Durian Dynamite

Durian Dynamite on Quickspin-pelintarjoajan tuottama moderni hedelmäpeli. Nimensä peli on saanut piikikkäästä hedelmästä duriosta, joka totta kai nähdään pyörimässä myös pelin rullilla. Slotin vauhdikkaan erikoistoiminnon aikana hedelmä räjähtää dynamiitin tapaan levittäen Wild-symboleja ympäri rullia.

Slotin palautusprosentti on 96,22 %, eli kohtuullinen, vaikkei kuitenkaan aivan korkeimmasta päästä. Volatiliteetti taas on korkea, minkä huomaakin melko nopeasti pelin rullia pyöritellessä: erikoistoimintoja on vaikea aktivoida, ja voittojakin osuu kohdalle suhteellisen harvoin. Toisinaan odotus kuitenkin palkitaan, ja parhaimmillaan potti voi kasvaa jopa 2 515 kertaa panoksen suuruiseksi.

 

Durian Dynamite -pelin tiedot

Durian Dynamite -slotti ei ole aivan tavanomainen hedelmäpeli, vaikka rullilla erilaisia hedelmiä ja marjoja nähdäänkin. Klassisten vesimelonien ja kirsikoiden lisäksi symbolien joukosta löytyvät muun muassa piikikäs durio sekä hillopurkki. Symbolit putkahtavat kierroksen alussa rullille pelin yläreunassa sijaitsevista suppiloista. Pelin vasemmassa reunassa nähdään vivulla varustettu läpinäkyvä putki, jossa on kaksi durio-hedelmää valmiina laukaisuun.

Hedelmäteemaisia pelejä löytyy nettikasinoilta jo melkoinen määrä, esimerkkeinä mainittakoon muun muassa Fruit Shop ja Fruit Spin, ja silti niitä tuodaan markkinoille jatkuvasti lisää. Hedelmäpelien suosiolle ei kuitenkaan tunnu näkyvän loppua.

Slotissa on viisi kolmen rivin korkuista rullaa. Voittolinjoja on käytössä 20 kappaletta, eikä niiden määrää voi muuttaa. Vain vasemmanpuoleisimmasta rullasta alkavista yhdistelmistä maksetaan voittoja. Kierrosta kohden on aina panostettuna 20 kolikkoa, ja pelaaja voi säätää vain kokonaispanosta. Pienin kierroskohtainen panos on 20 senttiä ja maksimipanos taas 100 euroa. Erisuuruisia panoksia on siis kohtalaisen hyvin tarjolla.

Erilaisia voittosymboleja on Durian Dynamite -slotissa kymmenen kappaletta. Parhaat voitot saa Wildinakin toimivasta duriosta: se 50-kertaistaa pelaajan panoksen viiden yhdistelmänä. Vesimeloni, joka on pelin toisiksi arvokkain symboli, maksaa voittoja puolet tästä. Matala-arvoisina symboleina nähdään A, K, Q, J ja 10. Näistä huonoimmat voitot saa 10:stä, joka sekin tosin vielä lähes nelinkertaistaa pelaajan panoksen viiden yhdistelmänä.

 

Pelin erikoistoiminnot

Durian Dynamite -pelissä nähdään kahtia erilaisia Wildeja: tavallisia sekä räjähtäviä. Tavallisia Wild-symboleja, jotka korvaavat voittoyhdistelmässä minkä tahansa muun symbolin, voi esiintyä millä tahansa rullalla. Dynamiitti-Wildeja sen sijaan voi ilmestyä rullille vain dynamiittiputken tai dynamiittivaraston kautta.

Dynamiittikäynnistystoiminto aktivoituu, kun keskimmäisen rullan yläpuolella olevasta suppilosta rullille putoaa dynamiitti-Wild. Tällöin myös varastossa olevat dynamiitti-Wildit ammutaan rullille. Jos rullille ammuttava Wild osuu jo rullilla olevaan dynamiitti-Wildiin, syntyy räjähdys, joka jättää jälkeensä yhteensä neljä jokeria. Jos ammuttava Wild taas osuu minkä tahansa muun symbolin päälle, jättää se jälkeensä yhteensä kolme Wildia.

Pelistä löytyy myös ilmaiskierrostoiminto, joka käynnistyy, jos rullille osuu samalla kierroksella vähintään kolme Bonus-tekstin sisältävää hillopurkkia eli Scatter-symbolia. Ilmaiskierroksia aktivoituu aina kuusi kappaletta riippumatta siitä, montako Scatteria pelaaja rullille saa.

Ennen kuin ilmaiskierrokset käynnistyvät, pelaaja pääsee kuitenkin klikkaamaan yllätyksiä paljastavaa hillopurkkia kolmeen kertaan. Purkista voi paljastua lisäilmaiskierroksia, täytettä dynamiittivarastoon tai lisää toiminnon aikana aktivoituvia dynamiittirullia. Ilmaiskierroksia voi voittaa korkeintaan 36 kappaletta, dynamiitti-Wildeja 4 ja dynamiittirullia 3. Ilmaiskierrostoiminnon aikana on siis mahdollisuus saada erikoistoimintoja aktivoitua huomattavasti useammin kuin peruspelissä, ja tämän vuoksi toiminto tarjoaakin mahdollisuuden suuriin voittoihin.

Todella monessa kolikkopelissä hyödynnetään Wild-symboleja sekä niihin pohjautuvia erikoistoimintoja, Durian Dynamiten lisäksi yksi hyvä esimerkki tällaisista peleistä on Wild Rockets, mutta silti ne jaksavat aina vain kiinnostaa pelaajia. Ei mikään ihmekään, sillä Wildit tarjoavat mahdollisuuden luoda arvokkaita voittoyhdistelmiä.

 

Missä pelata peliä

Durian Dynamite -kolikkopelin hedelmäisen raikkaista rullista pääsee nauttimaan esimerkiksi perisuomalaisen tunnelman tarjoavalla Suomikasinolla. Suomikasino tarjoaa uusille pelaajille ilmaista pelirahaa 2019: se tuplaa uuden pelaajan ensitalletuksen aina 300 euroon asti, ja lisäksi luvassa on 120 ilmaiskierrosta! Tällaisen bonuksen turvin rullia pyörittelee tovin jos toisenkin.

 

Suomikasino
100% BONUS 300€ ASTI
120 ilmaiskierrosta
Pelaa Nyt

 

Slotti löytyy myös jännittävän kasinoseikkailun tarjoavan Ikibun valikoimasta. Ikibu tarjoaa uusille pelaajille 100 % talletusbonusta aina 100 euroon asti sekä 50 ilmaiskierrosta.

 

Ikibu
100% BONUS 100€ ASTI
100 ilmaiskierrosta
Pelaa Nyt

 

Yhteenveto

Durian Dynamite on pirteä kolikkopeli, jonka dynamiitti-Wildeja rullille syöksevä erikoistoiminto tuo peliin sekä jännitystä että mahdollisuuden mukavasti voittoja maksaviin yhdistelmiin. Ilmaiskierrostoiminnosta on myös tehty mielenkiintoinen lisäämällä toiminnon alkuun ominaisuus, jonka kautta pelaaja voi voittaa joko lisäilmaiskierroksia tai muita erikoistoimintoja. Pelaajalta vaaditaan kuitenkin kylmiä hermoja, sillä korkean volatiliteetin ansiosta slottia saa välillä pelata pitkäänkin ilman voiton voittoa. Voiton osuessa kohdalle pelaajalla on kuitenkin mahdollisuus kerätä itselleen jopa 2 515 kertaa panoksensa suuruinen potti.