Musta Perjantai 2018

Musta Perjantai 2018

Musta Perjantai 2018

Musta Perjantai 2018 on vihdoinkin käsillä ja vuoden parhaiden tarjousten päivä on huomioitu useissa paikoissa. Yhdysvalloissa hysteriaa herättävä, kiitospäivän jälkeinen Black Friday on jokunen vuosi sitten onnistunut raivaamaan tiensä myös Suomeen ja vuoden parhaiden alennusten päivä saa useat suomalaiset liikkeelle.

Sen sijaan, että Musta Perjantai 2018 vietettäisiin ostoskeskuksissa ja kivijalkaliikkeissä, voi onneksemme kaiken hoitaa tänä päivänä myös internetissä ja suurimpien tarjoushaukkojen onneksi tämä päivä on muuttunut kokonaiseksi viikoksi, jonka Black Friday kruunaa. Black Weekin aikana useat loistavat tarjoukset antavat kuluttajille mahdollisuuden hankkia vaikkapa lahjat jouluksi edullisesti.

Suomalaisille Musta Perjantai 2018 saattaa aiheuttaa myös tuskaa, hikeä ja ehkäpä myös verta, mikäli meno on samanlainen, kuin muualla maailmassa. Tämähän tietenkin oli vitsi, sillä useimmat ovat varmasti nähneet YouTubesta videon muiden maiden Black Fridaystä, johon on liitetty myös suomalainen hysteria. Suomalainen ei puhu eikä pussaa, eikä varmastikaan rynni jonon ohi tai ota minkäänlaista kontaktia muihin, ei sitten vahingossakaan. Suomalainen jonottaa kauniisti, juuri kuten esikoulussa opetettiin. Hyvä kun hengittää uskaltaa, jos vahingossa joutuu metrin päähän toisesta.

 

Black Friday Suomessa

Musta Perjantai 2018 saa ihmiset liikkeelle ja jonottamaan ehkä jo torstai-iltana kivijalkakauppojen eteen. Koska voihan sieltä saada vaikka ilmaiseksi ämpärin, jota voi sitten käyttää siivoamisessa. Tai jossain muussa, mutta saatava se on, ehdottomasti. Vaikka sitten jonottamalla sitä pakkasessa useamman tunnin. S-marketissa tämmöinen saattaa maksaa kuitenkin euron tai jopa kaksi, kuka sitä sieltä haluaa hakea jos aivan ilmaiseksikin saa. Vaikka nyt joutuisi useamman kilometrin ajaa. Ja eihän sitä ulkona jonottaa tarvitse, voihan sinne ulos kaupan eteen pystyttää vaikkapa oman teltan, laavun tai minkä nyt ikinä tahtookaan. Tosin laavun pystyttäminen Powerin eteen saattaisi tuoda jopa virkavallan paikalle, joten kokeilkaa hyvät ihmiset ennemmin sitä telttaa makuupussilla, jottei se ämpäri mene sivu suun, eikä sormia tarvitse kuolioon saakka palelluttaa ämpäriä jonottaessa.

Ämpäri onkin suuri vitsi suomalaisten keskuudessa, mutta silti se saa useat takapuolet liikkeelle. Asiastahan vitsailee myös juurikin ne, jotka totisena seisoo suorassa jonossa, metrin päässä toisistaan, joka muistuttaa lähinnä sitä, että itse yliluutnantti olisi komentanut alokkaitaan. Mutta se niistä ämpäreistä, varmasti suurin osa suomalaisista jonottaa myös niitä oikeita tarjouksia. Musta Perjantai 2018 tuo siis tietenkin myös suuren valikoiman alennuksia ja näitähän myös jonotetaan, tietenkin.

Jos Musta Perjantai 2018 tarjouksena saa rikkalapion eurolla, niin sehän on silloin haettava! Ja oltava ensimmäisenä jonossa. Mikä tunne, kun pääsee vihdoin usean tunnin jonotuksen jälkeen kauppaan hakemaan sitä. Suomalaisen askel on kevyt, mutta ripeä, mutta auta armias kun suomalainen on hyllyn välissä, silloin jalka menee toisen eteen jo todella nopeasti ja hän ottaakin juoksuaskeleita. Mutta se on hyvin noloa, jos joku tämän näkee, joten leveämmällä hyllyn välillä taas askel kevenee, mutta on ripeä. Tämä toistuu siihen saakka, että silmiin osuu rikkalapion suuri mainos ja kohta tämä on jo suomalaisen hyppysissä! Mutta yllättäen hylly onkin tyhjä, vaikka sitä ensimmäisenä oli jonottamassa. Miksi, mitä ihmettä juuri tapahtui? Suomalainen ei lähde valittamaan tästä, eikä kysele onko näitä lisää. Suomalainen painuu takaisin kotiin, äreänä, avaa tietokoneen ja kirjoittaa sosiaaliseen mediaan valituksen. Hän haukkuu kyseisen kaupan, inhoaa Mustaa Perjantaita ja nauraa niille, jotka jonottavat tarjouksia.

 

Musta Perjantai 2018

Tänä vuonna odotetaan entistäkin suurempaa Black Fridayta. Tämä Musta Perjantai 2018 on loistavaa aikaa kaupoille ja muille palveluiden tarjoajille, sillä menekki on taattu, sillä kaikkihan nyt alennuksesta mieluummin ostaa. Kaupoille tämä päivä on loistava, sillä ihmiset etsivät tarjouksia ja useimmat tekevät samalla myös heräteostoksia. Vaikka nyt kauppa myisi Toyota Aygon puoleen hintaan, voi joku ostaa vielä tämän kauppakassin kaveriksi Range Roverin ja niin edelleen. Tosin usein nämä heräteostokset ovat ehkä vähän pienempiä, mutta idea sama. Vaikka kaupat tarjoavat osaa tuotteistaan alennuksella, ostetaan usein kaveriksi yksi tai useampi täysihintainen tuote ja näin kasvatetaan tänä päivänä roimasti omaa myyntiä.

Musta Perjantai 2018 ei tarkoita kaupoillekaan ainoastaan järkyttävien alennusten päivää, vaan myös joulusesongin alkua. Ensi perjantaista eteenpäin joka paikka täyttyy jouluun valmistautuvista ihmisistä, ostoksia tehdään runsaasti tätä ihanaa kulutusjuhlaa varten ja kaikkialla on niin ihanan jouluista. Kuka ei haluaisi käydä ostoksilla, kun taustalla pauhaa klassikkokappaleet, kuten Petteri Punakuono-laulu, joka jää ihanasti soimaan korviin, eikä se sieltä lähde ennen loppiaista. Mikäli ei vielä ostosten aikana saanut päänsärkyä joulukappaleista, välkkyvistä jouluvaloista ja koristeista, saattaa se tulla heti kotiin päästyä, jossa myös odottaa ihanasti jouluun koristeltu koti.

Oikeastihan totuus on se, että myös FiKasinot pitää tarjouksista ja alennuksista, vaikka koko Musta Perjantai 2018 onkin nyt lähes demolisoitu tämän artikkelin aikana. Myös me olemme täysin suomalaisia ja noudatamme samaa kaavaa, kuin myös muut ja odotamme innoissamme Black Friday tarjouksia, tietenkin. Myös meille tämä aiheuttaa samanlaista jännitystä, kuin muille suomalaisille lauantaisin nähtävät Lotto tulokset. Jotta päivä ei täysin riistäytyisi käsistä, selviäisi päivästä ilman hermojen tuhoutumista tai pinnan katkeamista, kannattaa ehdottomasti tehdä tälle päivälle tarkka suunnitelma. Tai sitten siirtyä internetiin hoitamaan asiat. Jonottaa toki myös voi halutessaan, mutta jonoon kannattaa asettua jo keskiviikko iltana, jotta varmasti saa haluamansa tuotteet. Vaikka ei tietäisikään, mitä on alennuksessa, mutta jotain aina on!

 

 

Black Friday historia

Emme usko, että kovin usealle on epäselvää, mistä tämä päivä on lähtöisin. Se tulee tietenkin Yhdysvalloista, mistäpä muualta kaikki hulluudet myös meidät saavuttaa. Tosin Mustalla Perjantailla kesti noin 50 vuotta ylittää Atlantti ja virrata Suomeen saakka, mutta eikö sitä hyvää kannata aina odottaa, vaikka sitten viisi vuosikymmentä. Eli Musta Perjantai 2018 on tänäkin vuonna kiitospäivän jälkeinen päivä. Kiitospäivä tosin ei ole vielä meille rantautunut, mutta Amerikassa tätä vietetään tämän viikon torstaina.

Nimi Black Friday juontaa juurensa 1950- tai 1960-luvulle ja Philadelphiaan. Tosin mustaksi tätä perjantaita tuolloin kutsuttiin ainoastaan siksi, että kiitospäivää juhlineet amerikkalaiset aiheuttivat järkyttävät liikenneruuhkat tuona perjantaina ja aiheutti poliiseille runsaasti ylimääräistä työtä. Se levisi jokaiseen osavaltioon lopulta ja se yhdistettiinkin yllättäen liikenteestä kirjanpitoon. Kirjanpidossa käytettävät värit siis kuvastivat tätä. Alkuvuodesta useiden liikkeiden kirjanpito merkataan punaisella, sillä se on usein tappiollista. Mutta odotapa vaan, kun kiitospäivän jälkeinen Musta Perjantai 2018 käynnistyy. Tuosta päivästä eteenpäin tehdään runsaasti voittoa, joka siis merkitään mustalla.

Musta Perjantai 2018 tulee olemaan siis todellinen kuluttajien unelmapäivä ja tavaraa kahmitaan, vaikka sitä ei tarvittaisikaan, sillä saahan sen silloin halvalla ja voihan vanha, viime vuoden Black Friday tarjouksena ostettu imuri sanoa itsensä irti vaikka huomenna, joten uusi on aina kiva. Tätä päivää seuraa marraskuun loppupuolella Älä osta mitään-päivä, jota myös vietetään Suomessa 11. kerran tänä vuonna. Ironista sinänsä, mutta näitä kahta päivää vietetään samana päivänä. Jokainen voi siis itse päättää, kumpaan leiriin jakautuu. Joko sitä hyppää ostoksille, tuhoaa maapallon ja yrittää siinä nyt nauttia alennuksista tai sitten istuu kotona kädet supussa, ”En sitten tasan osta mitään”. Itse ajattelin hyödyntää Musta Perjantai 2018 alennukset, palaa ehkä helvetin liekeissä tämän vuoksi ja metsästää parhaita tarjouksia.

 

Musta Perjantai 2018 netissä

Nettiin tämä päivä on siirtynyt myös joitain vuosia sitten. Näin ollen siis tietenkin Musta Perjantai 2018 näkyy suurimmassa osassa suomalaisistakin verkkokaupoista, eikä kotisohvalta tarvitse lähteä jonottamaan yhtikäs mitään, kuluttamaan hermoja turhaan, vaan voi vaikka siemailla kylmää huurteista ja etsiä itselleen vaikkapa uutta moottorisahaa alennuksien joukosta. Tosin tämän voi tehdä vain, jos osaa tai viitsii näitä nykypäivän vempeleitä käyttää. ”Kyllähän minun nuoruudessa kommunikointi hoidettiin vielä morsettamalla ja kauppaankin hiihdettiin vähintään 100 kilometriä”, sanoo naapurin Pertti ja painuu kivijalkaliikkeeseen ostoksille kuluttamaan hermojansa. Pertti tosin ei tainnut tietää sitä, että jopa lankapuhelin on keksitty jo 1800-luvulla, eikä Suomessa tiedettävästi ole kukaan elänyt yli 200-vuotiaaksi.

Mutta mikäli hypätään takaisin aiheeseen, ottaa Musta Perjantai 2018 23. marraskuuta paikkansa myös internetissä yhtenä vuoden suurimpana kulutus päivänä. Esimerkiksi vuonna 2012 jo Yhdysvalloissa päivän aikana myytiin yli miljardin dollarin edestä tuotteita ja yleensäkin amerikkalaiset kuluttavat tämän päivän aikana yhteensä useampiakin miljardeja dollareita ostoksiin. Eli suuri päivä, joka vaatii arvoisensa alennukset. Jo nyt suurin osa verkkokaupoista myös Suomessa on aloittanut viikon alennukset ja se huipentuu perjantaihin. Black Friday nostattaa huimasti myyntiä myös Suomessa ja tätä päivää odotetaan.

Musta Perjantai 2018 tosin ei näy ainoastaan verkkokaupoissa, vaan myös useat suomalaiset nettikasinot ovat ottaneet sen omakseen. Varsinkin perjantaina jokaisen kolikkopelin ja nettikasinon ystävän kannattaa seurata tarkasti, millaisia tarjouksia nettikasinot päästävät ilmoille. Tarjolla voi olla oikeasti yllättävänkin uskomattomia ja hienoja, rahan arvoisia etuja, joita ei kannata sivuuttaa. Tuolloin saatetaankin nähdä useita erilaisia kampanjoita, joissa on tarjolla ilmaiskierroksia, erilaisia talletusbonuksia ja muita, mahtavia etuja ja tarjouksia jokaiselle pelaajalle. Kukapa tietää, jos vaikka näiden Musta Perjantai 2018 tarjouksien ansiosta Mega Fortunesta jättipotti osuisi jollekin onnekkaalle. Parin miljoonan euron avullahan Black Fridaytä olisikin mukava viettää. Tai sitten säästää voitot ja viettää Älä osta mitään-päivää, miten nyt ikinä tahtookaan.

 

Musta Perjantai nettikasinoilla

Vaikka Musta Perjantai 2018 tarjouksia ei olekaan vielä sen kummemmin nettikasinoilla julkistettu, olemme varmoja siitä, että näitä tullaan näkemään useampiakin. Esimerkiksi Unibet nettikasinoa kannattaa pitää silmällä, sillä täällä on muinakin päivinä nähty loistavia kampanjoita ja tarjouksia. Kuten vaikka viimeinen kilpailu, jossa palkintona on Unibetin unelmien jalkapallomatka, jonka voittaja pääsee katsomaan valitsemaansa jalkapallo-ottelua yhdessä kaverin kanssa. Tältä nettikasinolta saa lisäksi non-sticky bonuksen ensimmäiselle talletukselleen, joka on 100% bonus aina 100 euroon saakka.

Unibet
100% BONUS 200€ ASTI
10 ilmaiskierrosta
Pelaa Nyt

Myöskään AHTI Games ei ole Musta Perjantai 2018 tarjouksia julkistanut, emmekä tietenkään myöskään tiedä, onko niitä tulossa, mutta ensimmäiseen talletukseen se ainakin antaa pelaajalle 100% bonuksen 100 euroon asti. Tämän lisäksi vielä jokaista talletettua euroa vastaan uusi pelaaja saa yhden 0,50 euron arvoisen superpyöräytyksen 100 pyöräytykseen saakka. Eli talleta 100 euroa, saat 100 euroa bonusta ja 100 superpyöräytystä Viking Runecraft-kolikkopeliin, eli ei huono sekään, vaikkei kuljekaan Black Friday tarjous nimellä.

AHTI Games
100% BONUS 100€ ASTI
Paljon pelejä
Pelaa Nyt

Kindred Groupiin kuuluva Casinohuone nettikasino taas antaa uusille asiakkailleen 200% non-sticky bonuksen 200 euroon saakka, mikä tarkoittaa sitä, että tämä nettikasino pitää aina pelaajan talletetut rahat ja bonuksena saadut rahat erillään toisistaan. Tämän ansiosta voi siis tehdä kotiutuksen missä vaiheessa tahansa, kun pelaa vielä itse tallettamalla rahalla ja vasta bonusrahalle tipahtaessa alkaa kierrätysvaatimus. Musta Perjantai 2018 ei siis näy tälläkään nettikasinolla vielä, eikä myöskään sisarkasino Kolikkopelit nettikasinolla. Tosin Kolikkopelit tarjoaa myös uudelle asiakkaalle non-sticky bonuksen, 100% bonus 100 euroon saakka.

Casinohuone
200% BONUS 200€ ASTI
450 ilmaiskierrosta
Pelaa Nyt

Jos yksikään nettikasino ei ole vielä kunnostautunut Musta Perjantai 2018 varten, on tämä nettikasino kunnostautunut tarjouksellaan ympäri vuoden. Seuraavaksi kerromme iGame nettikasinon loistavasta tarjouksesta, joka on viimeinen, jonka kannattaa jättää väliin. Tämä bonus on non-sticky, tämä nettikasino on pelijätti Kindred Groupin omistama ja tämä tarjous on uskomaton. iGame nimittäin antaa uudelle pelaajalleen uskomattoman 400% bonuksen 100 euroon asti. Eli siis talleta 25 euroa, saat 100 euroa pelirahaa. Eikä kierrätysvaatimus bonuksellakaan ole mahdoton ja koska bonus on non-sticky, roikkuu bonusraha mukana ainoastaan eräänlaisena ”vakuutuksena”, eli kun on omat rahat hävitty, voi koittaa onneaan vielä bonusrahalla.

iGame
300% BONUS 30€ ASTI
300 ilmaiskierrosta
Pelaa Nyt

Musta Perjantai 2018 on herättänyt kuitenkin kuninkaallisen pandan uniltaan. Royal Panda nettikasino on nimittäin aloittanut omassa kaupassaan -50% alennusmyynnin. Tässä kaupassa shoppaillaan lojaaliudesta ansaituilla pisteillä, eli Visaa ei voi täällä vinguttaa. Tai oikeastaan voi, ainakin talletusta tehdessä. Talletuksen yhteydessä tämä nettikasino myös antaa uudelle pelaajalle 100% non-sticky bonuksen 100 euroon saakka, eikä sekään huono ole.

Royal Panda
100% BONUS 100€ ASTI
10 ilmaiskierrosta
Pelaa Nyt

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *