Orca

Orca arvostelu

Niille, jotka luulivat, että merten valtias olisi valkohai kerrottakoon, että ovat eläneet harhaluulossa ikänsä. Orcinus Orca, eli miekkavalas, amerikkalaisittain tappajavalas, on heittämällä syvyyksien kovin luu. 10-metrinen ja 10-tonninen peto saalistaa aina isomman bändin kanssa, joten se on ihan sama kuka osuu kohdalle, jäljelle jää korkeintaan pari luun palasta. Legendaariseksi otuksen tekee se, ettei se normaalioloissa käy ihmisen kimppuun. Kaikki muut olennot ovat kuitenkin vaarassa linnuista hylkeisiin.

 

Eeppisin esimerkki tämän eläimen oveluudesta on se, kuinka ne ovat jo satoja vuosia auttaneet ryhävalaanpyytäjiä saalistuksessa. Hyppineet vedessä osoittaakseen takaa-ajettujen isojen lötköjen sijainnin ja riuhtoneet sitten ryhävalaiden kieliä irti kun kalamiesten harppuunat ovat stopanneet ne paikoilleen. Miekkavalas on voimakas ja kunnioitettava eläin jos joku on. Merten mystinen menestyjä näyttelee pääroolia myös nimikkoslotissaan. Novomatic-pelintarjoajan eeppiset meriaiheiset pelit saavat jatkoa Orcan myötä!

 

Viiden kelan ja peräti 50 voittolinjan korkean varianssin slotissa voi panostaa pienistä senteistä hunttiin asti. Meren valtakuntaan sijoittuva näytös on silkkaa silmäkarkkia ja symbolit ovat todella kauniisti viilattuja. Kolme tai useampi identtinen symboli tuo voiton pelaajalle, kun nämä iskeytyvät voittolinjoille vasemmalta alkaen. Pienempiä voittoja tuovat kolikkopelien perinteitä kunnioittaen numerot yhdeksästä ässään. Eläinsymbolit tuovat astetta huikeampia potteja. Nämä muodostuvat miekkavalaan dieettiin kuuluvista eläimistä, jotka arvojärjestyksessä pelin osalta menevät kahdesta värikkäästä kalasta pingviinien kautta hylkeisiin. Kaksi viimeistä makailee porukalla jäälautan päällä. Luonnossa tämä voi olla vaarallista, sillä miekkavalaat yleensä heittävät ruhonsa jäälautan kulmaan ja tiputtavat kallellaan olevalta alustalta paistit suuhunsa. Miekkavalas onkin loogisesti Orcan isoimpien rahavoittojen symboli.

 

Miekkavalaan mitalla massia mojovilla ilmaiskierroksilla!

Sitten ne tärkeät uutiset eli Orcan bonusominaisuudet, ilmaiskierrokset ja muut huikeudet! Sen upean tiedon lisäksi, että viisi miekkavalasta tuo panoksen x1000-kertoimella takaisin, pelissä on myös ilmaiskierrosominaisuus. Kolme Scatter-symbolia voittolinjoille tipahtaessaan tuo 10 ilmaista kierrosta. Nämä pyöräytykset voi saada uudelleen, joskin putkeen tullessaan niitä saa puolet vähemmän, eli viisi kappaletta. Jokaisen ilmaispelin aikana keloille tippuu ylimääräisenä bonuksena Wild-symboli. Orcan wild on kultainen aurinko. Peruspelissä samainen symboli korvaa minkä tahansa muun scatteria lukuun ottamatta ja näin syntyy uusia voittavia yhdistelmiä.

 

Meren aaltojen äänet rauhoittavat ja virittävän pelaajan sopivaan tunnelmaan. Miekkavalaan matkassa on mukavaa lähteä metsästämään isoja voittoja ja niitähän tässä slotissa riittää napattavaksi. Merilintujen satunnaiset äänet takaavan peliin uppoutumisen kokemuksen, mutta siinä auttaa toki uhkapelitoimintokin. Voittonsa voi tuplata, jos on tarpeeksi Orca ja toisaalta sen voi myös kokonaan hävitä, mikäli arvaa korttipakasta vedetyn kortin värin väärin! Pistä autoplay-toiminto käyntiin ja nauti merten todellisen valtiaan majesteettisesta tunnelmasta täysin siemauksin!