Parhaat asiakkaat häviävät Veikkaukselle 700 euroa kuukaudessa

Parhaat asiakkaat häviävät Veikkaukselle 700 euroa kuukaudessa

Parhaat asiakkaat häviävät Veikkaukselle 700 euroa kuukaudessa kertoo suomalainen Talouselämä. Tämän median mukaan Veikkauksen strategiasta kertovasta materiaalista käy ilmi, että Veikkauksen tavoitteena on kasvattaa yhtiölle hävittyjä rahoja, eli kasvattaa pelikatetta.

Viime elokuussa Veikkauksen hallituksen hyväksymän strategian mukaan valtion omistamalla pelimonopolilla on tarkoituksena nostaa vuosittaisia tuottojansa pelaajien tuottamilla tappioilla. Tätä asiaa Veikkaus käsittelee vuoden 2018 marraskuussa laaditussa materiaalissa, jossa esitellään uusinta strategiaa.

 

Parhaat asiakkaat häviävät Veikkaukselle 700 euroa kuukaudessa ja summaa pyritään kasvattamaan

Uuden stategian mukaan Veikkaus pyrkii kasvattamaan entistä tehokkaammin niin kutsuttujen target- pelaajiensa tuottoa yhtiölle. Tämä on jaettu kolmeen ryhmään, jossa parhaat asiakkaat häviävät Veikkaukselle 700 euroa kuukaudessa. Yhden vuoden aikana parhaat pelaajat tuottivat Veikkaukselle 193 miljoonaa euroa heidän kokemilla tappioillaan eriaisissa uhkapeleissä. Näihin parhaisiin asiakkaisiin on strategiassa lisätty teksti “pidä kiinni”.

Seuraavaksi paras target-ryhmä pelaa nettikasinoilla kolikkopelejä ja harjoittaa vedonlyöntiä, tuottaen vuoden aikana 290 miljoonaa euroa. Luonnollisesti tähän kategoriaan kuuluu huomattavasti useampia henkilöitä, joista yksittäiset pelaajat tuottaa huomattavasti vähemmän, kuin parhaaseen target-ryhmään kuuluvat. Tämän ryhmän kohdalle Veikkaus on lisännyt sanat: “kehitä palveluita”.

Kolmas ryhmä pitää sisällään kaikki muut nettipelaajat, joiden pelikate vuodessa on “ainoastaan” 68 miljoonaa euroa. Heille on lisätty teksti: “innosta”. Viime vuoden pelikate kaikkien target-ryhmiin

kuuluneiden pelaajien kohdalla oli 577 miljoonaa euroa ja tätä summaa Veikkaus pyrkii nostamaan noin 200 miljoonalla eurolla, 769 miljoonaan euroon. Parhaat asiakkaat häviävät Veikkaukselle 700 euroa kuukaudessa per pelaaja tällä hetkellä ja summaa olisi tarkoitus nostaa rutkasti, mutta millä hinnalla?

 

Pelihaittojen vähentäminen tavoitteena

Veikkauksen suurimpana huolenaiheena on laskeva pelikate. Viime vuoden päätteeksi Veikkaus arvioi pelikatteensa olleen 1,755 miljardia euroa ja laskevan buumin ansiosta arvioitu lasku vuoteen 2021 mennessä olisi noin 100 miljoonaa euroa. Uuden strategian avulla Veikkauksen monopoli tavoittelee hieman kasvanutta pelikatetta vuoteen 2021 mennessä.

Veikkauksen uusin strategia sotii pelimonopolin alkuperäistä päämäärää vastaan jälleen paljon. Euroopan Unionin vuonna 1999 myöntämällä poikkeusluvalla toimiva Veikkauksen monopoli vakuutti tuolloin, että monopolin säilyttämisellä Suomessa pystytään paremmin puuttumaan pelihaittoihin ja estämään ongelmien syntymistä.

Viime vuonna suomalaisten keskimääräinen bruttopalkka oli 2500 euroa kuukaudessa. Arvioiden mukaan Veikkauksen parhaat asiakkaat häviävät Veikkaukselle 700 euroa kuukaudessa, eli keskimääräisellä palkalla hieman alle kolmasosa tuloista lähtisi suoraan Veikkauksen pussiin. Lukuisten tutkimusten mukaan kuitenkin suurin osa parhaista pelaajista tienaa kuukaudessa huomattavasti vähemmän ja ovat usein työttömiä, eläkeläisiä ja niin edelleen.

Peliriippuvuus uhkaa eläkkeelle jääviä, joiden vuoden 2017 keskimääräinen eläke oli 1656 euroa. Mikäli keskimääräisellä eläkkeellä elävä vanhus upottaa Veikkauksen rahapeleihin 700 euroa kuukaudessa, jää kaikkiin muihin kustannuksiin alle 1000 euroa kuukauden aikana. Suomessa on noin 124 000 peliriippuvuudesta kärsivää henkilöä, jotka todennäköisimmin ovat osana Veikkauksen parasta target- ryhmää. Nämä pelaajat ovat niitä, joiden tappioita Veikkaus pyrkii uuden strategiansa mukaan myös kasvattamaan, mikä alkaa olla jo erittäin epäeettistä, eikä varmastikaan aja enää sitä tavoitetta, joka yhtiöllä oli vielä ennen vuosituhannen vaihdetta.

 

Veikkaus keskittyy digitalisointiin

Rahapelit luonnollisesti siirtyvät yhä enemmän internetiin pelattavaksi, eikä kivijalassa ole enää yhtä paljoa kysyntää, kuin joitain vuosia sitten. Tämän vuoksi Veikkaus aloittaa yt-neuvottelut, joiden aikana se vähentää 400 työntekijää palveluksistaan, joista suurin osa työskenteli ravintoloiden pelipöydissä.

Digitalisointiin Veikkaus on jo asettanut omat tavoitteensa ja Veikkauksen toimitusjohtajan Olli Sarekosken mukaan tarkoituksena ei ole kasvattaa parhaiden pelaajien tuottoja, mutta ei myöskään antaa näiden laskea. Toki strategia kasvusta ryhmän kohdalla kertoi muuta.

Parhaat asiakkaat häviävät 700 euroa kuukaudessa Veikkaukselle ja tämän kasvattaminen sotii myös THL:n tutkimuspäällikön Susanna Raisamon mukaan pelimonopolin erikoislupaa vastaan. Tämän tavoitteen kasvattaminen hänen mukaansa tekee pelihaittojen torjunnasta vieläkin hankalampaa, mitä se jo on, mikä on täysin totta myös meidän mielestämme. Tässä vaiheessa voi miettiä uudestaan meidän tekemän peliriippuvuus – kuka hyötyy?-artikkelin sanomaa.

Veikkauksen toimitusjohtajan Sarekosken mukaan strategian avulla pyritään ainoastaan siihen, jotta Veikkauksen markkinaosuus ei ainakaan laskisi. Hänen mukaansa maltalaiset nettikasinot ovat suuri uhka Veikkaukselle, eivätkä nämä toimijat hänen mukaansa “maksa veroja mihinkään”. Hänen

mielestään on myös “suomalaisen yhteiskunnan näkökulmasta höhlää”, mikäli pelaaja siirtyy pelaamaan muualle, eli ulkomaisille kasinoille, mutta haitat peleistä pysyvät Suomessa. Eli Veikkauksen yksinomaiset tuotot siirtyisivät ulkomaisille kasinoille, jotka varmasti joutuvat myös veronsa hoitamaan ja näin ollen Veikkauksen asema olisi uhattuna.

 

Valmisteluita kansainväliseen liiketoimintaan

Talouselämän mukaan Veikkaus on hiljalleen tekemässä valmisteluita lähdöstä kansainväliseen bisnekseen. Tästä toki kielivät jo tarjonnan yllättävä kasvu, sillä Veikkaus lisää NetEntin pelit valikoimiinsa lähiaikoina ja näiden lisäksi myös Yggdrasilin pelejä pääsee pian pelaamaan tällä suomalaisella, valtion omistamalla nettikasinolla. Veikkaus on ollut myös viimeisten kuukausien aikana enemmän esillä, kuin aikoihin.

Sen johtoportaasta toimitusjohtaja antoi haastattelunsa MTV Extrassa ja tuolloin teki kantansa selväksi siitä, että vapaamatkustamista ei tulisi sallia ja tällä viittasi ulkomaalaisiin toimijoihin, jotka eivät maksa veroja Suomeen, mutta miten ne edes voisi sen tehdä, kun pelimonopolista ei tahdota päästää irti?

Parhaat asiakkaat häviävät Veikkaukselle 700 euroa kuukaudessa ja Veikkaus tekee vuosittain yli miljardin euron tuloksia. Tämän rinnalla taas ulkomaalaisille nettikasinoille, joilla taitaa myös palautusprosentit näyttää paremmalta pelaajan näkökulmasta, uppoaa keskimäärin 50 miljoonaa euroa. Ero on suuri ja tämän Veikkauksen peliriippuvuudellakin ratsastamisen vuoksi KKV kyseenalaistaa Veikkauksen toiminnan ja on pyytänyt selvitystä hallitukselta pelimonopolin tarpeellisuudelle jo viime vuonna.

Veikkauksen monopolin tarkoitus tuntuu olevan siis useiden suurien toimijoiden mielestä hieman jo hakusessa, eikä syytä tämän säilyttämiselle tunnu näkevän kovin monet muut, kuin Veikkauksen johto joka toki uudessa strategiassa pohti mahdollisen kansainväliseen bisnekseen lähdön vaikutuksia.

Talouselämän julkaistua Veikkauksen strategian, jossa parhaat asiakkaat häviävät Veikkaukselle 700 euroa kuukaudessa kirvoitti keskustelua myös artikkelin lukeneiden keskuudessa. Artikkelin kommenttikentät pursusi mielipiteitä, joiden mukaan lukuisat suomalaisetkin tuntuvat pitävän tämän pelimonopolin toimintaa “sairaana ja vastenmielisenä”, joka kohdistuu suurimmaksi osin heikoimpaan ja vähäosaisimpaan osaan Suomen kansasta.

 

Peliriippuvuudella tuotot suurenee

Veikkauksen asema aiheuttaa keskustelua sekä suomalaisten tavallisten pelaajien keskuudessa, että myös kuluttajia suojelevien tahojen puolesta. Helsingin Casinolla Helsingin Sanomat pääsi todistamaan jokin aika sitten harvinaista keskustelua, kun kaksi vahvan mielipiteen pelimonopolista omaavaa henkilöä pääsivät keskustelemaan uhkapelaamisen tulevaisuudesta Suomessa. Veikkauksen usimman strategian mukaan tulevaisuus näyttää valoisalta ja tällä kyetään myös turvaamaan edunsaajien tulevaisuus. Mutta samalla kun edunsaajat hyötyy, kömpii osa kansasta suuressa ahdingossa pelaamisesta aiheutuneiden haittojen vuoksi.

Pakollinen tunnistautuminen ja rajoitukset pelikoneisiin on tulossa seuraavien vuosien sisällä ja muutaman vuoden päästä näiden tulisi olla jokaisessa automaatissa. Tämä kuitenkin samalla Veikkauksen mukaan tulee pienentämään heidän tulostaan, joka vaikuttaa taas edunsaajiin. Kolikolla on aina kaksi kääntöpuolta, mutta miksi pienen osan kansasta tulee tuottaa vähäisistä tuloistaan suurimmat siivut miljardin voittoa tekevään yhtiöön. Parhaat asiakkaat häviävät Veikkaukselle 700 euroa kuukaudessa, eli 8400 euroa vuodessa. Mikäli vuodessa tämä paras target-ryhmä tuottaa 193 miljoonaa euroa, tarkoittaa se sitä, että tähän ryhmään kuuluu yli 20 000 pelaajaa.

Veikkaukselle peliriippuvuus tuntuu olevan nykyisin ennemminkin mahdollisuus, kuin uhka. Yhtiössä annetut lausunnot sotii julkiseksi asetettuja tavoitteita vastaan hurjasti. Pelimonopolia uhkaa peliteollisuuden tulevaisuus, vaikka todellisuudessa ainoastaan pieni osa suomalaisten pelaamista rahapeleistä oli kohdistunut ulkomaalaisiin kasinoihin. Miljardin euron vuosittainen voitto ei kieli siitä, että Veikkausta olisi ajettu ahtaalle, eikä siitä, että ulkomaalaiset nettikasinot aiheuttaisivat peliongelmia suomalaisille. Parhaat asiakkaat häviävät 700 euroa kuukaudessa Veikkaukselle, mutta kuka haluaa kuulua näin kyseenalaiseen ja epäeettiseen parhaaseen target-ryhmään? Ehkä juuri ne pienituloiset peliriippuvuudesta kärsivät henkilöt, mutta tuskin monikaan heistä on tyytyväinen 8 400 euron vuosittaisiin tappioihin, joita Veikkaus pyrkii yhä edelleen kasvattamaan.