Conan

Conan on NetEntin tuottama kolikkopeli, jossa lähdetään seikkailuun legendaarisen urbaaneita katutarinoita tuottaneen barbaarin kaveriksi. Peli julkaistiin vuoden 2019 syksyllä, mutta pelin hehkutus oli alkanut jo kuukausia etukäteen.

Millainen onkaan sitten suurta huomiota ennakkoon haalinut kolikkopeli? Ainakin päävoitosta päätellen melkoinen. Tästä pelistä voit nimittäin tienata panoksesi takaisin jopa 2016-kertaisena, mikä 200 euron maksimipanoksella tarkoittaisi jo yli 400 000 euron napsua.

Kaikkine ominaisuuksineen ja voittoineen peli vaikuttaa mielenkiintoiselta lisäykseltä pelitalon tuotantoon. Varianssiltaan peli on keskitasoa, joka tarkoittaa sitä, ettei sen suurempia vaihteluita saldossa nähdä. Tietenkin tosin jokaisessa pelissä saldo voi huveta ihan tuosta noin vain tai kohota pilviin samalla tavalla, mutta pienempi riski siihen on pienemmän varianssin pelissä.

Ihan ensimmäisenä peliä tutkaillessa huomio kiinnittyy kuitenkin pelin grafiikkaan ja yleiseen toimivuuteen. Peli rullailee kuin rasvattu, vaikkakin voisi kuvitella, että kaikkine toimintoineen ja upeine grafiikkoineen peli voisi edetä töksähdellen.

Pelin hurjasta odottelusta kertoo myös se, että heti pelijulkaisun jälkeen GreenPlay Casinolla laitettiin käyntiin kilpailu pelijulkaisun myötä ja käteistä jaettiin jopa 10 000 euron edestä. Peliä pelaavat voivat hyödyntää kasinon ensitallettajanedunkin.

 

GreenPlay Casino
Greenplay Casino talletusbonus
150% BONUS 100€ ASTI
Vuoden 2019 Paras Kasino
Pelaa Nyt

 

Conan-pelin tiedot

Jos itse pelin nimi ei anna jo tarpeeksi ideaa siihen, kenestä peli kertoo, niin voimme paljastaa sen päähahmon olevan juurikin tämä saman niminen barbaari. Samainen hahmo nähdään tietenkin symboleiden joukossa arvokkaimpana sellaisena, mutta myös erikoistoiminnoissa.

Peli avautuu sinulle varsin vikkelää pienen intron ja pelin johdattelun päätteeksi. Peliruudulle sinulle avautuu kuusi (6) rullaa, joista kullekin on lisätty neljä (4) symbolia. Voittolinjoja taasen pelistä löytyy 24 kappaletta.

Conan-pelissä symboleita on yhdeksän (9) erilaista, joista jokaisella on tietenkin oma arvonsa. Arvokkain symboli on tietenkin tuo barbaari. Tämän jälkeen muut hahmot ja Conanin esineet maksavat hitusen pienemmät voitot.

Kaikkein pienimmät voitot kuitenkin syntyy perinteisillä kolikko-symboleilla. Tosin näidenkään voimaa ei kannata alkaa aliarvioimaan, sillä usealle linjalle ja kuviolle osuvat symbolit voivat erityisesti erikoistoimintojen aikana synnyttää suuriakin voittoja sinulle.

  • Rullia: 6
  • Kuvioita: 4
  • Voittolinjoja: 24
  • Palautusprosentti: 96,28%
  • Maksimivoitto: 2016 X panos
  • Panosvaihtoehdot: 0,20-200 euroa
  • Erikoistoiminnot: Pinotut wildit, Battle wildit, Mysteerisymbolit, Mysteerikerroin, Thoth-amon toiminto

Palautusprosenttihan on melko tavallinen myös Conan-pelissä, 96,28%. Tokikin osa NetEntinkin tuottamista kolikkopeleistä kipuaa miltei 100% luokkaan palautusprosentiltaan, mutta melko harvat. Useimmiten toki pienemmän volatiliteetin peleissä palautusprosentti nousee hitusen korkeammaksi, esimerkiksi saman pelivalmistajan Go Bananas-peli on varustettu 96,90% palautusprosentilla.

 

Conan-pelin erikoistoiminnot

Tätä peliä oli hehkutettu vuoden 2019 helmikuulta siihen saakka, että peli julkaistiin saman vuoden syksynä, joten myöskin innovatiivisia toimintoja peliin odoteltiin. No, toimintoja ainakin saatiin runsaastikin. Vaikka vuoden 2019 aikana pelivalmistajalta nähtiinkin lukuisia uusia tuotoksia, oli peleihin lisätty erilaisia toimintoja ja ominaisuuksia lähinnä ainoastaan ilmaiskierrostoimintoihin.

Conan-pelissä taasen tuntuu siltä, että koko vuoden odottamamme ominaisuudet on lisätty yhteen kolikkopeliin. Tämä peli ei suinkaan näiden seikkojen vuoksi ole paras mahdollinen peli pelattavaksi sellaiselle pelaajalle, joka kaipaa peliltään ennemminkin sitä yksinkertaisuutta. Selkeämpää peliä etsivien kannattaa käynnistää kasinolla vaikkapa sitten Spin Party ja nauttia yksinkertaisesta hedelmäpeliasetelmasta pienine twisteineen.

Mutta palataksemme tämän pelin twisteihin, niin niitähän riittää. Ota itsellesi hyvä asento ja tsekkaa, millaisia toimintoja sinulle saattaa kilahtaa satunnaisesti tavallisella pelikierroksella tai sitten ilmaiskierrosten aikana.

 

Tower Wilds ja Battle Wilds

Tavallisella pelikierroksella Conan-pelissä ruudullesi voi kolahtaa jopa kaksi erilaista Wild-symbolia. Sinisillä pääkallon silmillä varustettu Wild-symboli on nimeltään Tower Wild. Nämä symbolit voivat osua peruspelin aikana 1 ja 2 rullille peittäen sitten rullan joko osittain tai jopa kokonaan.

Battle Wild-symbolit taasen ilmaantuvat peruskierroksella rullille 5 ja 6. Peruspelin aikana symbolit voivat laajentua jopa 3 symbolisijaa sivuttaissuunnassa viereiselle kelalle.

 

Mysteerikerroin ja mysteerisymboli

Nämä kaksi toimintoa kävelevät miltei käsikädessä, joten esittelemme nekin yhtä aikaa. Mysteerisymbolit on peitetty Kobraksi ja tämä voi ilmaantua rullille 3 ja/tai 4 peruspelin aikana. Mikäli jompaankumpaan rullaan tämä kobra ilmaantuu täysin kokonaisena, eli koko rullan peittävänä, hyppää kehiin myös Conan.

Tässä tapauksessa barbaari hyppää tosiaan rullille ja tuottaa kaikille mahdollisille voitoille kierrokselle 3-7-kertoimen. Tokikaan jos mysteerisymboleista huolimatta voittoa ei synny kierrokselta, ei Conanille tule mitään kerrottavaakaan kierrokselta.

 

Thoth-Amon toiminto

Kuten sanoimmekin, Conan-pelissä toimintoja piisaa vaikka muille jakaa! Vaikka et jokaisesta toiminnosta saisikaan tekstin perusteella otetta, opit tuntemaan takuuvarmasti jokaisen mahdollisen toiminnon peliä pyörittelemällä.

Thoth-Amon toiminto aktivoituu, mikäli yksi tai useampi koko rullan peittävä mysteerisymboli osuu rullalle samaan aikaan, kun rullille osuu myös joku Wild-symboleista. Kun toiminto aktivoituu, lisää se 3-6 mysteerisymbolia rullille 2-5.

 

City of Thieves ilmaiskierrokset

Kun sinulle avautuu pääsy kolmella Scatter-symbolilla ilmaiskierroksiin, avautuu sinulle myös mahdollisuus valita kolmesta erilaisesta toiminnosta Conan-pelissä. Yksi toiminnoista on City of Thieves, jossa mukana on Tower Wilds-symbolit.

Tämän toiminnon lisäksi näiden ilmaiskierrosten aikana voi aktivoitua synkronoidut rullat, jotka synkronoituvat 2 kappaleen rullaerissä. Erikoisesti tokikin ilmaistu, mutta kierroksella synkronoidut rullat voi käynnistyä siten, että 1 ja 2, 3 ja 4, 5 ja 6 ovat linkitettyjä keskenään.

 

Temple of the Serpent ilmaiskierrokset

Tämä ilmaiskierrostoiminto pitää myöskin sisällään Conan peruspelin toiminnon, nimittäin mysteerisymbolit. Näiden kierrosten aikana tosin jokaiselle rullalle voi ilmaantua rullankin peittävä mysteerisymbolipino. Näiden ilmaiskierrosten aikana vähintään 1 täysin pinottu mysteerisymbolipino laukaisee mysteerikerroin toiminnon, joka voi tuottaa voiton 3-7-kertaisena.

Lisäksi peruspelin tapaisesti mahdolliset Wild-symbolit ja täysin pinottu mysteerisymboli tuottaa sinulle Thoth-Amon toiminnon. Sanomattakin on todennäköisesti selvää, että näiltä ilmaiskierroksilta voi voittaa mahdollisesti hyvinkin suuria voittoja.

 

Walls of Tarantia ilmaiskierrokset

Nyt esittelemme Conan-pelin vihoviimeisen toiminnon, joka on viimeinen valittavissa olevista ilmaiskierrostoiminnoista. Tässä toiminnossa Battle Wilds-symboleita voi ilmestyä jokaiselle rullalle ja ne voivat laajentua parhaimmillaan jopa 3 symbolipaikkaa sivuttain. Tämän toiminnon lisäksi näiden ilmaiskierrosten aikana voi aktivoitua ainoastaan synkronoidut kelat.

 

LeoVegas
LeoVegas Casino tarjous
Jopa 1000 € Käteispalkkio + 25 Käteiskierrosta
Nopeat kotiutukset
Pelaa Nyt

 

Yhteenveto

Pelin julkaisu tuotti syksyllä lukuisia erilaisia kampanjoita. Oli ilmaiskierroksia, käteiskilpailuita ja vaikka mitä. LeoVegas kasinolla järjestettiin muun muassa kampanjaa heti pelijulkaisun yhteydessä ja tietenkin täällä pääsee edelleen ilman ylimääräistä kisaa peliä pyörittelemään.

Conan pelinä ei ehkä tuonut aivan sellaista vau-elämystä, mitä olisi voinut odottaa. Tokikin peli on kelvollista pelattavaa ja tässä on kaikki kohdillaan, mutta peliä ehdittiin hehkuttaa jo ehkäpä hieman turhankin pitkään.

Tokikin toimintoja pelistä löytyy vaikka muille jakaa, eli tuskin tämän pelin parissa ainakaan tylsistyä tarvitsee. Peli tarjoaa kelvollista viihdettä NetEntin taatulla laadulla ja parhaimmillaan jopa jättimäisiä voittoja.