvinainen näky kasinoille, vaan tämän valmistajan pelit löytää lähes jokaiselta markkinoilla olevalta nettikasinolta.

Ilmaista pelirahaa jaetaan myös tämän valmistajan peleihin. Esimerkiksi Kolikkopelit nettikasino antaa uudelle pelaajalle ainoastaan rekisteröitymisen yhteydessä 500 ilmaiskierrosta suosittuun Gemix-peliin, jonka pelitaulu on myös rakennettu ruudukoksi.

Play’n Go Kasinot listauksesta löydät parhaat bonukset nettikasinoille joilla on yhtiön pelit.

Casino Hold’em

Casino Hold’em – Arvostelu Casino Hold’em korttipeli on muovautunut vuosituhannen vaihteessa hurjaan suosioon nousseesta Texas Hold’em-pelistä. Näiden kahden pelin suurimpana erona on se, että Texas Hold’emissa pelataan muita pelaajia vastaan,...

Lue lisää

Flying Pigs

Flying Pigs Pelin Flying pigs tiedot Flying Pigs = ”Kun lehmät lentää” on yleinen sanonta sille, että jotakin asiaa ei tule tapahtumaan sen hullunkurisuuden takia. Rapakon toisella puolella sanotaan ”When...

Lue lisää

Piggy Bank

Piggy Bank Pelin Piggy Bank tiedot Jokaisella meistä oli luultavasti lapsena säästöpossu. Sinne oli mukava heittää kolikko jos toinenkin tietäen, että jossain vaiheessa sen sai sitten viedä pankkiin ja tilillä...

Lue lisää

Rage to Riches

Rage to Riches Pelin Rage to Riches tiedot Valmistaudu monsterien täyteiseen pelikokemukseen tässä Play’N GO pelivalmistajan julkaisemassa, jo hieman unohdetussa, mutta erittäin hyvässä videokolikkopelissä. Katso, kun Godzilla, ihmissusi ja King...

Lue lisää

Pimped

Pimped Pelin yleiskatsaus Pimped, pimpataanko? Laita gangstaräppi soimaan ja kultaketjusi kaulaan, sillä tässä pelissä saat maistaa gangsterimaailman ja parittajien hulppeaa elämää. Tässä Play’N GO -pelintarjoajan uudessa upeassa kolikkopelissä sukelletaan amerikkalaisen...

Lue lisää

Xmas Joker

Xmas Joker Pelin Xmas Joker esittely Muutama päivä enää jouluun on! Onko joululahjat läheisillesi jo ostettu? Jos ei, nyt on korkea aika alkaa käyttää niihin rahaa. Kaikki perheelliset tietävät, että...

Lue lisää

Super Flip

Super Flip Pelin Super Flip tiedot Vanhan ajan hedelmäpelit ja kasinokoneet ovat heräämässä taas henkiin, sillä nettikasinoille ilmestyy retrohenkisiä pelejä kuin sieniä sateella. Play’n GO pelivalmistajan julkaisema Super Flip on...

Lue lisää

Wild North

Wild North Pelin kuvaus Mikäpä sopisi paremmin pimeisiin syysiltoihin ja alkaviin paukku pakkasiin paremmin kuin pieni pyörähdys suomalaisessa luonnossa? Vedä siis talvisaappaasi sekä villahoususi jalkaan, nyt lähdetään metsään. Tässä Play’N...

Lue lisää

Pearls of India

Pearls of India – Arvostelu Pearls of India-kolikkopelissä Rich Wilde pääsee jälleen seikkailemaan uusiin maisemiin ja uuteen maahan. Kyseisen seikkailijan löytää myös kahdesta muusta Play’n GO:n julkaisusta, Aztec Idols- ja...

Lue lisää

Tower Quest

Tower Quest – Arvostelu Tower Quest-kolikkopeli kutsuu pelaajat avukseen kukistamaan ilkeän velhon tässä Play’n GO:n vuonna 2015 julkaistussa, erikoisessa pelissä. Tähän kolikkopeliin on otettu vaikutteita useasta eri paikasta ja tarinasta....

Lue lisää

Eye of the Kraken

Eye of the Kraken – Arvostelu Pelivalmistaja Play’n GO näytti jälleen mahtinsa päästäessään pelaajansa Eye of the Kraken-kolikkopelin parissa meren pohjaan, jossa legendan mukaan purjehtijoita Norjan ja Islannin rannikoilla on...

Lue lisää

Book of Dead

Book of Dead – Arvostelu Book of Dead-kolikkopeli johdattaa pelaajan Rich Wilden kanssa jälleen uusiin seikkailuihin pelisarjan kolmannessa osassa, jonka on valmistanut pelintarjoaja Play’n GO. Kyseinen seikkailija, Rich Wilde, on...

Lue lisää

Energoonz

Energoonz – Arvostelu Energoonz-kolikkopeli on juurikin se peli, jonka avulla Play’n GO pelivalmistaja nousi yhdeksi suosituimmista valmistajista. Tämä kolikkopeli julkaistiin vuoden 2013 loppu puolella ja se saavutti heti julkaisun jälkeen...

Lue lisää

Hugo

Hugo – Arvostelu Hugo-kolikkopeli on jokaisen suomalaisen rakastamaan, vuosikymmeniä vanhaan peikkohahmoon perustuva kolikkopeli. Tämän peikon tarina sai alkunsa jo 1980-luvulla Tanskassa, jonka jälkeen se rantautuikin erilaisten videopelien ja tv-sarjojen muodoissa...

Lue lisää

Royal Masquerade

Royal Masquerade – Arvostelu Royal Masquerade-peli toivottaa pelaajan tervetulleeksi kuninkaallisiin naamiaisiin Venetsian tunnelmallisille pienille kujille. Peliä siivittää naamiaisten salaperäinen tunnelma, upea taustamusiikki ja toinen toistaan upeammat asut, joihin naamiaisissa on...

Lue lisää

Leprechaun goes to Egypt

Leprechaun goes to Egypt – Arvostelu   Leprechaun goes to Egypt -kolikkopelissä irlantilaiseen mytologiaan perustuva tontun näköinen taruolento lähtee matkalle muinaiseen Egyptiin seikkailemaan Kleopatran kanssa. Tarun mukaan nämä lapsen kokoiset...

Lue lisää

Pearl Lagoon

Pearl Lagoon – Arvostelu Pearl Lagoon on ruotsalaisen pelivalmistaja Play’n GO:n valmistama kolikkopeli, jossa pelaaja pääsee sukeltamaan kirkkaisiin vesiin ja tutkimaan vedenalaista elämää. Vedenalaiseen maailmaan sijoittuva Pearl Lagoon-kolikkopeli on toteutettu...

Lue lisää

Gunslinger

Gunslinger - Arvostelu Gunslinger-kolikkopelissä pelaaja pääsee seikkailemaan parin vuosisadan päähän Amerikkaan, jossa villin lännen seikkailu voi alkaa. Jokainen villin lännen sankari voi kaivaa stetsonin päähänsä ja revolverin kainaloon ja suunnata...

Lue lisää

Gemix

Gemix - Arvostelu Pelin tiedot Gemix on Pelituottaja Play´N Go:n videokolikkopeli, joka on tullut monelle jo tutuksi näyttävistä kolikkopeleistään. Vuonna 2014 julkaistusta Gemix-kolikkopelistä onkin tullut varsin suosittu ja vielä tänä...

Lue lisää

Wild Melon

Wild Melon Pelin Wild melon tiedot Muistatko minkälaisia pelejä RAY:lla eli nykyisellä Veikkauksella oli ennen Tuplapottia? Joku hedelmäpeli? Pajatso? Juuri niin, mutta nyt kyseessä on vielä vanhemman sukupolven aikainen peli suoraan...

Lue lisää

Riches of Ra

Riches of Ra Pelin Riches of Ra tiedot Riches of Ra -pelissä pääset sukeltamaan syvälle muinaisen Egyptin faaraoiden hoveihin ja suuriin hieroglyfeillä koristeltuihin saleihin. Ra-jumalan rikkaudet ja kuvankauniit Egyptin prinsessat...

Lue lisää

Grim Muerto

Grim Muerto Pelin Grim Muerto tiedot Grim Muerto - Marraskuun ensimmäisinä päivänä Latinalaisessa Amerikassa juhlitaan vuoden odotetuinta ja suurinta juhlaa, nimittäin kuolleiden päivää. Kuolleiden päivä on vähän kuin karmivampi, mutta...

Lue lisää

Golden Caravan

Golden Caravan Pelin tiedot Tuhannen ja yhden yön sadut tulevat tästä pelistä vahvasti mieleen yössä kimaltelevine rubiineineen ja terävine sapeleineen. Golden Caravan sijoittuu Arabian aavikoille, aikaan jolloin karavaanarit ja myyntimiehet...

Lue lisää

Wild Blood

Wild Blood Pelin Wild Blood tiedot Wild Blood - Näin halloweenin aikaan, pimeinä syksyisinä iltoina kannattaa pitää silmänsä ja korvansa auki pimeillä metsäteillä ja -poluilla liikkuessaan. Koskaan ei tiedä mitä...

Lue lisää

Scandinavian Babes

Scandinavian Babes - Arvostelu Mikä on mukavinta puuhaa netissä? No pelata nettikasinolla tietenkin. Entä toiseksi mukavin ajanviettotapa? Katsella kauniita vähäpukeisia naisia. Miksi siis et tekisi molempia yhtä aikaa? Kaikki varmasti...

Lue lisää

Scandinavian Hunks

Scandinavian Hunks Tämä nimi tuskin on tuntematon kenellekään, kuka on ollut Ruotsin laivalla muutama vuosi sitten tai eksynyt yökerhoon naistenpäivänä. Scandinavian Hunks on varmasti Suomen tunnetuimpia tanssiryhmiä, eikä suotta. Nämä...

Lue lisää

Sails of Gold

Sails of Gold -arvostelu ”Purjeet alas miehet ja kurssi kohti Uutta Maailmaa!”. Valmistaudu löytöretkiin ja kulta-aarteisiin kiillottamalla saappaasi, öljyämällä köydet ja muskettisi sekä teroittamalla salpasi. Nyt on aika astua tuttuun...

Lue lisää

Troll Hunters

Troll Hunters - Arvostelu Troll Hunters - Minkälainen kolikkopeli? Mikä onkaan suomalaiselle pelaajalle parempaa, kuin skandinaaviseen mytologiaan sijoittuva kasinopeli? Tartu siis jo viikinki kirveeseesi tai miekkaasi ja valmistaudu vetämään peikkoja...

Lue lisää

Fire Joker

Fire Joker - Arvostelu Tämä pyrotekniikasta ja hedelmistä tykkäävä hovinarri ei paljoa esittelyitä kaipaa. Fire Joker on yksi suosituimmista pelivalmistaja Play’n GO:n suunnittelemista peleistä, eikä suotta. Sen simppeli, vanhanajan yksikätinen...

Lue lisää

Holiday Season

Holiday Season arvostelu   Mikä onkaan mukavampaa aikaa kuin joululoma? Silloin on aikaa saunoa, syödä hyvin ja nauttia ajasta läheisten kanssa.  Joulukinkkua syödäkseen pitää kuitenkin yleensä tyhjentää kukkarosta aimo summia...

Lue lisää

Sweet 27

Sweet 27 arvostelu Pelin tiedot Yhdeksi johtavista pelivalmistajista on kiistatta noussut upeita pelejä toimivilla teemoilla luova Play’n GO. Yhtiö ei ehkä vielä ole noussut samanlaiseksi jätiksi kuin NetEnt ja Microgaming,...

Lue lisää

Big Win Cat

Big Win Cat arvostelu Pelin tiedot Jälleen on luotu yksi aasialaisen teeman omaava kolikkopeli markkinoille. Play’n GO:n valmistama Big Win Cat-kolikkopeli lähettää pelaajan nauttimaan aasialaisesta kulttuurista sekä onnistuneen grafiikan, sekä...

Lue lisää

7 Sins

7 Sins Pelin tiedot Nyt on oikea aika laittaa raamattu takaisin lipastoon ja käskeä vaimoa pukemaan verkkosukkahousut ja piikkikorkkarit jalkaan, sillä Play’n Go:n valmistama 7 Sins-peli on syntisistä syntisin. Älä...

Lue lisää

Viking Runecraft

Viking Runecraft arvostelu Pelin tiedot Norjasta, Ruotsista ja Tanskasta 700-1000-luvuilla lähteneet aseistetut merenkulkijat matkasivat merien halki etsien kultaa, hopeaa ja maata. Soturit ryöstelivät Euroopassa, ottivat orjia ja matkasivat jopa Amerikkaan...

Lue lisää

Matsuri

Matsuri arvostelu Pelin tiedot Aasia tuntuu kiehtovan useita pelivalmistajia, sillä vähän väliä kolikkopelien teemat on sijoitettu tuohon maailman suurimpaan maanosaan. Tällä kertaa seikkaillaan Japanissa ja päästään ilman lentokoneessa istumisen puuduttamaa...

Lue lisää

Mystery Joker 6000

Mystery Joker 6000 Pelin tiedot Kuka ei rakastaisi perinteitä noudattavia klassisia hedelmäpelikoneita pienillä jipoilla. Legendaarinen asetelma on taas täällä, rypäleineen ja sitruunoineen, nostattamassa nostalgista tunnelmaa. Play’n GO:n valmistama Mystery Joker...

Lue lisää

Sea Hunter

Sea Hunter arvostelu Pelin tiedot Seitsemän meren ihmeet, eksoottiset merenelävät ja erikoistoimintoja latailevat kanuunat. Niistä on kelpo videoslotti tehty. Sea Hunter-peli vie pelaajan nimensäkin mukaisesti tutkimaan merta ja samalla saattaa...

Lue lisää

Hugo 2

Hugo 2 arvostelu Pelin tiedot ”Kop, kop, herää pahvi!”. Jokainen ysärin lapsi muistaa erilaisia letkautuksia latelevat Hugo-peikon ja varsinkin tuosta lausahduksesta on tullut legendaarinen. Vuonna 1990 julkaistu Hugo-pelisarja nousi huikeaan...

Lue lisää

Fu Er Dai

Fu Er Dai arvostelu Pelin tiedot Kiina, tuo äärettömän vaurauden ja äärettömän köyhyyden jättivaltio. Miljoonia lapsia, jotka syntyvät kultalusikka sanonko missä ja elävät suurien rahojen keskiössä. Suuria rahoja tarjoilee myös...

Lue lisää

Prosperity Palace

Prosperity Palace - arvostelu Pelin tiedot Ensin oli itse Buddha ja sitten buddhalaisuus. Tämä elämänfilosofiguru laittoi aasialaisten ajatusmaailman uusiksi jaloilla totuuksillaan ja luopui omasta maallisesta omaisuudestaan. Play’n GO:n Prosperity Palace-peli...

Lue lisää

Mermaids Diamond

Mermaids Diamond arvostelu Pelin tiedot Elämää meren pohjalla kauniilla koralliriutalla, seurana merenelävät ja merenneidot. Kasvata kidukset ja suunnista värikkään koralliriutan uumeniin meren pohjalle ja nauti Play’n GO:n valmistamasta Mermaids Diamond-pelistä...

Lue lisää

Leprechaun Goes To Hell

Leprechaun Goes To Hell arvostelu Pelin tiedot Kukapa ei tahtoisi viettää päiviään lämmittämässä uuneja Helvetissä. Play’n GO:n valmistama, vuonna 2017 päivänvalon nähnyt, Leprechaun Goest To Hell mahdollistaa tämänkin. Tässä pelissä...

Lue lisää

Multifruit 81

Multifruit 81 arvostelu Pelin tiedot Tämän lähemmäksi ei perinteistä kolikkopeliä pääse, Play’n GO:n luomasta Multifruit 81-pelistä löytyy alkuperäisiä slotteja rakastaville vesimelonia, kirsikkaa, seiskaa ja bar-kuviota symboleina. Pelistä löytyy erikoisena elementtinä...

Lue lisää

Planet Fortune

Planet Fortune arvostelu Pelin tiedot Play’n GO:n valmistama Planet Forune-peli huokuu vuosikymmenten takaista retrohenkeä avaruusteemallaan. Grafiikan lisäksi myös äänimaailma luo tunnelman, jota peliyhtiö haki luodessaan tätä peliä. Pelistä löytyy viisi...

Lue lisää

Baker’s Treat

Baker’s Treat arvostelu Pelin tiedot Play’n GO pitää kiinni vahvoista ja selkeistä teemoistaan myös hienosti valmistetussa Baker’s Treat-pelissä. Herkkusuiden unelma tarjoaa pelaajalle perinteiset viisi rullaa, kolme riviä ja 15 voittolinjaa,...

Lue lisää

Gold King

Gold King arvostelu Pelin tiedot Gold King-kolikkopeli on yksi Play’n GO:n valmistamia pelejä nettikasinoille. Gold King-pelissä pääset tutustumaan Midaksen kultaiseen kosketukseen, sillä tässä pelissä metsästetään sitä maailman halutuinta jalometallia eli...

Lue lisää

Sweet Alchemy

Sweet Alchemy arvostelu Pelin tiedot Sweet Alchemy on Play’n GO:n valmistama kolikkopeli, jonka pääosassa häärii noita pastellinsävyisellä taustallaan. Peli muistuttaa erehdyttävästi viime vuosien suosituimpia puhelimiin ladattavia pelejä kuvioillaan ja grafiikallaan....

Lue lisää

Reactoonz

Reactoonz arvostelu Pelin tiedot Reactoonz on kolikkopeli, jonka on valmistanut ja tuottanut peliyhtiö Play’n GO. Peli on yhtiön luoma jatko-osa Energoonz-pelille ja on noussut julkaisun jälkeen suureen suosioon pelaajien keskuudessa....

Lue lisää

Moon Princess

Moon Princess arvostelu Pelin tiedot Moon Princess on suureen suosioon nousseen Play’n GO peliyhtiön tuottama ja valmistama kolikkopeli. Moon Princess on upeasti japanilaisen teeman ympärille rakennettu mangahenkeä huokuva kokonaisuus. Pelissä...

Lue lisää