Gaming Innovation Group listattiin Tukholman pörssiin

Gaming Innovation Group listattiin Tukholman pörssiin

Gaming Innovation Group listattiin Tukholman pörssiin, eli jatkossa päästään käymään julkista kauppaa myös GiG:n osakkeilla. Ruotsalaisten peliyhtiöiden listautuminen pörssiin ei ole uusi ilmiö, vaan näitä on nähty jo vuosien ajan. Rahapeliala on ollut jo vuosien ajan kasvusuhdanteessa ja yhä useammat peliyhtiöt on noteerattu Pohjoismaiden pörsseissä viimeisten vuosien aikana. Pörssiin listautumisen jälkeen näiden peliyhtiöiden osakkeilla ollaan päästy käymään julkista kauppaa ja näin ollen myös yritysten tilitiedot ovat päässeet jokaisen nähtäville.

Siinä, missä muissa Pohjoismaissa noteerataan peliyhtiöt ja nostetaan pörssien päälistoille, ei Suomessa nähdä yhtä ainuttakaan peliyhtiötä Helsingin pörssissä. Tämä johtuu ainoastaan siitä, että Suomessa on edelleen käytössä Euroopan Unioninkin vastustama pelimonopoli, jonka vuoksi mainostusta tai muutakaan ei sallita ulkomaalaisille yhtiöille. Sama oli kuitenkin myös Ruotsissa ennen markkinoiden vapautumista, mutta erikoisen ja höllemmän monopolin aikana Ruotsin pörssissä oli jo useita peliyhtiöitä listattuna.

 

Gaming Innovation Group listattiin Tukholman pörssiin päälistalle

Peliyhtiöiden listautuminen pörssiin ei ole uutta Pohjoismaissa ja nämä peliyhtiöt löytää pörssien päälistoilta. Tämän hetken arvokkaimpana pörssiyhtiönä ei ole kärkisijalla suuret peliyhtiöt, kuten Betsson tai Kindred, vaan näiden sijaan pelivalmistaja Evolution Gaming Group. Nettikasinoiden tulevaisuus on suurilta osin live kasinoiden ja niiden palveluiden käsissä. Vasta tämän jälkeen tulee Kindred Group, johon kuuluu suuri ja tunnettu Unibet nettikasino ja useita muita tytäryhtiöitä.

Sijoittajat ovat jo vuosien ajan luottaneet peliyhtiöihin ja sijoittaneet näihin, sillä tämä on alati kasvava ala, joiden osakkeiden arvossa ei ole nähty sen suurempia heittelyitä. Varsinkin Evolution Gaming Group on nauttinut viimeisten vuosien ajan noususuhdanteesta. Pelivalmistajia on listattu Nasqadiin ainoastaan kaksi, toinen tunnettu NetEnt ja toinen Evolution Gaming. Gaming Innovation Group listattiin Tukholman pörssiin vastikään ja mielenkiinnolla jäämme odottamaan tämän yhtiön taivalta tuoreimpana pörssiyhtiönä.

 

Peliyhtiöiden listautuminen arkipäivää Ruotsissa

Ruotsissa pelimarkkinoiden avautuminen vaikutti positiivisesti myös jo pörssiin listautuneiden yhtiöiden osakekursseihin ja kauppaa käytiin vuoden alussa osakkeilla enemmän, kuin aikoihin. Ruotsissa ilmiö on erittäin arkipäiväinen, eikä peliyhtiöiden listautumista estellä. Sama valtio avasi vuoden 2019 ensimmäisenä päivänä markkinansa, jonka ansiosta lisensoiduilla peliyhtiöillä oli myös tuosta päivästä saakka oikeus tarjota ruotsalaisille asiakkaille palveluitaan.

Gaming Innovation Group listattiin Tukholman pörssiin usean muun peliyhtiön rinnalle päälistalle arvokkaana yhtiönä ja saman yhtiön brändeille on myönnetty lisenssejä Ruotsissa jo viime vuoden lopussa. GiG:n listautuminen pörssiin antaa myös jatkossa tavalliselle ihmiselle mahdollisuuden päästä seuraamaan peliyhtiön tuloksia. Samainen peliyhtiö julkaisi vastikään myös kolikkopelejä kaikkien muiden palveluiden rinnalle ja mielenkiinnolla odotamme, miten uusi aluevaltaus vaikuttaa yhtiön tekemään tulokseen. Tulevaisuus nettipelaamisessa on paljolti vedonlyönnin ja live kasinon varassa ja koska tältä yhtiöltä löytyy jo vedonlyöntialusta, voisimme kuvitella tämän panostavan myös live kasinoon.

 

Gaming Innovation Group

Gaming Innovation Group listattiin Tukholman pörssiin päälistalle muiden suurten tekijöiden rinnalle. Vuonna 2008 perustettu yhtiö on kasvanut melkoisella tahdilla viimeisten kymmenen vuoden aikana ja yhtiöltä löytyy toimistoja nykyisin useasta Euroopan valtiosta. Viimeisimpänä yhtiön julkaisema GiG Games sijoitettiin Espanjan Marbellaan. GiG Games julkaistaan myös CasinoEnginessä lähiaikoina, jonka ansiosta GiG:n valmistamat pelit pääsevät useiden nettikasinoiden valikoimiin.

Tämä nykyinen pörssiyhtiö on laajentanut vuosien aikana palveluitaan ja toimii nykyisin yhtenä Euroopan monipuolisimmista pelitaloista. Vuoden 2018 tilikauden päätyttyä yhtiön liikevaihto oli 151,4 miljoonaa euroa. Vaikka liikevaihto kuulostaa suurelta ja se myös on sitä, voi sitä verrata myös suomalaiseen Veikkaukseen, jonka liikevaihto oli vuonna 2018 3154,7 miljoonaa euroa. Tosin toisin kuin Veikkaus, GiG joutuu kilpailemaan useiden muiden peliyhtiöiden kanssa ja tulos on näin ollen hyvä.