30 000 euroa käteistä Betssonilla

30 000 euroa käteistä Betssonilla

30 000 euroa käteistä Betssonilla laitetaan jakoon Yggdrasilin syksyisessä kolikkopeliturnauksessa. Yhteensä turnauksessa jaetaan huikeat 550 kappaletta palkintoja, ja yksi onnekas pääsee nappaamaan itselleen 5 000 euron arvoisen pääpalkinnon! Aikaa palkintojen tavoitteluun on aina sunnuntaihin 13. syyskuuta saakka.

Osallistuaksesi kampanjaan sinun tulee vain pelailla valittuja Yggdrasilin slotteja oikealla rahalla. Tällöin kohdallesi voi osua satunnainen käteispalkinto millä tahansa pyöräytyksellä! Kampanja toimii siis samaan tapaan, kuin tällä viikolla päättynyt 20 000 euron käteissade Unibetillä.

 

 

30 000 euroa käteistä Betssonilla

Syyskuun toisella viikolla käyntiin pyöräytettiin Yggdrasilin syysturnaus, jossa laitetaan jakoon yhteensä 30 000 euroa käteistä Betssonilla. Turnaus on käynnissä viikon loppuun asti, ja ehdit osallistua siihen aina sunnuntain 13. syyskuuta loppuun saakka. Ehdit siis vielä erinomaisesti mukaan kisaamaan muhkeista käteispalkinnoista.

Käteispotista pääset kisaamaan avaamalla minkä tahansa kampanjasloteista ja klikkaamalla aukeavasta ponnahdusikkunasta ”Liity nyt” -nappia. Tämän jälkeen riittää, että pelaat vain kampanjapelejä oikealla rahalla. Minimipanosta tai vähimmäiskierrosmäärää tähän kampanjaan osallistumiseksi ei siis ole. Voit siis halutessasi pelailla kampanjaslotteja vaikkapa pienimmällä mahdollisella panoksella.

 

Voita millä tahansa pyöräytyksellä

Kampanjaslotteja pelatessasi kohdallesi voi osua käteispalkinto millä tahansa pelaamallasi pyöräytyksellä. Eli olit siis pelannut yhden tai sata pyöräytystä, mahdollisuudet palkintojen voittamiseen ovat jokaisella kierroksella yhtäläiset! Parhaassa tapauksessa voit siis voittaa tästä kampanjasta käteistä jo hyvinkin pienellä panostuksella.

Jos kohdallesi sitten osuu palkinto, tulee sinun vain sulkea ja avata pelaamasi kampanjaslotti uudelleen, ja käteispalkinto maksetaan pelitilillesi. Eikä sinun tarvitse edes lopettaa osallistumista vielä tähän, vaan halutessasi voit jatkaa kampanjaan osallistumista, ja voittaa itsellesi vielä useamman käteispalkinnon! Käteispalkintoja kun ei ole rajoitettu yhteen per pelaaja kuten monessa muussa kampanjassa.

 

Osallistu Yggdrasilin sloteissa

30 000 euroa käteistä Betssonilla jakava kampanja on Yggdrasilin järjestämä, joten luonnollisesti siihen voi osallistua vain kyseisen pelintarjoajan slotteja pelaamalla. Aivan mitä tahansa Yggdrasilin sloteista ei kuitenkaan voi pyöritellä, vaan mukaan kampanjaan on otettu neljä valittua slottia, jotka ovat:

  • Football Glory
  • Jackpot Express
  • Golden Fish Tank
  • Valley of the Gods

Eli kiinnostipa sinua sitten teemana jalkapallo tai kultakalat, kampanjaslottien joukosta löytyy pelattavaa. Voit pelata joko yhtä taikka sitten vaikka kaikkia näistä yllä mainituista sloteista kampanjaan osallistuaksesi.

 

Näin osallistut 30 000 euro käteistä Betssonilla jakavaan kampanjaan:

  1. Avaa mikä tahansa kampanjasloteista ja klikkaa aukeavasta ponnahdusikkunasta ”Liity nyt”.
  2. Pelaa kampanjaslotteja oikealla rahalla minkä tahansa kokoisella panoksella.
  3. Kohdallesi voi osua käteispalkinto millä vain pyöräytyksellä!

 

 

Jaossa 550 palkintoa

Kampanjassa pistetään siis jakoon yhteensä 30 000 euroa käteistä Betssonilla. Tämä potti on jaettu yhteensä 550 käteispalkintoon, ja yksittäinen pelaaja voi voittaa näistä palkinnoista itselleen useammankin kuin vain yhden. Suurin palkinnoista on muhkeat 5 000 euroa, ja tämän kokoisia palkintoja on tarjolla vain yksi kappale. Tämän lisäksi jakoon laitetaan muun muassa kaksi 2 000 euron ja kolme 1 000 euron käteispalkintoa.

  • 5 000 € – 1 kpl
  • 2 000 € – 2 kpl
  • 1 000 € – 3 kpl
  • 500 € – 9 kpl
  • 200 € – 15 kpl
  • 100 € – 20 kpl
  • 50 € – 50 kpl
  • 20 € – 150 kpl
  • 10 € – 300 kpl

Kampanjaslottien sisältä näet sen, kuinka paljon palkintoja on vielä jäljellä. Kaikki jakoon laitettavat palkinnot ovat oikeaa rahaa ilman kierrätysvaatimuksia. Jos kohdallesi osuu palkinto, tulee sinun vain sulkea pelaamasi peli ja avata se uudelleen. Tämän jälkeen käteispalkinto lisätään pelitilillesi välittömästi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *