Satabankia epäillään rahanpesusta

Satabankia epäillään rahanpesusta

Satabankia epäillään rahanpesusta

Satabankia epäillään rahanpesusta, josta Maltan finanssi valvonta pankkia ryhtyi epäilemään lokakuussa. Bulgarialainen Satabank joutui vaikeuksiin lokakuussa, kun Maltan finanssi valvonta rajoitti pankin toimintaa 20. lokakuuta. Tuolloin pankki ei enää saanut ottaa tai hyväksyä uusia asiakkaita itselleen.

Jo tämän vuoden heinäkuussa kyseinen pankki sai itselleen maksettavaksi 60 500 euron sakot, sillä sen todettiin tuolloin rikkovan riskienhallinta lakia. Vielä tätäkin ennen, vuonna 2013, Maltan finanssivalvontaa varoitettiin Satabankista. Satabank muutti kyseisen vuoden aikana Luxemburgista Maltalle, jonka jälkeen Luxemburgista lähetettiin 300 sivuinen raportti bulgarialaisesta pankin omistajasta, jolla uskottiin olevan kytköksiä myös venäläiseen mafiaan.

 

Asiakkaiden tilit jäädytettiin

Satabankia epäillään rahanpesusta ja tutkinta on edelleen käynnissä. Tutkinnan alettua pankin asiakkaiden tilit jäädytettiin, nettisivusto suljettiin ja kattaviin toimenpiteisiin ryhdyttiin välittömästi. Satabankin asiakkaisiin lukeutuu noin 5 000 yksityishenkilöä Maltalla, joista suurin osa on ulkomaalaisia. Times of Maltan tekemien haastatteluiden perusteella pankin asiakkaisiin lukeutui useita yrittäjiä, jotka uskoivat yrityksensä rahaliikenteen Satabankille. Eräs israelilainen yrittäjä kertoi, että hänen yrityksen tilillään on jäädytettynä yli miljoona euroa varoja, toinen eläkeläinen taas kertoi, että hänen 300 000 euron säästöistä, jotka niin ikään ovat Satabankissa hänen tilillään.

Suurin osa Satabankin asiakkaista on ulkomaalaistaustaisia, joiden ainoa pankki on Satabank. Jäädytetyistä tileistä osa on yritysten tilejä, osa taas yksityishenkilöiden. Haastatteluiden mukaan se, että Satabankia epäillään rahanpesusta ja varat on jäädytetty, on aiheuttanut lukuisia unettomia öitä pankin asiakkaille. Osa asiakkaista kertoi joutuneensa ottamaan lainaa arjen tavallisiin asioihin, osa taas kiittää ymmärtäväisiä asiakkaitaan siitä, että pystyy heidän ansiostaan pitämään yritystä pystyssä, vaikka rahaliikenne pankin aiheuttaman vahingon vuoksi ei toimi.

 

Osalle asiakkaista palautetaan varat

Yli kuukauden odottamisen jälkeen osalle ryhmästä luvattiin palauttaa rahat, vaikka Satabankia epäillään rahanpesusta edelleen. Ensimmäiset asiakkaat, joille rahat palautettiin, valittiin siitä ryhmästä, joiden tilien saldo on 50-15 000 euroa. Satabank on pyrkinyt ottamaan jokaiseen asiakkaaseensa yhteyttä, ilmoittaakseen ongelmistaan.

Kuten jo mainitsimme, suurin osa Satabankin asiakkaista oli ulkomaalaisia. Suuri osa yksityisasiakkaista toimi nettikasinoalalla ja suuri osa yhtiöistä, joiden varat oli kyseiseen pankkiin sijoitettu, olivat iGaming alan yrityksiä, jotka eivät syystä tai toisesta ole onnistuneet avaamaan pankkitiliä muualle. Eräs kertoi Times of Maltan haastattelussa, että joutui sulkemaan ravintolansa jäädytetyn yritystilin vuoksi, sillä luonnollisestikaan tällaisessa tilanteessa ei riitä rahat yhtiön toimintaan.

 

Rahanpesu noussut ilmiöksi

Satabankin laiton toiminta nousi tutkinnan alaiseksi rutiininomaisen raportoinnin yhteydessä. Pankin yksityishenkilöiden tileiltä on myös löydetty viitteitä rahanpesun epäilemiseen. Vaikka Maltan finanssivalvonta sai jo 5 vuotta sitten kehotuksen tutkia pankin toimia, ryhtyi se toimiin vasta kuukausia sitten. Tutkinnan ajankohdalla olisi voinut välttää tuhansien asiakkaiden tällä hetkellä kohtaamia ongelmia jäädytettyjen tilien vuoksi. Satabankia epäillään rahanpesusta ja aihe on ollut viime aikoina vahvasti otsikoissa.

Marraskuun puolessa välissä Italiassa saatiin uhkapelimafia kiinni, joka tuotti yli miljardin toimintansa aikana. Toiminnasta pidätettiin tuolloin 68 henkilöä, jotka tavalla tai toisella liittyivät laittomaan toimintaan. Pidätetyt henkilöt eivät peitelleet varallisuuttaan, sillä heiltä löydettiin Ferrareita, Rolex-kelloja ja paljon muuta arvokasta materiaa. Italian viranomaiset ovat taistelleet jo pitkän aikaa mafiaa vastaan.

Vain päiviä Italian uutisen jälkeen uutisissa kerrottiin, että MGA yhdistää voimansa Italian kanssa, taistellakseen mafiaa, laitonta uhkapelitoimintaa ja rahanpesua vastaan. Maltan peliviranomainen Malta Gaming Authority vaikuttaa siis samalla alueella, jossa Satabankia epäillään rahanpesusta.

 

Satabankin asiakkaat vastaiskuun

Satabankia epäillään rahanpesusta ja suurin osa asiakkaista on kärsinyt jo lähes 2 kuukautta jäädytettyjen varojen vuoksi. Marraskuussa Satabankin asiakkaat suunnittelivat mielenosoitusta Maltan pääkaupunkiin, Vallettaan. Mielenosoitukseen osallistui lopulta ainoastaan kaksi ulkomaalaista Satabankin asiakasta. Satabankin toimista kärsineet asiakkaat ovat kehittäneet pankkia vastaan myös uuden ”iskun”.

Pankin asiakkaat ovat keksineet keinon levittää tietoa ongelmastaan pankin kanssa ympäri Eurooppaa. Osa asiakkaista on koonnut yhteisvoimin projektin, jonka päämääränä on mainostaa sekä sähköpostin, että sosiaalisen median markkinoinnin yhteydessä tietoa sekä Satabankin aiheuttamista ongelmista pankin asiakkaille, että myös Maltan hallituksen tavasta hoitaa tilannetta. Satabankia epäillään rahanpesusta ja asiakkaat ovat epävarmoja omien varojensa tilanteesta pankissa. Kampanjan on määrä päättyä sitten, kun jokainen pankin asiakas on saanut varansa takaisin.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *