Unibet uudistuu

Unibet uudistuu

Unibet uudistuu ainakin nyt ensimmäisenä logonsa osalta, joka on tullut tunnetuksi jo vuosien ajalta. Jo vuonna 1997 perustettu Unibet toimii tänä päivänä suuren pelijätin, Kindred Groupin tytäryhtiönä ja tämä pelijätti listattiin Tukholman pörssiin vuoden 2004 aikana. Maailmalla ja erityisesti Suomessa mainetta niittänyt Unibet on tunnettu erityisesti sen ikonisesta logostaan, jota harvat voivat edes olla tunnistamatta, sillä samaista logoa ovat edustaneet useat tunnetut suomalaiset, kuten Mika Häkkinen, Esa ”Tiki” Tikkanen, JVG, Jorma Vuoksenmaa ja useat muut. Unibet on nyt joka tapauksessa uudistanut tämän ikonisen logonsa ja päivittäneet logon moderniksi, tyylikkääksi ja aivan uudenlaiseksi.

Mitenköhän sitten ikonisen logon vaihtuminen otetaan vastaan ja tuleeko muitakin muutoksia? Tähän saakka pelaajat ovat tottuneet näkemään sivustolle asuessaan perinteisen logon, joka todellakin on syöpynyt monen mieleen, joten ehkäpä muutos onkin toivottavaa jo ja ehkä sivustokin kaipaa pientä päivitystä, vaikka se toimiva onkin jo tälläkin hetkellä. Uutta logoa ei ole suunniteltu aivan päivässä, vaan sen suunnittelusta ja kehityksestä on vastannut Unibetin oma tiimi, jotka kohtasivat luonnollisesti ongelmia suunnittelun aikana. Miten voikaan muuttaa näinkin ikonisen logon ja freessata sen tähän päivään paremmin sopivaksi sillä tavalla, että ikonisesta logosta säilyy vielä ripauksia. No, lopputuloksen voi jokainen kurkata itse 16.6, kun Unibet nettikasino vaihtaa logonsa ja siirtyy kohti raikkaampaa sivustoa.

 

Unibet
Unibet ensitalletusbonus
100% BONUS 200€ ASTI
10 ilmaiskierrosta
Pelaa Nyt

 

Unibet uudistuu ainakin logon osalta

Onkohan edes yksikään suomalainen pelaaja välttynyt Unibetin tunnetulta sloganilta ”By Players, For Players”, eli pelaajilta pelaajille. Itseasiassa juurikin suomalainen vedonlyöntiguru on kirjoittanut tälle nettikasinolle samalla nimellä julkaistun vedonlyöntioppaan, johon varmaan useimmat nettikasinolla pelanneet ovat törmänneetkin, sillä kirjoja lähetettiin vielä jokunen vuosi takaperin jo 20 euroakin tallettaville pelaajille. Samainen Jorma toimii edelleen ja tulee toimimaan edelleen logon uudistuksesta huolimatta Unibetillä ja jakaa jatkossakin vinkkejä vetojen asettamiseen. Mutta millaista olikaan tosiaan suunnitella ikonisen logon uutta ilmettä? Unibetin desingtiimi on itse kertonut, että työ oli haastavaa, sillä vanhaa piti säilyttää, mutta uudistukiakin oli tehtävä.

Unibetin markkinoinnista vastaava Elen Barber kertoi logon julkistuksen jälkeen haastattelussaan, että tavoitteena oli tosiaan freessata ilmettä, mutta säilyttää tuttu slogan ideana. Barber kertoi lehdistölle seuraavasti: ”Oli todella tärkeää säilyttää Unibetin uniikki tavaramerkki ”Pelaajilta pelaajille” logon suunnittelun ja kehittämisen aikana. Me halusimme suunnitella logon, joka huokuu yhteisöllisyyttä, pitää alkuperäisen ideansa, mutta on päivitetty juurikin tämän hetken aikaan ja tämän hetken tunteeseen. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen ja uskon todella, että ymmärsimme desing tiimimme kanssa toisiamme alusta saakka täydellisesti.”

Unibet uudistuu logonsa osalta nyt alkuun ainoastaan ja kyseessä on vasta toinen muutos logoon vuosien varrella. Ja jos miettii, että tämä nettikasino on ollut markkinoilla jo vuodesta 1997 saakka, muutetaan logoa tällä tahdilla kerran hieman reilussa kymmenessä vuodessa. Eli vaikka logon uudistus kuulostaa tavallisen pelaajan korvaan pieneltä asialta, saattaa sillä olla suurikin merkitys. Barber kertoi haastattelussaan vielä, että yksi tärkeimmistä syistä logon muuttamiseen oli globalisoituminen, sillä nettikasino toimii maailmanlaajuisesti ja se halusi toimivan logon, joka soveltuu maailman jokaiseen kolkkaan täydellisesti. Barberin mukaan Unibet brändinä tulee jatkossakin ainoastaan vahvistamaan asemaansa nettikasinoiden markkinoilla.

 

Suomalaisten suosikki

Jos yksi nettikasino nostettaisiin yli muiden, saattaisi se herkästikin olla Unibet. Nettikasino, jolla kaikki toimii, kaikkeen panostetaan täysillä ja pelaajat huomioidaan kaikin tavoin. Ei ihmekään, että nettikasino on noussut ja raivannut tiensä syvälle suomalaistenkin sydämiin. Kuten aluksi jo mainitsimme, tämä nettikasino on noussut suomalaisten tietoisuuteen entistäkin paremmin brändilähettiläidensä ansiosta. Suomen markkinoilla brändäämiseen on käytetty tunnettuja kasvoja, kuten autourheilun legendaarista kuljettajaa, itse Mika Häkkistä, JVG:tä, usean Stanley Cupin miestä Tikiä ja monia muita suomalaisia kasvoja. Unibet uudistuu, mutta onneksi nämä vanhat tutut kasvot vielä toistaiseksi pysyvät taajuuksillamme.

Esimerkiksi Unibet ja Mika Häkkinen ovat kulkeneet jo parin vuoden tien yhdessä ja vähän väliä olemme nähneet kilpailuita, joiden järjestämisessä on oleellisesti ollut myös Häkkinen mukana. Esimerkiksi viime kuussa Barcelonan F1-kilpailua lähti seuraamaan jopa kolme voittajaa Unibetiltä ja pakettihan sisälsi myös ajelua Häkkisen McLarenin kyydissä ja kilpailua itse legendaa vastaan radalla. Eli ikonisen logonsa lisäksi Unibet on noussut tunnetuksi myös upeista kilpailuista ja kampanjoista, joissa pelaajia ei palkita ainoastaan rahalla tai ilmaiskierroksilla, vaan myös uskomattomilla matkoilla ja eksklusiivisilla elämyksillä. Näitä nettikasinon kampanjoita kannattaakin seurailla ahkerasti, sillä sivusto tarjoaa jatkuvasti pelaajilleen toinen toistaan upeampia kilpailuita, joista voi toki ihan sitä riihikuivaa käteistäkin napata itselleen runsaasti.

 

Unibet toiminnassa jo 20 vuotta

Unibet uudistuu, mutta ehkä onkin jo aika sille, sillä yhtiöllä on ikää jo 20 vuotta, eikä välttämättä alati kasvavilla markkinoilla kannata jämähtää tuttuun ja turvalliseen kiinni. Toki nyt vielä puhutaan ainoastaan logosta, mutta ehkä uudistuksia tulee muitakin jatkossa. Vuonna 1997 perustettu nettikasino toimii tänä päivänä Kindred Groupin tytäryhtiönä, eli Unibetin sisarkasinoina toimii muun muassa Kolikkopelit kasino ja Casinohuone. Tällä nettikasinolla mitään ei ole jätetty puolitiehen, vaan koko kasino, sen pelivalikoima, bonukset ja kaikki on hiottu kiiltäviksi timanteiksi, eli lähestulkoon täydelliseksi paketiksi.

Kasinolta löytyy yksi markkinoiden kattavimmista pelivalikoimista ja melkeinpä nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että mikäli peliä ei Unibetilta löydy, ei sitä ole olemassa. Muun muassa Red Tigerin päivittäiset jättipotit on saatavilla nykyään myös tältä nettikasinolta, eikä muidenkaan suosittujen pelivalmistajien tuotantoa tarvitse kauaa sivustolta etsiä. Nettikasino tarjoaa yhden markkinoiden laadukkaimmista pelivalikoimista pelaajilleen ja mikä parasta, on täällä jatkuvasti käynnissä jokin kasinoturnaus, josta voi tiettyjä pelejä pelaamalla napata aimokasan käteistä, ilmaiskierroksia taikka sitten jotain muuta.

Vaikka Unibet uudistuu logonsa osalta, pysyy sisältö samana, eikä bonuksiin varmastikaan kosketa. Jos siis niitä ei paremmiksi muuteta. Nettikasino tarjoaa tällä hetkellä uusille asiakkailleen pelkän rekisteröitymisen yhteydessä jo 10 ilmaiskierrosta suosittuun Mega Fortune Dreams-slottiin, joka itseasiassa pitää sisällään myös progressiivisen jättipotin, joka parhaimmillaan kohoaa jopa useiden miljoonien eurojen arvoiseksi. Eli mietipä sitä, jos sattuisitkin nappaamaan tällaisen jättipotin ilmaisella rahalla pelatessasi, sellaista ei olekaan tarjolla aivan jokaisella nettikasinolla.

Ilmaista pelirahaa 2019 on jaossa täälläkin, mutta useimpia kiinnostaa kierrosten sijaan talletusbonukset. Ensimmäisen talletuksen yhteydessä uusi pelaaja saa tältä nettikasinolta suuren, 100% bonuksen 200 euroon saakka, mikä tokikin kuulostaa varsin perinteiseltä bonukselta. Mutta kyseessä on non-sticky bonus, joka tarkoittaa sitä, että tämän ollessa aktiivinen, pelaaja pelaa aina ensin itse talletetut varat, jonka jälkeen siirrytään vasta pelaamaan bonuksella. Eli tällöin bonus toimii omalla tavallaan vakuutena.

 

Myös muut kasinot uudistuu

Unibet uudistuu, mutta niin tuntuu muutkin kasinot tekevän tällä hetkellä. Uudistunut Legolas.bet avautui vastikään meille upeana ja muutokset todella toivat nettikasinon parhaimmat puolet esiin. Muut kasinot eivät ole vielä alkuvuodesta päätyneet muokkaamaan ulkoasujaan, mutta bonuksiaan sen sijaan ovat. Esimerkiksi kolme Kindred Groupin brändiä; Casinohuone, iGame ja Kolikkopelit on tämän kevään aikana muuttaneet uusille asiakkailleen tarjottavat ensitalletusbonukset ja vastikään pääsiäisen alla muuttui myös Dunder nettikasinon bonus. Uudet tuulet tuntuvat siis puhaltavan nettikasinoilla, eikä varmastikaan huonoista muutoksista tarvitse keskustella!