Full Moon Romance

Full Moon Romance – Arvostelu

Pelin tiedot

Full Moon Romance on Thunderkick pelituottajan viiden kelan ja 15 voittolinjan kolikkopeli. Mystisessä pelissä täydenkuun aikaan voi keloille ilmestyä ihmissusia ja myös ilmaiskierrokset voi käynnistää täysikuu. Lisäksi Clone -toiminto voi monistaa pelin arvokkaimpia symboleita, joten kuuluuko sinne jo kassakoneen kilinää?

Pelitauluna toimii ulkoilmaelokuvateatteri ja pelin näkymä aukeaa autosta katsottuna. Viisi kelaa, jossa symbolit esiintyvät kolmella rivillä, muodostavat 15 voittolinjaa ja nämä maksavat voitot vasemmalta oikealle. Voitoista suurimmat tuovat kaksi henkilöhahmoa, mies ja nainen, jotka voivat esiintyä myös koko kelan kokoisina. Lisäksi näiden muodostama ihmissusi -symboli on arvoltaan yhtä arvokas, joka esiintyy pelin ilmaiskierroksilla. Näiden lisäksi on vielä kaksi muuta kuva symbolia, eli koiranluu riipus ja ruusukimppu. Puolestaan pienempiä voittoja tuovat pelikorteista tutut A, K, Q, ja 10. Wild -symbolina pelissä toimii selkeä teksti, joten tämä on helppo erottaa muiden joukosta. Toiminnaltaan tämä on jälleen jokeri, eli tämä korvaa kaikki muut paitsi Scatter -symbolin. Ilmaiskierrokset pelissä käynnistää vähintään kolme täysikuu -symbolia, joka toimii pelin Scatter -symbolina.

 

Missä peliä voi pelata?

Full Moon Romance -kolikkopeliä voit kokeilla sivustollamme leikkirahalla, joten suosittelemme kokeilemaan pelin toimintoja hieman ennen oikealla rahalla pelaamista. Oikealla rahalla peliä pääsee pelaamaan helposti Platin Casino sivustolla, jossa uudet pelaajat voivat lunastaa talletuksen yhteydessä mukavan 100% tervetuliaisbonuksen 100€ asti.

Platin Casino
100% Ensitalletusbonus 100€ asti
Yli 3000 casino peliä
Pelaa Nyt

Sivuston Pelit-osiosta löydät lisäksi kattavan valikoiman muita kolikkopelejä joita nettikasinot tarjoavat pelaajilleen pelattavaksi, joten näiden joukosta kannattaa valmiiksi etsiä muutaman muukin itseään kiinnostava peli ja kokeilla miten nämä käytännössä toimivat. Tämän jälkeen oikealla rahalla pelaamisen voi keskittää juuri niihin kolikkopeleihin jotka itse on todennut kiinnostaviksi, eikä omat rahat kulu hukkaan omia suosikkeja etsiessä. Mikäli mietit vielä muita kiinnostavia pelejä, voimme suositella kokeiltavaksi pelejä: The Falcon Huntress, Rocket Fellas Inc ja Pink Elephant. Nämä kolme esimerkkiä ovat kohtalaisen uusia julkaisuja ja saavuttaneet heti huippusuosion, joten mikäli pelit eivät ole ennestään tuttuja, kannattaa niitä kokeilla nyt.

 

Kuinka peliä pelataan

Full Moon Romance -kolikkopeli on toiminnaltaan helppo, sillä pelissä on kiinteät voittolinjat, eli aluksi tulee asettaa vain itselleen sopiva panos. Mukaan pelin pariin pääsee jo 10 sentin kierros hinnalla, joten minimipanos on hyvin maltillinen. Panoksen voi nostaa aina 100€ asti, eli peli soveltuu mainiosti eri tyyppisille pelaajille.

Kun mieleinen panos on valittu, voi kelat käynnistää Käynistä -painikkeesta tai vaihtoehtoisesti apuna voi käyttää myös Auto Play -toimintoa jolla pelaaja voi ennalta määrittää haluamansa kierrosmäärän jonka pelikone käynnistää automaattisesti edellisen kierroksen päätyttyä.

Voittoon Full Moon Romance -kolikkopelissä vaaditaan vähintään kahden samanlaisen korkea arvoisen symbolin yhdistelmä, mutta koiraluu-, ruusukimppu ja pelikorttien symboleita tarvitaan yhdistelmään vähintään kolme samanlaista.

 

Pelin erikoistoiminnot

Pelissä Wild -symboli toimii jokerin lailla, eli tämä korvaa kaikki muut paitsi ilmaiskierrokset käynnistävän Scatter -symbolin. Lisäksi pelissä on mahdollista voittaa ilmaiskierroksia ja suurempia voittoja voi muodostaa kloonaus -toiminto.

 

Clone-toiminto

Tämä toiminto käynnistyy, kun ensimmäiselle kelalle pysähtyy Sweetheart -symboli. Tämä koko kelan kokoinen tyttö tai poika voi kloonaantua jopa neljään satunnaiseen kohtaan keloilla, joten tämän osuessa kohdalle on mahdollisuus todella mittavaan voittoon panoksesta riippumatta.

 

Full Moon Romance – Ilmaiskierrokset

Pelaaja palkitaan 10 ilmaiskierroksella jos saman kierroksen aikana keloille pysähtyy kolme Scatter -symbolia. Scatter -symbolin pelaaja tunnistaa täysikuu -symbolista. Neljällä täysikuu -symbolilla pelaaja palkitaan 15 ilmaiskierroksella ja viidellä täysikuu -symbolilla pelaaja saa 20 ilmaiskierrosta. Ilmaiskierrosten aikana mies- ja nais- symbolit muuttuvat ihmissusiksi, joten mikäli ihmissudet pysähtyvät ilmaiskierrosten aikana ensimmäiselle kelalle, käynnistyy kloonaus-toiminto.

 

Yhteenveto

Full Moon Romance on näyttävästi toteutettu kolikkopeli mielenkiinotoisilla erikoistoiminnoilla höystettynä. Äänimaailma pelissä tukee mukavasti jännittävää tunnelmaa eikä tämä häiritse pelaamista lainkaan. Itse asiassa äänet ovat valittu peliin taidokkaasti, sillä nämä eivät ole yhtään liian vallitsevat tai koostu monotonisesta renkutuksesta. Erikoistoiminnoista kloonaus on varsin mieluisia, sillä tämä saattaa silmänräpäyksessä täyttää valtaosan keloista kallis arvoisilla symboleilla, joten jättipotin saaminen voi olla hyvin lähellä. Lisäksi ilmaiskierroksia on pelissä syytä tavoitella, sillä tämä sama kloonaus-toiminto nähdään myös niiden aikana, mutta mies- ja nais -symbolit vaihtuvat täydenkuun aikana ihmissusiksi. Pelissä riittää mukavasti jännitystä ja toimintaa, joten pitkäveteiseksi peliä ei voi kutsua. Lisäksi teoreettinen palautusprosentti on peräti 96,01%, joten tämä on mukavasti keskivertoa hieman korkeampi.

Full Moon Romance -peliä pääset pelaamaan myös huippusuositulla Redbet nettikasinolla. Jos olet uusi pelaaja, voit talletuksen yhteydessä lunastaa myös upean 100% Non-Sticky bonuksen 100€ asti. Lisäksi kannattaa pitää silmällä heidän päivittäin vaihtuvia kampanjoita, joiden joukosta voit bongata maukkaita tarjouksia tai mielenkiintoisia kilpailuja. Kannattaa myös lukea vinkkimme, miten hyödyntää non-sticky bonukset.

Redbet
100% BONUS 100€ ASTI
Casino ja Vedonlyönti
Pelaa Nyt